Gwadar

kaupunki Pakistanissa

Gwadar (urduksi ‏گوادر‎, Gwādar) on satamakaupunki Pakistanin Balochistanin provinssissa. Kaupunki oli aina vuoteen 1958 osa Omania, jolloin se myytiin Pakistanille. Kaupungin talous on pitkään keskittynyt kalastukselle, mutta sittemmin sen satamaa on alettu kehittää yhdessä Kiinan kanssa. Gwadarin asukasluku oli vuoden 2017 väestönlaskennan mukaan 90 201.

Gwadar
Näkymä Gwadariin
Näkymä Gwadariin

Gwadar

Koordinaatit: 25°07′35″N, 62°19′21″E

Valtio Pakistan
Provinssi Balochistan
Piirikunta Gwadar
Väkiluku (2017) 90 201


















Maantiede muokkaa

 
Gwadar satelliittikuvassa.

Gwadarin kaupunki sijaitsee hiekkaisella kannaksella, joka yhdistää vasaran muotoisen niemekkeen mantereeseen.[1] Sisämaa Gwadarin lähellä kuuluu useiden pienehköjen virtojen valuma-alueeseen.[2]

Historia muokkaa

Aina 1700-luvulle saakka Gwadaria hallitsivat muun Makranin tapaan heimot, joilla ei ollut keskushallintoa. 1700-luvun puolivälin jälkeen Dorrani-valtakunnan vasalli ja Kalatin hallitsija Mir Nasir Khan liitti lopulta Gwadarin omiin alueisiinsa ja vuonna 1784 hän antoi alueen maahansa paenneelle Masqatin sulttaanille Ahmad bin Said al-Busaidille. Ei ole täysin selvää oliko Gwadarin luovutus tarkoitettu pysyväksi. Al-Busaidi maksoi suojelurahaa Mir Nasir Khania seuranneille Kalatin hallitsijoille vuoteen 1857/1858 saakka. Vuonna 1860/1861 silloinen Kalatin hallitsija ehdotti Brittiläiselle Intialle Gwadarin ostamista Omanilta ja sen siirtämistä hänen alueidensa osaksi. Kalatin lisäksi paikasta oli kiinnostunut Persia, jolla oli aluevaatimuksia koko Kalatin rannikon suhteen. Brittieversti Frederic John Goldsmid lähetettiin alueelle tutkimaan maiden aluevaatimusten luonnetta ja hänen mukaansa Omanin valta Gwadarissa oli oikeutettu ja taas Persian vaatimukset perusteettomia. Persian ja Kalatin välinen raja vedettiin lopulta noin 80 kilometriä Gwadarista länteen. Intian varakuningas George Curzon ehdotti Gwadarin liittämistä Kalatiin vuonna 1902, mutta ehdotusta ei koskaan pantu toimeen. Liitos olisi rikkonut brittien ja Ranskan välistä Omanin alueellista koskemattomuutta koskenutta julistusta vuonna 1862. Gwadar oli osa Omania aina vuoteen 1958 saakka,[1] jolloin se myytiin nyt itsenäiselle Pakistanille hintaan 5 500 000 000 Pakistanin rupiaa.[3].

Osana Pakistania Gwadar on ollut myös osa laajempaa Balochistanin konfliktia. Tyytymättömyyttä Pakistaniin ovat aiheuttaneet köyhyys, mutta samalla myös kehityshankkeet, joiden hyötyjen on koettu valuvan lähinnä ulkopuolisille.[4] Useat eri asejoukot alueella ovat tehneet esimerkiksi pommi-iskuja ja sieppauksia.[5] Samaan aikaan Kiina ja Pakistan ovat suunnitelleet esimerkiksi tien rakentamista Kiinan Kašgarista Gwadarin satamaan.[6]

Talous muokkaa

 
Gwadarin satama.

Alueen asukkaiden pääelinkeino on kalastus, ja pääosa teollisuudesta Gwadarissa liittyy kalan jalostukseen. Alueella tuotetaan myös suolaa haihduttamalla merivettä.[2] Vuonna 2016 kiinalaisen yrityksen uutisoitiin aloittaneen uuden teollisuusalueen rakentamisen Gwadariin, jonka arvioitiin tuovan alueelle sen valmistuttua 40 000 työpaikkaa.[7]

Väestö muokkaa

Pakistanin vuoden 2017 väestönlaskennan mukaan Gwadarin asukasluku oli 90 201.[8][2] Alueen asukkaat ovat balucheja, arabeja, khojia ja Afrikasta aikanaan tuotujen orjien jälkeläisiä.[1]


Lähteet muokkaa

  1. a b c Bearman, P. J.; Bianquis, Th.; Bosworth, C. E.; van Donzel, E.; Heinrichs, W. P.: Encyclopaedia of Islam, Volume XII (Supplement), s. 332. Volume XI - W—Z. Koninklijke Brill, Leiden, 2004. ISBN 90 04 13974 5. (englanniksi)
  2. a b c Gwadar Britannica.com. Viitattu 31.10.2017. (englanniksi)
  3. About Gwadar Jamal City Gwadar. Viitattu 7.1.2019.
  4. Aleem Maqbool: Balochistan reaches boiling point BBC News. BBC. Viitattu 31.10.2017. (englanniksi)
  5. Baloch rebel leader Allah Nazar appears in new video BBC News. BBC. Viitattu 31.10.2017. (englanniksi)
  6. Is China-Pakistan 'silk road' a game-changer? BBC News. BBC. Viitattu 31.10.2017. (englanniksi)
  7. Construction of industrial free zone in Gwadar begins The Express Tribune. Viitattu 31.10.2017. (englanniksi)
  8. Urban localities by population size and their population by sex, annual growth rate and household size (pdf) Pakistan Bureau of Statistics. Arkistoitu 24.12.2021. Viitattu 25.10.2021. (englanniksi)