Güyük-kaani

Mongolivaltakunnan suurkaani
(Ohjattu sivulta Güyük)

Güyük-kaani (n. 1206huhtikuu 1248 Qum-Sengir, Turkestan) oli Mongolivaltakunnan kolmas suurkaani vuosina 1246-1248. Hän oli suurkaani Ögödein ja tämän toisen vaimon Töregenen vanhin poika ja Tšingis-kaanin pojanpoika.

Ennen suurkaaniuttaan Güyük toimi muiden mongolidynastian perillisten tapaan sotilasjohtajana Tšingis-kaanin ja etenkin Ögödein alaisuudessa. Hän osallistui Batu-kaanin johtamaan valloitussotaan Venäjälle ja Eurooppaan vuosina 1236-1241. Sen aikana hän riitautui Batu-kaanin kanssa ja hänet kutsuttiin kerran takaisin Mongoliaan.

Ögödei-suurkaanin kuoleman jälkeen Güyükin äiti Töregene käytti sijaishallitsijavaltaansa tehokkaasti ja onnistui nostamaan Güyükin suurkaaniksi Batu-kaanin ohi huolimatta siitä, että Batu keskeytti jopa Euroopan valloitusretkensä päästäkseen suurkaaniksi. Vuonna 1248 Güyük määräsi Batu-kaanin tulemaan Mongoliaan tapaamaan häntä, minkä ainakin jotkut tulkitsivat pidättämisaikeeksi. Batu lähtikin matkaan, mutta suuren armeijan kanssa. Myös Güyük valmistautui taisteluun ja sisällissota näytti väistämättömältä. Sitä ei koskaan tullut, sillä Güyük kuoli hallittuaan vain kaksi vuotta,[1] kenties kihdin ja alkoholismin yhteisvaikutukseen. On myös sanottu että hänet myrkyttivät Batu-kaanin kätyrit. Myös hänen isänsä oli kuollut alkoholismiin.

Güyükin aikaisella kuolemalla oli merkittävät poliittiset vaikutukset. Güyük olisi halunnut suunnata valloitukset Eurooppaan, kun taas hänen seuraajansa suosivat eteläistä Kiinaa. Güyükin aika myös osoitti että Jotšin perillisten ja muun dynastian välinen juopa oli hajottamassa valtakuntaa.

Güyük-kaani juhlissa, Târîh-i djahângushâ'î Djuvaynî, 1438

Hänen vaimonsa Ogul Qaimiš toimi hänen jälkeensä sijaishallitsijana vuoteen 1251 asti. Heidän omat poikansa Naqu ja Koja-Ogul sekä Ögödein pojanpoika Širemün (äiti Qadaqach, vuonna 1237 kuolleen suosikkipoika Köchün vaimo) myös vaativat valtaistuinta itselleen tuloksetta, koska Tšagatai-kaanit ja heidän johtajansa Jesü Möngke kannattivat Ogulia. Kaaninvaalissa vuonna 1249 Möngke oli jo valittu kaaniksi, mutta Ogul ja hänen poikansa kieltäytyivät osallistumasta. Kun Möngke oli vuonna 1251 valittu kurultaissa suurkaaniksi, Ogul ja hänen poikansa yrittivät syrjättää hänet. Tuloksena oli että Koja karkotettiin, Širemun teloitettiin ja Ogul Qaimiš tuomittiin vuonna 1251 syytettynä noituudesta ja maanpetoksesta kuolemaan.[2]

Lähteet muokkaa

  1. The Ancient Mongols[vanhentunut linkki] timeline
  2. Mark Cartwright: Women in the Mongol Empire World History Encyclopedia. Viitattu 5.7.2023. (englanniksi)
  Edeltäjä:
Töregene-kaanitar (sijaishallitsija)
Mongolivaltakunnan suurkaani
1246–1248
Seuraaja:
Möngke-kaani