Gediminasin torni

Gediminasin torni eli Gediminasin linnan torni (liett. Gedimino pilis) on muinaisen Ylälinnan läntinen puolustus- ja vartiotorni Gediminasin Linnavuoren rinteellä Liettuan pääkaupungissa Vilnassa.

Gediminasin torni
Gedimino pilis
Vilnan kaupungin symboli, Gediminasin linnan torni heinäkuussa 2012.
Osoite	Arsenalo g. 5, Vilna, Liettua
Sijainti	Vilnan vanhakaupunki
Koordinaatit	54.6866°N, 25.2906°E
Rakennustyyppi	linnoituksen torni, Gotiikan taidetta
Valmistumisvuosi	1300-luvulla
Rakennuttaja	Gediminas
Käyttäjä	Liettuan kansallismuseo
Julkisivumateriaali	karkea kivi ja punatiili
Korkeus	20 metriä
Kerrosluku	3
Visualisoitu kuva Gediminasin linnasta
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Tämä Vilnan vanhankaupungin yläpuolella, Neris-joen ja siihen laskevan Vilnia-joen yhtymäkohdassa sijaitseva kolmikerroksinen tiilitorni on ainoa tähän päivään saakka säilynyt rakennus 1300–1400-luvuilla perustetusta legendaarisesta linnoituksesta, jolloin Vilnasta tuli Liettuan suuriruhtinaskunnan pääkaupunki. Linna rakennettiin 1300-luvun alussa puolustamaan kaupunkia ja tuhoutui vuonna 1655 sodassa Venäjää vastaan. Torni on yksi kaupungin symboleista, vanhin maamerkki ja suosittu näköalapaikka. Tornissa 1960-luvuilta alkaen toimii museo, jossa on esillä arkeologisia löytöjä ja kattavasti linnoituksen historiaa, ja sen katolla on yleisölle avattu näköalatasanne.

Torniin pääsee joko kävellen tai köysiratahissillä. Tornin huipulla liehuu Liettuan lippu ja ensimmäisenä päivänä tammikuuta on Liettuan lipun päivä.

Tornin kuvaus ja sijainti

Gediminasin torni on kahdeksankulmainen torni Gediminasin linnan vuoren länsiosassa ja se on ainoa säilynyt rakennus Ylälinnasta, jonka rakentamisella suuriruhtinas Gediminas perusti Liettuan pääkaupungin Vilnan. Tornin alaosa on nelikulmainen. Kumpareella on lisäksi linnan punatiilisiä perustuksia, 1400-luvun alkupuolelta peräisin tiilijäänteitä alkuperäisen puurakenteen päälle muuratuista rakennelmista ja joitain 1500-luvulla rakennettuja muurien osia. Suuri osa tornista on sittemmin rakennettu uudelleen. Tornilla on korkeutta noin 20 metriä ja rakennusmateriaaleina karkea kivi ja punainen tiili. Korjaus- ja kunnostustöitä on tehty v. 1995. Jo vuonna 2010 havaittiin vuoren rinteillä eroosio, jolloin vuoden loppuun mennessä tehtiin peruskorjaus vahvistamaan alempaa terassia. Työt jatkuivat vielä seuraavat kaksi vuotta. Vuonna 2016 torni jouduttiin sulkemaan yleisöltä. Tornissa sijaitsee Liettuan kansallismuseon haara, joka kuvaa linnoituksen ja kaupungin historiaa vuosisatojen ajalta. Näyttelyssä on esillä sekä kaupungin että linnan puolustukseen käytettyjä esineitä ja haarniskoja, pienoismalleja 1300–1600-lukujen liettualaisista linnoista ja linnoituksista, katedraaleista, arsenaaleista, kasarmeista ja aukioista, sekä vanhan Vilnan ikonografista materiaalia ja arkeologisia löytöjä. Tornin huipulla lisäksi yötä päivää liehuvalle Liettuan trikolorilipulle on myös näköalatasanne, josta avautuu 70 metrin korkeudesta näköala koko Vilnan kaupungille. Gediminasin torni on avoinna joka päivä, ja sinne on pääsymaksu.

Gediminasin torni kohoaa Vilnian vasemmalla rannalla, Vilnan vanhassakaupungissa Katedraaliaukion reunalla sijaitsevien Liettuan suuriruhtinaiden palatsin, tuomiokirkon ja sen kellotornin takaisella jyrkähköllä n. 48 metrin korkuisella kukkulalla (142 tai 143 metriä merenpinnan yläpuolella). Katedraaliaukiolta tornin luo on 15 minuutin (n. 750 m) kävely- ja portaissa 78 askelman nousumatka. Etualalla virtaa Nerisjoki. Tornin näköalatasanteelta on näköyhteys Vilnian joen toisella puolella suoraan idässä nousevalle kolmen ristin kukkulalle, jolle vuonna 1989 pystytetyt hohtavan valkoiset betoniristit ovat omistettu aikoinaan marttyyrikuoleman kokeneen 14 fransiskaanimunkin muistolle. Neris-joen rannalla kohoavan Alalinnan paikalle rakennetun Arsenalon valkoisissa ja matalissa rakennuksissa sijaitsevat historialliset maamerkit, kuten uudemmat tilat vienyt Liettuan historiaa esittelevä kansallismuseo sekä vanhaan asettunut taideteollisuusmuseo. Suuriruhtinaiden palatsin edestä lähtee Vilnan raatihuoneen ja linnan välimaastossa päätienä toiminut mukulakivipäällysteinen Pilies katu eli “Linnankatu” ja muutaman sadan metrin päässä alkaa vanhankaupungin ja uuden puolen välinen kaupungin merkittävin katu, Gedimino prospektas, jonka varrella sijaitsee Lukiškių aukio. Lähellä kukkulaa Vilnian joen rannalla sijaitsee 1500-luvun loppupuolella benediktiinimunkkien perustama Bernardinen puisto ja sen reunalla monumentaalinen sekä jumalanpalveluksiin että puolustustarkoituksiin käytetty Fransiscus Assisilaisen katolinen eli Bernardinen kirkko, muuttumattomana säilynyt Pyhän Annan kirkko ja muut vanhat rakennukset.

Tornin historiasta

Joidenkin lähteiden mukaan arkeologinen tutkimus on osoittanut, että Gediminasin linnan vuorella on ollut asutusta jo ensimmäisellä vuosituhannella ennen Kristuksen syntymää (eKr.) ja kumpareen seuraava käyttövaihe alkoi noin puolitoista tuhatta vuotta sitten, keskellä rautakautta, jolloin maita alettiin käyttää maanviljelyyn. Tutkimukset vuorella aloitettiin jo Puolan hallitusvuosina ja tuolloin materiaali talletettiin Varsovassa. Maailmansotien välisenä aikana tarkemmat kenttätutkimukset suoritettiin linnan läheisellä noin 550 neliömetrin alueella kukkulan itäosassa ja v. 1938 niiden johdossa aloitti Alina Kietlińska. Vuodesta 1940 tutkimuksia jatkettiin kukkulan pohjoisella puolella Helena ja Vladas Holubovičiain toimesta, jolloin saatiin tietoja 6 metrin paksuisen kulttuurikerroksen 20 -stä yksikkökaivauksesta ja vanhin maakerrostuma päivättiin VV–VIII-luvuilta. IX luvulla vuorella olleesta asumasta maaleikkauksissa ilmeni sekä puisten että kiviaitojen kaartaneen kummun rinteitä, ja XI–XIII luvuilta puisen linnan, johon vähitellen tehtiin muurauksia. Puisen linnan katsotaan kukkulalla olevan vielä suuriruhtinas Gediminasin aikoina v. 1323, jolloin Liettuan suuriruhtinaskuntaan kuuluivat Liettuan ja sen žemaitti- eli alaliettuankielisen Samogitian, samoin Rusin maat, Muinais-Venäjän alueet yhdessä kaupunkien Polatskin, Hrodnan, Vitsebskin ja Minskin kanssa ja jolloin Gediminasista uskotaan Kurakinien, Golitsynien ja Trubetskien ruhtinasukujen polveutuvan. Paikassa, jossa nyt on Vilna, niinä päivinä elivät krivitšit.

Legendan mukaan Liettuan suuriruhtinas Gediminas seurueineen lähti silloisesta pääkaupungista Trakaista metsästämään Šventaragisin laakson pyhiin metsiin. Metsästys oli menestys, ruhtinas törmäsi metsien isoimpaan riistaeläimeen ja tappoi sen. Sen jälkeen Gediminas tunsi olonsa väsyneeksi ja päätti yöpyä metsässä. Hän näki oudon unen, että kummulla, jossa hän oli surmannut biisonin, seisoi valtava susi rautaisessa suojuksessa ja pää kohotettuna kuuta kohti se ulvoa voivotti kuin sata sutta. Kaikki suuriruhtinaan ampumat nuolet kimposivat takaisin pedon rautapanssarista. Herättyään ruhtinas pyysi pakanaylipappia Lizdeikaa selittämään unen merkityksen. Lizdeika, maan viisain mies, kertoi, että rautasusi symboloi voittamatonta linnaa ja sitä, että Liettuan maiden pääkaupungin on seistävä täällä, ja pedon kuuluva ulvonta tarkoittaa sen kaupungin mainetta, joka ulottuu kaikkialle maailmassa. Kumpare Šventaragisin laaksossa jokien ympäröimänä näytti sopivana paikkana ja jumalten enteisiin uskoessa suuriruhtinas Gediminas rakensi siihen linnan ja perusti kaupungin, joka Vilnian joelta sai nimensä Vilna.

Aluksi Vilnan linna koostui Vilnian vasemmalla rannalla perinteisestä puolustavasta Ylälinnasta eli korkealla mäellä olevasta kaarevasta puisesta linnasta ja kotitalouksien Alalinnasta. Gediminasin torni on alun perin osa Gediminasin 1300-luvun alkupuolella rakennuttamaa Ylälinnaa. Joidenkin lähteiden mukaan ensimmäinen kirjallinen maininta joko Vilnasta tai sen linnasta on noin vuodelta 1323 Gediminasin kirjeissä paaville tai Gediminasin tekemässä sopimuksessa saksalaisen ritarikunnan kanssa.

Vilnan monipuolisempi puolustuslinnoitus kehittyi saksalaisen ritarikunnan kanssa käytyjen taistelujen yhteydessä vuosina 1365–1402. Suurimman uhkan linna kohtasi vuonna 1394, kun ristiretkeläiset piirittävät pääkaupungin, polttivat kaarevan puisen linnan ja aiheuttivat vahinkoa Alalinnan linnoituksille, mutta eivät kyenneet ottamaan Ylälinnaa. Uskotaan, että XV luvulla Vytautas Suuren kruunajaisten jälkeen alettiin uudelleen rakentaa Ylälinnaa, jolloin vaihtelevasti sotateknologialle lisättiin suuriruhtinaan asuintilojen rakenteisiin gotiikan elementtejä ja jolloin Ylälinna vähitellen alkoi menettää puolustustarkoitustaan. Flaamien ritari ja matkustaja Guillebert de Lannoy vuosina 1413–1414 Liettuaan tehdyn matkansa aikana on kuvaillut nuorta pääkaupunkia seuraavasti: "Sitten tulin Vilnaan, jossa hyvin korkealle vuorelle on rakennettu linna, jota on vahvistettu kivillä ja muurauksilla. Sisällä kaikki on puuta. Rinnettä on ympäröimässä monia rakennuksia, mutta linna ja sen piha kuuluivat Liettuan hallitsijan Vytautas Suuren käyttöön. Siellä hänellä on kartano ja hänen päämajansa." Eli tärkeänä poliittisena keskuksena Ylälinna oli Alalinnan ja sen puolustusrakennuksien suojassa, jolloin yhdessä ja onnistuneesti selviydyttiin XIV luvun jälkipuoliskolla tehdystä saksalaisen ritarikunnan hyökkäyksistä. Vielä XV luvun alussa eli toistasataa vuotta Gediminasin jälkeen, kukkulalla seisoi yhä puinen linna, jossa oli joitakin kivi- ja muurauselementtejä ja muurina ympäröivä Alalinna. Linna koostui suojelevasta muurista, kolmesta tornista ja palatseista, siinä oli myös Pyhän Martin kappeli. Vain osa Ylälinnan kivirakennelmista on säilynyt tähän päivään saakka, koska 1419. jälkeen suuri tulipalo tuhosi puisen linnan. Tämän jälkeen Liettuan suuriruhtinas Vytautas rakennutti tiililinnan ja vaikka ritarikuntalaiset monta kertaa hyökkäsivät Vilnaan ja taistelut aiheuttivat huomattavia vaurioita, Gediminasin kumpareen Ylälinnaa ristiretkeläiset eivät koskaan miehittäneet.

Gediminasin vuoren rinteiden kaltevuus on jyrkimmillään jopa 60 astetta ja näiden uskotaan pettävän jo satoja vuosia sitten. Vanhin maininta maanvyörymistä löytyy XIV luvun lopussa tehdyistä kirjallisista lähteistä, joissa viitattiin myös, että niissä maanvyöryissä kuoli ihmisiä, mm. että vuonna 1396 vuoren länsirinteen maanvyörymän arvioitiin tuhonneen voivodi Montvidasin palatsin ja haudanneen 15 ihmistä. 15–16 vuosisatojen vaihteessa mietittiin, kuinka suojata vuoren rinteen rakennuksia maanvyörymiltä. Vuoden 1551 paikkeilla pohjoisrinteelle rakennettiin kannattava muuri ja kastellirakennus eli pieni linnoitus tukemaan kummun kaltevuutta. Valtiovallan vaihtuessa linna kuitenkin menetti merkityksensä, tulipalot ja sodat heikensivät sen asemaa. Vuosina 1610–1613 Ylälinnan kellareissa oli aatelistovankila. Linna oli käytössä puolustustarkoituksissa Pohjan sodan vuosina 1655–1661, jolloin goottilainen ja varhaisbarokkinen Vilna tuhoutui lähes kokonaan.

Gediminasin vuoreen liittyvät tapahtumat saivat dramaattisemman luonteen XVII-luvun keskivaiheessa, kun v. 1655 Venäjän armeija tunkeutui kaupunkiin ja miehitti Liettuan pääkaupungin ensimmäistä kertaa sen historiassa. Silloin Ylälinnaan sijoitettuivat väliaikaisesti Moskovan joukot. Useita vuosia Liettuan sotajoukot yrittivät vapauttaa pääkaupunkiaan, mutta miehittäjät pysyivät lujasti Ylälinnassa. Ruokavarastojen huvetessa venäläiset ilmoittivat luovuttavansa vapaaehtoisesti. Silloin linnan puolustusta johtanut moskovalainen voivodi Danila Mišeski aloitti neuvottelut Liettuan sotilasviranomaisten kanssa ja kertoi hänen joukkojensa perääntyvän vaan ja ainoastaan, jos hänelle annetaan lupa myydä linnasta varastetut viljavarastot ja sen jälkeen hän saa lähteä Venäjälle omaisuudet mukanaan. Neuvottelujen pitkittyessä D. Mišeski halusi räjäyttää joukkonsa ja Ylälinnan 10 tynnyrillisellä ruudilla, joten hänen miehensä joutuivat solmimaan salaliiton, sitomaan komentajan ja antautumaan. Mišeski tuomittiin kuolemaan Raatihuoneentorilla ja vapaaehtoisena hänet mestasi hänen henkilökohtainen kokki. Myöskään XVIII vuosisadalla alkanut Suuri Pohjan sota ei säästänyt Vilnaa ja Ylälinnan varastoihin hankittiin ruokaa ja aseita. Puolan ja Liettuan hävittyä sodan, Vilnasta tuli yksi Venäjän maakuntakeskuksia.

Vuonna 1831 Venäjän tsaari määräsi Ylälinnan rauniot kunnostettaviksi armeijan tarpeisiin ja arkkitehti Joseph Poussierin projektin mukaan Gediminasin Linnavuoren rinteillä tehtiin suuria muutoksia: kaivettiin kellaritiloja ammusten säilytykseen, länsitornin kolmannen kerroksen seinät purettiin ja ensimmäisen ja toisen kerroksen seiniä vahvistettiin. Etelä- ja Pohjoistornien jäännökset purettiin ja kivitöillä vahvistettiin linnavuoren liikkuvia osia. Vuonna 1838 Länsitorniin rakennettiin kaksikerroksinen puinen päällysrakenne ja siihen asennettiin Pietarin ja Varsovan linjan optinen lennätin.

Gediminasin torni ennen entisöintiä v. 1906.

Pitkään Gediminasin vuori oli yksistään Venäjän armeijan käytössä. Se oli suljettu alue, johon siviilejä ei päästetty ja siksi vuosina 1863–1864 Tammikuun kansannousun kuolemaantuomittujen ja Lukiškių-aukiolla surmattujen johtajien, heidän joukossaan Zygmunt Sierakowskin salassa pidetyt haudat jäivät hiljattain arkeologien löydettäviksi. Tehtiin myös muita lukuisia mielenkiintoisia arkeologisia löytöjä, mm. kotitalouksien keramiikkasirpaleita, nuolenpäitä, luoteja, fragmentteja ja koruja, kolikoita ja sinettejä. Vuonna 1896 rinteelle rakennettiin uusi tie, istutettiin puita ja myöhemmin 1900-vuosisadan alussa tässä oli kahvila. Sotien välillä jatkettiin kunnostustöitä. 1900-luvun alussa Vilnan kaupunginhallituksessa keskusteltiin vesisäiliön asentamisesta torniin, josta voitaisiin jakaa vettä eri kaupunginosiin ja vuonna 1912 rakennushanke jo hyväksyttiin. Tällaisella rakennelmalla olisi ollut tuhoisa vaikutus vuoren ja Ylälinnan jäämistöille ja ryhmä yhteiskunnallisia toimijoita, joukossa mm. Liettuan kuuluisa näyttelijä Jonas Vileišis ja poliitikko Donatas Malinauskas onnistui pysäyttämään hankkeen.

Gediminasin torniin liittyy läheisesti myös Liettuan lipun historia. Liettuan neuvosto hyväksyi huhtikuussa 1918 kelta-vihreä-punaisen trikolorilipun, jonka 1. tammikuuta v. 1919 ryhmä sotilaita Kazys Škirpan johdolla nosti hetkeksi liehumaan Gediminasin linnan torniin. Lippu liehui siellä tammikuun 6-teen päivään saakka, jolloin Vilna taas miehitettiin, kolmivärisestä lipusta poistettiin keltainen ja vihreä raita ja jäljelle jäi vain punainen. Näiden tapahtumien pohjalta 1. tammikuun päivää kutsutaan liettualaisen lipun päiväksi ja joka vuosi sinä päivänä Gediminasin linnan tornissa järjestetään juhlallinen lipunnostoseremonia, jolloin sotilaat korvaavat lipun uudella ja vanha otetaan talteen.

Myös toisen maailmansodan aikana länsitornilla oli merkittävä osuus sotatoiminnassa. Natsien ja Neuvostoliiton käytössä Gediminasin torni koki monia muutoksia, kun saksalaiset rakensivat vuoreen piilo- ja komentopaikan suojaksi ilmatorjunnalta. Kaivettiin kaksi 6 metrin levyistä ja 2 metrin korkuista maanalaista tunnelia, joista toinen oli 88 m ja toinen 79 m pitkä. Niiden piti johtaa muihin maanalaisiin tiloihin, mm. useita kymmeniä neliömetrejä leveään huoneeseen, kylpyhuoneeseen, veden varastointitiloihin ja varustuksiin kuuluivat valaistus, lämmitys ja ilmanvaihtojärjestelmät. Sodanjälkeisinä vuosina näitä luolastoja käytti Neuvostoliiton hallitus. Vuonna 1948 suoja syttyi tuleen ja puiset rakenteet vaurioituivat pahoin. Myöhemmin piilopaikka täytettiin hiekalla. Sodan aikana Vilnan Ylälinna tuhoutui ja katto romahti. Vuosina 1948–1950 entisöitiin länsi- eli Gediminasin torni, jonka lähistöllä on edelleen etelätornin ja vuoren itäosassa olleen palatsin osittain tuhoutuneita jäännöksiä. Samoin jatkettiin puiden istuttamista linnan vuorelle ja vuonna 1955 rinteille lisättiin satoja vaahteroita, niin että lopuksi sekä kumpareesta että sen ympäristöstä tuli melko puistomaista. Torni rakennettiin melkein uudelleen vuonna 1960 ja vuodesta 1968 siinä on museo. Linnan torniin nostettiin jälleen Liettuan lippu Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisinä vuosina.

Gediminasin kukkulan ennallistamiseksi sen rinteiltä alettiin kaataa puita 2010-luvulla. Vuonna 2010 käynnistettiin sekä Gediminasin vuoren että linnan kunnostustöiden suunnittelu, jonka pyrkimyksenä oli säästää Ylälinnan etelä- ja pohjoistornit ja puolustusmuuri. Puiden kaataminen alkoi vuoden 2011 lopulla, jolloin kaadettiin 200 ja jätettiin noin 80. Huhtikuuhun 2013 mennessä vuorella kaadettiin kaikki puut, joka joidenkin arviointien mukaan merkittävästi huonontaa kumpareen kuntoa ja lisää maanvyörymiä. Nykyisin tätä pidetään todellisena hiekkavuorena ja koska sinne on aikoinaan rakennettu monia suuria rakennelmia, kumpareen korkeuden uskotaan jopa hieman laskeneen alkuperäisestään ja esimerkiksi etelätornin pudottavan puolet korkeudestaan n. 200–300 vuotta sitten. Viime vuosien aikana on esiintynyt maanvyörymien laajentumista tähänastisista kumpareen toisellekin puolelle, joiden seurauksena v. 2017 todettiin mm. vuosina 1895–1896 rakennetun tien mureneminen.

Arkeologisia tutkimuksia Gediminasin linnan vuorella jatkettiin niin Neuvostoliiton vuosina kuin Liettuan itsenäisyyden palauttamisen jälkeen.

Katso myös

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gediminasin torni Wikimedia Commonsissa