Gabe Bast (s. 20. joulukuuta 1996 Red Deer, Alberta, Kanada) on kanadalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa Britannian EIHL-liigan pohjoisirlantilaisjoukkue Belfast Giantsissa. Hän laukoo oikealta.[1]

Gabe Bast
Henkilötiedot
Syntynyt20. joulukuuta 1996 (ikä 27)
Red Deer, AB, Kanada
Kansalaisuus  Kanada
Jääkiekkoilija
Pelipaikka puolustaja
Maila oikea
Pituus 178 cm
Paino 83 kg
Seura
Seura Belfast Giants
Sarja EIHL
Pelaajaura
Pääsarjaura 2021–
Aik. seurat KalPa (SML)

Ura muokkaa

Bast aloitti jääkiekkoilun kotikaupungissaan Albertan Red Deerissä. Hän voitti kauden 2011–2012 päätteeksi Red Deer Chiefsiin U16-joukkueessa AMMHL-juniorisarjan mestaruuden. Kaudella 2012–2013 Bast voitti seuran U18-joukkueessa AMHL-juniorisarjan mestaruuden. Hän voitti myös Telus Cupin mestaruuden ja Bast valittiin turnauksen parhaaksi puolustajaksi. Kaudella 2014–2015 hän oli Chiefsin tehokkain puolustaja tehoilla 9+13=22.[2] Bast voitti AMHL:n mestaruuden. Hänet valittiin sarjan parhaaksi puolustajaksi ja toiseen tähdistökentälliseen. Samalla kaudella Bast debytoi AJHL-junioriliigan Sprunce Grove Saintsissa, jossa hän pelasi kolme ottelua.[1]

Kaudeksi 2014–2015 Bast siirtyi BCHL-junioriliigan Penticton Veesiin. Hän oli joukkueen tehokkain puolustaja tehoilla 9+31=40, joilla Bast sijoittui liigan puolustajien pistepörssissä kymmenenneksi.[3] Bast voitti kauden päätteeksi BCHL:n mestaruuden, Fred Page Cupin. Hänet valittiin liigan toiseen tähdistökentälliseen. Victoria Royals varasi Bastin 211. pelaajana WHL:n varaustilaisuudessa 2015, mutta hän ei kuitenkaan koskaan siirtynyt CHL:ään, jotta Bast voisi tulevaisuudessa pelata Yhdysvaltain yliopistosarjoissa. Hän jatkoi Veesissa, mutta Bastin kaksi seuraavaa kautta jäivät kuitenkin rikkonaisiksi loukkaantumisten vuoksi. Kaudella 2015–2016 hän pelasi vain kahdeksan runkosarja- ja yhden playoff-ottelun. Kaudella 2016–2017 Bast pelasi 14 runkosarjaottelua,[4] mutta hän kuntoutui kuitenkin pudotuspeleihin ja Bast voitti koko BCHL:n puolustajien piste- ja maalipörssin tehoilla 6+11=17.[5] Hän voitti kauden päätteeksi Fred Page Cupin. Bast pelasi kauden aikana myös viisi ottelua PIJHL-joukkue Surrey Knightsissa.[1]

Vuodet 2017–2021 Bast kävi Pohjois-Dakotan yliopistoa. Junior -vuotenaan 2019–2020 hän kärsi loukkaantumisesta ja Bastilla jäi alkukaudella väliin 13 ottelua.[4] Hän voitti NCHC:n runkosarjan mestaruuden, Penrose Cupin, kuten myös Senior -vuotenaan 2020–2021, jolloin Bast voitti myös koko divisioonan mestaruuden.[1]

Toukokuussa 2021 SM-liigajoukkue Kalevan Pallo ja Mestis-joukkue Iisalmen Peli-Karhut tekivät yhdessä Bastin kanssa kauden 2021–2022 kattavan sopimuksen. Hänen sopimuksensa KalPan kanssa sisältää option kahdesta seuraavasta kaudesta. Bast aloitti harjoituskautensa KalPan vahvuudessa ja hänen oli määrä aloittaa sarjakautensa syksyn otteista riippuen joko KalPassa tai IPK:ssa.[6] Bast aloitti kauden 2021–2022 lopulta KalPassa, osittain myös Kim Nousiaisen loukkaantumisen myötä. Hän teki miesten pääsarjadebyyttinsä runkosarjan avauskierroksella 10. syyskuuta 2021 vieraissa Mikkelin Jukureita vastaan. Bast merkittiin KalPan seitsemänneksi puolustajaksi. Hän sai ottelussa jääaikaa 13.26 minuuttia.[7] Ensimmäisen pääsarjamaalinsa Bast teki kolmannessa ottelussaan 15. syyskuuta 2021 vieraissa Porin Ässiä vastaan. Hän keräsi ottelusta teholukeman +2.[8] Bast pelasi KalPassa 18 runkosarjaottelua tehopistein 3+1=4,[1] kunnes hänen kautensa päättyi loukkaantumisen vuoksi jo marraskuussa 2021.

KalPa ei käyttänyt Bastin sopimuksessa ollutta optiota, vaan hän siirtyi kaudeksi 2022–2023 vuoden mittaisella sopimuksella Britannian EIHL-liigan pohjoisirlantilaisjoukkue Belfast Giantsiin.[9][10]

Pelityyli muokkaa

Bastia kuvailtiin KalPan kotisivuilla hänen siirtouutisensa yhteydessä toukokuussa 2021 hyvän liikkeen omaava puolustajaksi, joka oikealta ampuvana puolustajana hoitaa jämäkästi oman pään velvoitteet ja kykenee myös kiekolliseen peliin. Seuran urheilutoimenjohtaja Anssi Laineen mukaan Bast on tasapainoinen kahden suunnan pelaaja, joka omaa hyvät lajitaidot.[6]

Muuta muokkaa

Bastin pikkusisko Mairead pelasi puolustajana Red Deer Collegen yliopistojoukkueessa[11] ja pikkuveli Luke pelaa puolustajana Pohjois-Dakotan yliopistojoukkueessa.[12] Sisarusten isä Tom Bast pelasi hyökkääjänä amatööriliiga Chinook HL:ssä.[13]

Tilastot muokkaa

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM            
2011–2012 Red Deer Rebels AMHL 1 0 1 1 0
2012–2013 Red Deer Chiefs AMHL 32 8 6 14 63 8 0 3 3 4
2013–2014 Red Deer Chiefs AMHL 33 9 13 22 34 11 2 3 5 12  
Spruce Grove Saints AJHL 3 1 0 1 0
2014–2015 Penticton Vees BCHL 49 9 31 40 38 22 2 11 13 28  
2015–2016 Penticton Vees BCHL 8 1 5 6 4 1 0 1 1 0
2016–2017 Penticton Vees BCHL 14 2 6 8 27 21 6 11 17 23
Surrey Knights PIJHL 5 0 0 0 0
2017–2018 Univ. of North Dakota NCHC 27 1 10 11 26
2018–2019 Univ. of North Dakota NCHC 36 5 7 12 49
2019–2020 Univ. of North Dakota NCHC 22 2 3 5 18
2020–2021 Univ. of North Dakota NCHC 21 1 3 4 29
2021–2022 KalPa SM-liiga 18 3 1 4 2
1 kausi yhteensä SM-liiga 18 3 1 4 2

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e Gabe Bast Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  2. Elite Prospects - Red Deer Chiefs U18 AAA eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 15.9.2021. (englanniksi)
  3. Elite Prospects - BCHL Stats 2014-2015 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 15.9.2021. (englanniksi)
  4. a b Gabe Bast - 2020-21 Men's Hockey Roster - North Dakota Athletics fightinghawks.com. University of North Dakota Athletics. Viitattu 15.9.2021. (englanniksi)
  5. Elite Prospects - BCHL Stats 2016-2017 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 15.9.2021. (englanniksi)
  6. a b Lisää leveyttä takalinjoille – Gabe Bast saapuu Pohjois-Savoon kalpa.fi. 28.5.2021. KalPa Hockey Oy. Viitattu 15.9.2021.
  7. Jukurit - KalPa, 10.9.2021 liiga.fi. 10.9.2021. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 15.9.2021.
  8. Ässät - KalPa, 15.9.2021 liiga.fi. 15.9.2021. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 15.9.2021.
  9. Giants Sign North Dakota NCAA Champ Gabe Bast belfastgiants.com. 1.7.2022. OML Belfast Limited – Belfast Giants. Viitattu 1.7.2022. (englanniksi)
  10. Saarela, Mikko: KalPan ulkomaalaisvahvistuksen optiota ei käytetty – uusi joukkue huomattavasti matalammalta tasolta suomikiekko.com. 1.7.2022. Nordic Sport Media. Viitattu 2.7.2022.
  11. Mairead Bast Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  12. Luke Bast Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  13. Tom Bast Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)