Avaa päävalikko

Georgian kysymys (ven. Грузинское дело, Gruzinskoje delo) liittyi käynnissä oleviin kiistelyihin kansallisesta itsemääräämisoikeudesta. Georgia oli kiistassa keskeisessä roolissa. Suurimmat kiistat käytiin Georgian kommunistisen puolueen keskuskomitean ja Venäjän kommunistisen puolueen Kaukasian toimiston välillä. Georgian kommunistit halusivat laajaa itsemääräämisoikeutta, kun taas neuvostokommunistit halusivat Georgian kiinnittyvän Transkaukasian sosialistiseen federatiiviseen neuvostotasavaltaan ja lähentyvän Venäjän kanssa. Näkemyserot kansallisen itsemääräämisoikeuden suhteen johtivat myös kiistoihin Vladimir Leninin ja Josif Stalinin välillä.

Puna-armeija oli vallannut Georgian helmikuussa 1921 ja syössyt paikallisen menševikkihallituksen vallasta asettaen bolševikkien hallinnon sen tilalle. Georgialaissyntyiset neuvostopoliitikot Josif Stalin ja Sergo Ordžonikidze vastustivat nationalismia ankarasti ja halusivat, että Georgia liittyisi yhdessä Armenian ja Azerbaidžanin kanssa Transkaukasian sosialistiseen federatiiviseen neuvostotasavaltaan, josta muodostettaisiin myöhemmin Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto. Lev Trotski kannatti hitaampaa tapaa, jolloin maaperää oltaisi valmisteltu sisältä päin tulevaa kapinaa varten, johon puna-armeija olisi tullut avuksi. Lenin tuki aluksi Stalinin linjaa menestyksekkään valtauksen jälkeen eivätkä paikallisten bolševikkien valitukset Stalinin harjoittamasta imperialismista herättäneet vastakaikua. Kun kiista georgialaisten ja neuvostoliittolaisten kommunistien välillä kiristyi oli Leninin pakko puuttua asiaan. Ordžonikidze oli Georgiassa vieraillessaan pahoinpidellyt georgialaisen kommunistijohtaja Mikheil Okudžavan. Välikohtaus sai Leninin vetämään tukensa Stalinilta.[1] Lenin alkoi tukea yhä avoimemmin Georgian kommunisteja itsemääräämisoikeuteen liittyvässä kysymyksessä. Lenin oli huolissaan siitä, ettei neuvostoliittolainen imperialismi eroaisi tsaristisesta imperialismista, mikä olisi omiaan aiheuttamaan epäluuloja muissa neuvostotasavalloissa. 14.3.1923 Ordžonikidze ja Georgian kommunistit saavuttivat löyhän kompromissin. Georgia liittyisi Transkaukasian sosialistiseen federatiiviseen neuvostotasavaltaan ja neuvostojohto vannoisi taistelevansa isovenäläisyyttä vastaan. Lenin ei lopulta voinut paljoakaan puuttua Georgian kysymykseen heikentyneen terveytensä vuoksi. Stalinin asema vahvistui. Ordžonikidze syrjäytti poliittiset vastustajansa Georgian kommunistisesta puolueesta ja nimitti tilalle myötämielisempää puoluehenkilöstöä. Stalin julisti, että kysymys kansallisesta itsemääräämisoikeudesta on alisteinen työväenluokan aseman vahvistamiselle. Julistus murskasi lopullisesti georgialaisten haaveet autonomiasta.[2]

Lenin arvosteli voimakkaasti Stalinin ja Ordžonikidzen tapaa ratkaista Georgian kysymys salaisessa kirjeessään, joka tunnetaan Leninin testamenttina. Lenin halusi kirjeen julkistettavaksi seuraavassa puoluekokouksessa, mutta Stalin liittolaisineen onnistui pimittämään kirjeen laajemmalta julkisuudelta Leninin kuoltua vuoden 1924 alussa.

LähteetMuokkaa

  1. Pursiainen, Christer: ”"Millaiseen suohon olemme suistuneet..."”, ”Leninin testamentti”, Trotski, s. 19-20. Gummerrus, 2012. ISBN 978-951-20-9020-4.
  2. Mikaberidze, Alexander: ”Georgian Affair of 1922”, Historical Dictionary of Georgia, s. 317-318. Rowman & Littlefield, 2015. ISBN 9781442241466. Teoksen verkkoversio.