Goa Gil

yhdysvaltalainen muusikko

Goa Gil, oikealta nimeltään Gilbert Levey (1951 Yhdysvallat26. lokakuuta 2023 Kalifornia[1]), oli hippi, sadhu-askeetti, muusikko, DJ sekä tanssimusiikkitapahtumien, partyjen, järjestäjä. Hän oli yksi goa- ja psytrance-musiikkityylien ja asiaan liittyvän kulttuurin pioneereista.

Goa Gil Moskovassa vuonna 2010.

Gil oli kotoisin San Franciscosta Kaliforniasta. 1960-luvulla hän koki omakohtaisesti hippiliikkeen ja psykedeelisen rock-kulttuurin synnyn ja oli mukana muun muassa Family Dog ja Sons of Champion -nimisissä kollektiiveissa. Myöhemmin hänestä alkoi tuntua, että sikäläinen hippikulttuuri oli hajoamassa, ja vuonna 1969 hän jätti Yhdysvallat ja matkasi ensin Amsterdamiin ja sitten Intiaan, jossa asettui hippien suosimaan Goan osavaltioon. Siellä hän tutustui sadhuihin, ja hänestä tuli itsestäänkin sellainen.

1980-luvun alkupuolella monet Goalla oleskelleista hipeistä alkoivat kiinnostua varhaisesta elektronisesta musiikista, esimerkiksi Kraftwerkista. Gil ja hänen ystävänsä panivat pian kasaan jonkinlaisen musiikkilaitteiston ja ryhtyivät harjoittamaan DJ-toimintaa ja soittamaan live-musiikkia Goan rannoilla, usein yötä päivää. Näin syntynyt ulkona pidettävien tanssimusiikin tapahtumien ja itämaisen mystiikan sekoitus pitkälti määritti goa/psytrance-kulttuurin estetiikan ja olemuksen. Gilille itselleen tanssi oli meditaation aktiivinen muoto, ja trancemusiikin käyttö on hänen mukaansa keino ”sovittaa muinainen heimorituaali 21. vuosisataa varten”. Tämä estetiikka levisi 1990-luvulla Intiassa partyihin osallistuneiden eurooppalaisten ja israelilaisten matkaajien mukana muualle maailmaan.

Gil asui Goalla useita kuukausia vuodessa, viettäen lopun ajasta matkustaen ja järjestäen musiikkitapahtumia erityisesti Pohjois-Kaliforniassa. Hän oli naimisissa Ariane MacAvoyn kanssa, jonka taiteilijavanhemmat olivat itse Goa-intoilijoita.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Anurag Tagat: Psytrance Pioneer Goa Gil Dead at 72 Rolling Stone India. 27.10.2023. Viitattu 27.10.2023.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.