Gungor oli yhdysvaltalainen gospel-musiikkia esittänyt yhtye, jonka perusti aviopari Michael ja Lisa Gungor. Yhtyeen musiikkia ovat verrattu Sufjan Stevensiin, Bon Iveriin ja Arcade Fireen. Uransa aikana yhtye sai kaksi Grammy-ehdokkuutta.

Gungor
Gungor esiintymässä elokuussa 2015
Gungor esiintymässä elokuussa 2015
Tiedot
Toiminnassa 2010-2019
Tyylilaji kamaripop, folkmusiikki, kokeellinen rock, ylistysmusiikki
Kotipaikka Denver
Laulukieli englannin kieli
Jäsenet

Michael Gungor, Lisa Gungor

Levy-yhtiö

Gungor Music

Aiheesta muualla
Kotisivut

Ennen Gungor-nimellä esiintymistä Michael Gungor oli julkaissut kaksi sooloalbumia sekä kaksi albumia vaimonsa kanssa nimellä "The Michael Gungor Band". Nimen vaihdon myötä myös yhtyeen kokoonpano ja musiikillinen tyyli muuttuivat. Ensimmäinen Gungor-nimellä julkaistu albumi Beautiful Things ilmestyi vuonna 2010. Sen tyylilajina oli Sufjan Stevens -tyylinen indie folk ja mukana oli myös post-rock-vaikutteita. Tunnettu gospel-muusikko Israel Houghton oli vierailijana albumin kappaleessa "Heaven".[1] Albumi oli Grammy-ehdokkaana kategoriassa Best Rock or Rap Gospel Album.[2]

Vuonna 2011 Gungor julkaisi toisen albuminsa Ghosts Upon the Earth, joka sai Grammy-ehdokkuuden kategoriassa Best Contemporary Christian Music Album,[2] ja live-albumin A Creation Liturgy vuonna 2012. Yhtyeen kolmas studioalbumi I Am Mountain julkaistiin vuonna 2013, jonka jälkeen yhtye esiintyi 60 kaupunkia käsittäneellä kiertueella.[3] Gungor esitti konsertin vuonna 2014 South by Southwest -festivaalilla.[4]

Gungor oli noussut yhdeksi arvostetuimmista 2010-luvun gospel-esiintyjistä Yhdysvalloissa. Gungorit olivat kuitenkin alkaneet yksityiselämässään epäillä uskoaan Jumalaan. Heistä tuli ateisteja, ja he ottivat musiikissaan etäisyyttä kristinuskoon, mikä nousi uutiseksi yhdysvaltalaisessa kristillisessä mediassa. Vuonna 2018 Michael Gungor kertoi Twitterissä, ettei hän kutsu itseään enää ateistiksi, vaan vuoden ateistivaiheen jälkeen hän oli alkanut määritellä itsensä mystikoksi.[5]

Vuosina 2015-2016 yhtye julkaisi One Wild Life -albumitrilogian, jonka teemana oli ihmisen elämän tarkoitus maailmankaikkeudessa. Albumeilla he käsittelivät myös uskosta luopumisesta seuranneita kokemuksia ja haasteita.[6]

Gungor ilmoitti lopettamisestaan alkuvuodesta 2019. He esiintyivät vielä viimeisellä "End of the World" -nimisellä kiertueella,[7] ja julkaisivat Archives-nimisen kokoelmalevyn, jolla oli mukana sekä aiemmin julkaistuja että julkaisemattomia kappaleita.[8]

Julkaisut

muokkaa
  • Beautiful Things (2010)
  • Ghosts Upon the Earth (2011)
  • A Creation Liturgy (2012), livealbumi
  • I Am Mountain (2013)
  • One Wild Life: Soul (2015)
  • One Wild Life: Spirit (2016)
  • One Wild Life: Body (2016)
  • Archives (2019), kokoelma

Yhtyeen musiikki

muokkaa

Michael ja Lisa Gungor ovat kuvailleet musiikkiaan siten, ettei se kuulu mihinkään tiettyyn genreen,[4] ja kuvailivat sitä mm. adjektiiveilla "vaihtoehtoinen" ja "kokeellinen".[9] Yhtyeen musiikkia on verrattu Sufjan Stevensiin, Bon Iveriin ja Arcade Fireen,[10] ja sitä on luokiteltu indie rock, post-rock, progressiivinen rock ja soft rock -genreihin.[11]

Lähteet

muokkaa
  1. Gungor Biography TodaysChristianMusic.com. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 8.3.2021. (englanniksi)
  2. a b Gungor www.grammy.com. Viitattu 8.3.2021. (englanniksi)
  3. Leahey, Andrew: Song Premiere: Gungor, “Wayward & Torn” American Songwriter. 26.8.2013. Arkistoitu 27.10.2018. Viitattu 8.3.2021. (englanniksi)
  4. a b Puga, Kristina: Grammy-nominated Gungor, label-less in music and life NBC Latino. 8.11.2013. Arkistoitu 6.9.2019. Viitattu 8.3.2021. (englanniksi)
  5. Haikala, Topias: Kristinusko ei ole enää itsestäänselvyys Yhdysvalloissa – jo joka neljäs on uskonnoton Kirkko & Kaupunki. 2.3.2021. Viitattu 8.3.2021.
  6. One Wild Life Gungor. Viitattu 8.3.2021. (englanniksi)
  7. Klett, Leah MarieAnn: Gungor says 'journey is over' for band, announces farewell tour: 'It's time for something new' Christian Post. 4.2.2019. Viitattu 8.3.2021. (englanniksi)
  8. gungormusic: NEW ALBUM out now! Instagram. 1.3.2019. Viitattu 8.3.2021. (englanniksi)
  9. Alt-Folk Collective Gungor Launches 60+ City Headlining Tour Oct. 24 at The Madison Theater Cincy Groove. 9.10.2013. Viitattu 10.3.2021. (englanniksi)
  10. Mansfield, Brian: Song debut: Gungor's 'I Am Mountain' USA Today. 16.8.2013. Viitattu 8.3.2020. (englanniksi)
  11. Breen, Mike: Music: Gungor CityBeat. 22.10.2013. Viitattu 8.3.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa