Gaudeamus

Helsingin yliopiston omistama kustantamo

Gaudeamus on Helsingin yliopiston omistama tieto- ja tiedekirjakustantamo. Vuoden 2016 alkuun saakka sen omisti Helsingin yliopiston ylioppilaskunta.[1]

Gaudeamus
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Toimiala Kirjakustantamo
Omistaja Helsingin yliopisto
Kotisivu gaudeamus.fi

Kustantamon historia alkaa 1960-luvun lopulta, jolloin Helsingin yliopiston ylioppilaskunta aloitti pienimuotoisen kustannustoiminnan. Ensimmäinen kustanne Lääketieteen ylioppilaiden fysiikan harjoitustöitä ilmestyi vuonna 1968 ja 1970-luvun alussa alkoi toiminta Gaudeamus-nimen alla.[1]

Gaudeamus julkaisee laajaa yleisöä kiinnostavia tietokirjoja, eri tieteenalojen perusteoksia, yliopisto- ja ammattikorkeakoulujen oppimateriaaleja, tutkimuksiin pohjaavia teoksia sekä ammattikirjallisuutta. Teokset ovat saaneet lukuisia palkintoja ja tunnustuksia.[1]

Kustantamon erikoisaloja ovat yhteiskuntatiede, filosofia, historia, humanistiset tieteet, ympäristö, talous ja kasvatus. Gaudeamus julkaisee myös Helsingin yliopiston tiedekasvatuksen kanssa ideoitua lastenkirjasarjaa sekä Helsingin yliopiston Tiedekulman kanssa suunniteltua Tiedekulmapokkarien sarjaa. Lisäksi Otatieto-sarjassa julkaistaan tekniikan alan kirjallisuutta.[1]

Gaudeamuksen tuotantoon kuuluu myös klassikkokäännöksiä, muun muassa Aristoteleen, Ciceron, René Descartesin, Immanuel Kantin, Edmund Husserlin, Jacques Derridan ja Michel Foucault’n teoksia.[1] Vuonna 2006 valmistunut Aristoteleen teosten yhdeksänosainen suomennossarja on kansainvälisestikin harvinaislaatuinen.lähde?

Julkaisufoorumin suomenkielisten tiedejulkaisujen tasoluokituksessa Gaudeamus sijoittuu kirjakustantajien tasoluokkaan 2 yhdessä yhdessä muun muassa kansainvälisten yliopistokustantamojen kanssa.[1]

Sana gaudeamus on latinaa ja tarkoittaa ”iloitkaamme”.

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f Tietoa Gaudeamuksesta Gaudeamus. Viitattu 6.8.2022.

Aiheesta muualla

muokkaa