HMS Revenge (06)

Tämä artikkeli kertoo Britannian kuninkaallisen laivaston Revenge-luokan taistelulaivasta. Muita saman nimisiä aluksia on täsmennyssivulla.

HMS Revenge (viirinumero 06) oli Britannian kuninkaallisen laivaston 1915 vesillelaskettu Revenge-luokan taistelulaiva, joka osallistui sekä ensimmäiseen että toiseen maailmansotaan. Alus romutettiin 1948.

HMS Revenge
HMS Revenge
HMS Revenge
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Vickers Armstrong, Barrow-in-Furness
Kölinlasku 22. joulukuuta 1913
Laskettu vesille 29. toukokuuta 1915
Palveluskäyttöön toukokuu 1916
Loppuvaihe myyty romutettavaksi 1948
Tekniset tiedot
Uppouma 28 000 t (tyhjä)
31 200 t (max)
Pituus 190 m
Leveys 27 m
myöhemmin 31,1 m
Syväys 8,5 m
Koneteho 40 000 shp
Nopeus 23 solmua
Miehistöä 997
Aseistus
Aseistus 8 × BL 15"/42 Mk I -tykkiä
14 × 6" (152 mm) tykkiä
2 × 3" (76 mm) tykkiä
4 × 47 mm tykkiä
4 × 21" (533 mm) torpedoputkea

ValmistusMuokkaa

Alus tilattiin Vickersiltä Barrow-in-Furnessista, missä köli laskettiin 22. joulukuuta 1913. Alus laskettiin vesille 29. toukokuuta 1915 ja otettiin palvelukseen toukokuussa 1916.

Ensimmäinen maailmansotaMuokkaa

Pääartikkeli: Skagerrakin taistelu

Alus liitettiin kuukausi palvelukseen oton jälkeen Suuren laivaston 1. taistelulaivaviirikköön. Ensimmäisessä maailmansodassa alus otti osaa Skagerrakin taisteluun, jolloin sen kapteenina oli E. B. Kiddle, osana 1. taistelulaivaviirikköä. Se oli jonossa toisena HMS Marlboroughin jälkeen. Taistelun aikana alus oli tulitaistelussa SMS Königin kanssa sekä juuri ja juuri kykeni väistämään neljästi Saksan keisarikunnan laivaston hävittäjien laukaisemat torpedot. Revenge epäonnistui yrityksessään tuhota vaurioitunut saksalainen taistelulaiva SMS Seydlitz. Alus myös ampui 3 tuuman ilmatorjuntatykeillä ja 15 tuuman pääaseillaan Zeppelin L11:tä taistelun loppuvaiheessa. Marlboroughin saatua torpedo-osuman siirtyi Revenge vara-amiraali Cecil Burneyn lippulaivaksi. Taistelun kuluessa Revenge ampui kaikkiaan 102 laukausta pääaseillaan ja yhden torpedon. Alus ei kärsinyt taistelussa tappioita tai vaurioita.[1][2]

Marraskuussa 1916 aluksesta tuli amiraali Maddenin, joka oli Suuren laivaston varakomentajan, lippulaiva.[2]

Tammikuussa 1920 alus siirrettiin 1. taistelulaivaviirikön mukana Välimerelle. Se siirrettiin HMS Ramilliesin kanssa kesäkuussa Ismidiin Turkin ja Kreikan välisen kriisin takia. Alukset tukivat kreikkalaisia joukkoja. 1. taistelulaivaviirikkö ja sen mukana Revenge siirrettiin Mustalle merellä heinäkuussa Mudanian piirityksen aikana valvomaan Britannian etuja alueella. Tämän jälkeen alus palasi Atlantin laivastoon.[1][3]

Alus palasi Välimerelle sisaralustensa HMS Ramilliesin, HMS Resolutionin sekä HMS Royal Sovereignin kanssa tammikuussa 1922 alueen uuden kriisin vuoksi. Sen tukikohtana kriisin ajan oli Konstantinopoli ja Dardanellit ja alus palasi Atlantille seuraavana vuonna.[1]

Huhti-toukokuussa 1925 alukselle asennettiin pari 4 tuuman ilmatorjuntatykkiä kolmituumaisten rinnalle.[4]

Alus poistettiin palveluksesta 11. tammikuuta 1928, kun se siirrettiin modernisoitavaksi Devonportin telakalla. Alus palasi 2. tammikuuta 1929 palvelukseen ja siirtyi maaliskuussa Välimeren laivastoon. Aluksen kotisatamana oli Aleksandria 1935 alkaneen toisen Italian ja Abessinian välisen sodan vuoksi.[1]

Modernisoinnin aikana alukseen asennettiin toinen pari 4 tuuman ilmatorjuntatykkejä sekä HACS Mk I asennettiin maston huippuun. Kaksi 6 tuuman tykkiä poistettiin etukannelta ja savupiippuun asennettujen etsintävalojen tasanne muotoiltiin uudelleen.[4]

Alus oli huollossa toukokuusta marraskuuhun 1931, jolloin takimmaiset torpedoputket poistettiin, yksi kahdeksanputkinen 2 naulan ilmatorjuntatykki asennettiin aluksen vasemmalle laidalle savupiipun kohdalle ja lentokoneiden lähtöalusta poistettiin X-tornin päältä. B-tornin päällä ollut lentoonlähtö alusta poistettiin vuosien 1933-1934 vaihteessa.[4]

Alus poistettiin seuraavan kerran palveluksesta 6. helmikuuta 1936, jolloin aloitettiin seuraava modernisointi Portsmouthissa. Modernisointi valmistui maaliskuussa 1937 ja Revenge palasi palvelukseen 1. kesäkuuta 1. taistelulaivaviirikköön Suureen laivastoon.[1]

Vuonna 1939 alukselle asennettiin neljä kaksiputkista 4 tuuman Mk XIX -tykkiä ja poistettiin yksiputkinen neljän tuuman tykki. Lisäksi asennettiin toinen 2 naulan kahdeksanputkinen ilmatorjuntatykki sekä kaksi puolen tuuman konekivääriä. Alukselle asennettu HACS Mk I korvattiin HACS Mk III:lla ja toinen tulenjohtojärjestelmä asennettiin takimmaiselle sillalle. Alukseen asennettiin myös savunohjain ja etummaiset torpedoputket poistettiin.[4]

Toisen maailmansodan syttyessä Revenge oli vanhentunut ja siten hidas taistelulaivaksi ja siten se olikin sijoitettu Kanaalin laivastoon Portlandiin torjumaan mahdollista maihinnousua. Alus kuitenkin siirrettiin 1. lokakuuta Etelä-Atlantille saksalaisten saarronmurtajien toiminnan estämiseksi. Siirto kuitenkin peruttiin välittömästi ja sen käskettiin liittyä 3. Taistelulaivaviirikköön Pohjois-Atlantin saattuetehtäviin Halifaxiin. Sen palvelustehtävät koostuivatkin Atlantin saattueiden suojaamisesta aina elokuuhun 1940 yhdessä sisaraluksensa HMS Resolutionin kanssa.[1]

Aluksen miehistö nousi 3. heinäkuuta 1940 Ranskan laivaston taistelulaivaan Paris, sukellusveneisiin Thames ja Surcouf sekä muihin ranskalaisiin sotalaivoihin, jotka vallattiin brittiläisissä satamissa Ranskan antautumisen jälkeen. Ollessaan saattueen mukana Halifaxissa Revenge vahingossa törmäsi ja upotti Kanadan laivaston Battle-luokan raivaajan HMCS Ypresin.

Elokuussa 1940 aluksen sijoituspaikka vaihdettiin Plymouthiksi ja jälleen syynä oli pelko saksalaisten mahdollisesta maihinnoususta. Osana palvelustaan alus kävi tulittamassa Cherbourgia 11. lokakuuta 120 15 tuuman tykinlaukauksella 9 mailin etäisyydeltä. Marraskuussa alus palasi Pohjois-Atlantille, jossa se otti osaa saksalaisen taistelulaivan Bismarckin metsästykseen.[1]

Aluksesta poistettiin vuoden 1941 lopulla puolen tuuman konekiväärit ja niiden tilalle asennettiin kymmenen 20 millimetrin ilmatorjuntatykkiä. Samalla asennettiin B- ja X-tornien päälle kaksi neliputkista 2 paunaista. Ilma- ja merivalvontatutkat asennettiin samoin kuin tulenjohdon tarvitsemat järjestelmät.[4]

Revenge valittiin lähetettäväksi Itäiseen laivastoon elokuussa 1941. Intian valtamerellä alus suojasi saattueita ja syyskuussa 1943 alus palasi Englantiin, jossa alus siirrettiin reserviin ja toisarvoisiin tehtäviin. Alus oli näissä tehtävissä sodan lopun, lukuun ottamatta matkaa Maltalle marraskuussa 1943. Matkalla matkustajana oli pääministeri Winston Churchill, joka oli menossa liittoutuneiden sodanjohdon kokoukseen Teheraniin.[1]

Kaksi etummaista 6 tuuman tykkiä kummaltakin kyljeltä poistettiin 1943.[4]

Palattuaan purjehdukselta Revenge liitettiin Portsmouthiin sijoitettuihin aluksiin tammikuussa 1944. Aluksen pääaseistus poistettiin toukokuussa 1944 ja aseet siirrettiin varastoon käytettäväksi vaihtoputkina Normandian maihinnousussa.[1]

Alus liitettiin 17. joulukuuta osaksi koulutuskeskus HMS Imperieusea.[1] Aluksesta poistettiin 1945 kaikki kevyet ilmatorjuntatykit, kun se siirrettiin satamapalvelukseen koulutuskeskuksena.[4]

Alus oli osa koulutuskeskusta, kunnes sijoitettiin poistolistalle 8. maaliskuuta 1948. Heinäkuussa alus siirrettiin BISCOlle , joka allokoi aluksen T W Ward & Companylle romutettavaksi. Alus saapui Inverkeithiin 5. syyskuuta 1948.[1]

LähteetMuokkaa

  • Whitley, M. J.: Battleships of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)
  • Coward, B. R.: Battleships & Battlecruisers of the Royal Navy since 1861. Runnymede, Englanti: Ian Allan Ltd, 1986. ISBN 0-7110-1573-2. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5. (englanniksi)
  • Hore, Peter: Battleships of World War I. Lontoo, Englanti: Anness Publishing Ltd, 2006. ISBN 1-84476-377-3. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k Whitley s. 111
  2. a b Conway's s. 35
  3. Conway's s. 35-36
  4. a b c d e f g Whitley s. 108