Geneettinen kritiikki
Geneettinen kritiikki (ransk. critique génétique) on Ranskassa 1960‒1970-lukujen vaihteessa syntynyt tekstuaalitieteisiin kuuluva tutkimussuuntaus, joka tutkii tekstin kirjoitusprosesseja käyttämällä geneettistä eli teoksen tai keskeneräisen kirjoituksen kirjoitusprosessista säilynyttä aineistoa. Geneettinen kritiikki on kiinnostunut esimerkiksi teoksen luonnoksista, käsikirjoitusversioiden eroista ja niistä erilaisista teoksen toteutumattomista mahdollisuuksista, joista käsikirjoitukset usein todistavat. Nykyään geneettinen kritiikki on laaja sateenvarjokäsite, joka sisältää monenlaista kirjallisuudentutkimuksellista ja kielitieteellistä tutkimusta.[1][2]
Lähteet muokkaa
- ↑ Karhu, Hanna: Geneettinen kritiikki – uusia näkökulmia teoksen synnyn tutkimukseen. (Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain. Tekstuaalitieteet (erikoisnumero) 3/2010, 68–74. Saatavissa: http://pro.tsv.fi/skts/Avain3_10sisalto.pdf)
- ↑ Tekstuaalitieteiden sanasto (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura). Saatavissa: http://tekstuaalitieteidensanasto.finlit.fi:8080/search
Aiheesta muualla muokkaa
- Karhu, Hanna: Säkeiden synty. Geneettinen tutkimus Otto Mannisen runokäsikirjoituksista. Helsinki: Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos, 2012. Väitöskirja pdf-muodossa.
- Katajamäki, Sakari, Veijo Pulkkinen ja Tommi Dunderlin: Genetic Criticism in Motion: New Perspectives on Manuscript Studies. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2023. Vapaasti luettavissa.