Geeniajuri eli vetogeeni[1] on menetelmä, jonka avulla voidaan muuttaa sitä todennäköisyyttä, jolla alleeli periytyy vanhemmalta jälkeläiselle. Idea esitettiin ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa, mutta se ei silloin ollut vielä käyttökelpoinen. DNA-kohdistusmenetelmien kuten CRISPR/cas9:n kehityttyä geeniajureiden käyttö tuli kuitenkin mahdolliseksi. Niitä on testattu vuoteen 2019 mennessä hyönteisillä ja hiirillä, joista hyönteisillä ne ovat toimineet tehokkaimmin.[2]

Kolme kaaviota, joista ensimmäinen kuvaa geeniajurin kopiointia vastinkromosomiin. Aluksi vain toisessa kromosomissa on geeniajuri, lopuksi molemmissa. Toinen kaavio havainnollistaa, kuinka ilman geeniajuria alleelilla on 50 prosentin todennäköisyys levitä jälkeläiselle. Kolmas kaavio kuvaa, kuinka geeniajurin kanssa alleelin perivät lähes kaikki jälkeläiset.
Ylempi kuva kuvaa geeniajurin kopiointia vastinkromosomiin. Kuva vasemmassa alakulmassa kuvaa alleelin leviämistä populaatiossa silloin, kun geeniajuria ei käytetä: alleelin perineet hyönteiset ovat kuvassa punaisia. Sen vieressä oleva kuva kuvaa alleelin leviämistä populaatiossa geeniajuria käytettäessä.

Geeniajuri tekee itsestään kopion määrättyyn kohtaan. Tyypillisesti se määrätään leikkaamaan vastinkromosomin DNA samasta kohtaa, jossa se itse on. Vastinkromosomiin syntyy silloin DNA-katkos. Katkos täytetään kopioimalla ja siirtämällä sama kohta siitä kromosomista, jossa geeniajuri on. Prosessin aikana geeniajuri kopioituu myös vastinkromosomiin, ja lopuksi molemmat kromosomit sisältävät sekä geeniajurin että halutun DNA-pätkän. Geeniajureiden avulla onkin nopeaa levittää tutkijan DNA:sta osoittama alleeli koko populaatioon.[2]

Geeniajureihin on mahdollista liittää geneettisiä ominaisuuksia, joista ei ole geenin kantajalle haittaa, mutta joista ympäristö voi hyötyä: geeniajuriin voi liittää esimerkiksi viruksia haittaavien vasta-aineiden geenejä, jolloin esimerkiksi denguekuumetta normaalisti levittävät hyttyset lakkaisivatkin kantamasta virusta.[2] Ei ole kuitenkaan varmaa, olisiko menetelmällä mahdollista hävittää tauti kokonaan, vai tulisivatko virukset vain vastustuskykyisiksi vasta-aineelle.[1]

Toisaalta geeniajureilla on mahdollista myös hävittää lajeja liittämällä ajuri esimerkiksi mutaatioon, joka tekee yksilöstä steriilin. Kun luontoon laskettaisiin paljon yksilöitä, joilla mutaatio on, laji häviäisi ajan myötä. Lajin tietoisen hävittämisen vaarana on, että häviäminen vaikuttaa ympäröivän ekosysteemin tasapainoon liian paljon.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Kornfelft, Torill: Mammutin paluu, s. 129–130. Suomentanut Jukka Koskelainen. Minerva Kustannus Oy, 2017. ISBN 978-952-312-502-5.
  2. a b c Wartiovaara, Kimmo: Ihmiskunnan DNA : Elämän koodin kirjoitus, s. 129–131. Tallinna: Duodecim, 2022. ISBN 978-952-360-079-9.