Gode tai Godi on kaupunki Etiopian Somalin osavaltiossa. Sen asukasluku oli vuoden 2007 väestönlaskennan mukaan 43 234.

Gode

Gode

Koordinaatit: 05°57′06″N, 43°33′06″E

Valtio Etiopia Etiopia
Osavaltio Somali
Väkiluku (2007) 43 234


















MaantiedeMuokkaa

 
Yhdysvaltain ilmavoimien C-130H Hercules ja Godeen tuotua humanitaarista apua vuonna 2006.

Gode sijaitsee Etiopian Somalin osavaltiossa Goden weredassa eli piirikunnassa[1] muutaman kilometrin päässä Shebellejoesta. Kaupunki sijaitsee hieman etäällä joesta, jolla on tapana ajoittain tulvia ympäröivälle tasangolle.[2]

HistoriaMuokkaa

Nykyinen Gode sai alkunsa 1960-luvulla tehtyjen rakennushankkeiden aikana. Vuonna 1965 perustettiin Goden lentotukikohta Etiopian ilmavoimille. Tukikohdan kiitotien rakennutti ruotsalainen Skanska. Keisari Haile Selassie vihki tukikohdan käyttöön kesäkuussa 1966. Skansa sai edelleen työkseen rakennuttaa uusi Goden kaupunki moskeijan, palatsin ja Shebellejoen ylittäneen sillan kera.[2]

VUonna 1977 syttyi Somalian ja Etiopian välinen Ogadenin sota. Gode oli merkittävänä sotilastukikohtana Länsi-Somalian vapautusrintaman taistelijoiden iskujen kohde. Somalian asevoimat ylittivät Etiopian rajan heinäkuussa 1977 ja 24. heinäkuuta ne iskivät Godeen, joka muodosti yhden ensimmäisistä Etiopian puolustuksen tukikohdista. Etiopian armeijan 3. ja 4. divisioona tuhoutuivat lähes tyystin Goden taisteluissa.[2] Laajempi sota päättyi kuitenkin Somalian tappioon ja sen joukkojen vetäytymiseen Etiopiasta vuonna 1978.[3]

Ogadenin sodan päättymisen jälkeen Godea ja sen ympäristöä koettelivat nälänhädät. Ensimmäinen alkoi vuonna 1981 ja seuraava vuonna 1991. Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö teki avustuslentoja alueelle Goden kautta. Nälänhätään ja kuivuuteen liittyvät ongelmat jatkuivat 2000-luvulle.[2]

VäestöMuokkaa

 
Paikallisia vuonna 2005.

Goden asukasluku oli Etiopian vuoden 2007 väestönlaskennan mukaan 43 234.[1] Suurin osa asukkaista on etniseltä taustaltaan somaleja.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b Population and Housing Census 2007 – Somali Statistical (pdf) (s. 10) Central Statistics Agency. Viitattu 3.9.2021. (englanniksi)
  2. a b c d e Bernhard Lindahl: Gir - Goel (pdf) (s. 14-16) Local History of Ethiopia. The Nordic Africa Institute. Viitattu 3.9.2021. (englanniksi)
  3. David H. Shinn ja Thomas P. Ofcansky: Historical dictionary of Ethiopia, s. 312-314. Scarecrow Press, 2013. ISBN 978-0-8108-7457-2. (englanniksi)