Fysikaalinen meritiede

Fysikaalinen meritiede keskittyy meren fysikaalisesti mielenkiintoisiin ominaisuuksiin. Se pyrkii selvittämään vesimassojen kerrostuneisuutta, liikettä ja muita fysikaalisia ilmiöitä, esimerkiksi merijäätä. Fysikaalisen meritieteen osa-alueita ovat myös valon taittumista vedessä tutkiva optinen meritiede ja ääniaaltojen etenemistä tutkiva akustinen meritiede.

MeridynamiikkaMuokkaa

Merten dynamiikkaa voidaan lähestyä klassisen mekaniikan avulla. Virtausmekaniikan keskeiset lait, Navierin-Stokesin yhtälöt ovat eräs Newtonin lakien ilmentymä. Maapallon pyörimisen vuoksi yhtälöihin tulee lisäterminä Coriolisvoima, joka kääntää kappaletta kun sen liikettä kuvataan maan mukana pyörivässä koordinaatistossa. Muut keskeiset yhtälöt fysikaalisessa meritietessä ovat jatkuvuusyhtälö ja meriveden tilanyhtälö. Tilanyhtälö kuvaa meriveden tiheyden riippuvuuden lämpötilasta, suolaisuudesa ja paineesta. Navierin-Stokesin yhtälöitä ja jatkuvuusyhtälöitä ratkotaan myös ilmakehän virtauksia mallinnettassa.[1]

Fysikaalisessa meritieteessä käytetty mallintamistekniikkaMuokkaa

Meret ovat monimutkainen fysikaalinen systeemi, jota ei voida ratkaista analyyttisesti. Tämän takia joudutaan usein turvautumaan merimalleihin. Jos numeerinen malli kattaa koko maapallon, on kyseessä globaali malli, muutoin rajoitetun alueen malli. Merimallit voivat olla nk. kytkettyjä malleja, joissa vesifaasin virtausmalliin on kytkettynä merijäämalli, aallokkomalli ja joskus ilmakehä-, jäätikkö- ja maamallitkin. Laajimpien mallikokonaisuuksien kohdalla puhutaan ilmastomalleista tai Earth System-malleista, etenkin jos mallisimulaatioiden aikaskaala on useita vuosia. Mallien kytkentä tapahtuu energiaa, massaa ja liikemäärää vaihtamalla osamalleista toiseen. Esimerkiksi jäätyminen poistaa vettä vesifaasista, mutta lisää pintaveden suolaisuutta, sillä jäätyessään merivesi hylkii suolaa pois. Osamallien väliset takaisinkytkennät tekevät systeemistä kovin vaikeasti ennustettavan. Näiden takaisinkytkentöjen merkitys korostuu etenkin merijään peittämillä napamerillä ja on osasyy sille, että Arktinen alue on lämmennyt nopeammin kuin maapallo keskimäärin.

Analyyttiset ratkaisutMuokkaa

Vaikka täydellisille Navierin-Stokesin yhtälöille ei analyyttistä ratkaisua olekaan, on tilanteita, joissa sen eri termien suuruusluokkaerot johtavat analyytiseen ratkaisuun. Näillä ratkaisuilla on meritieteessä saatu käsitys valtamerten virtausten dynamiikasta.

Ekmanin spiraaliMuokkaa

Yksi analyyttisistä ratkaisuista tuottaa nk. Ekmanin spiraalin, joka kuvaa tuulen synnyttämää virtausprofiilia veden pintakerroksessa (normaalisti alle 100 metrin syvyydessä. Ekmanin spiraali esiintyy myös merenpohjan rajakerroksen virtauksena. Ekmanin yhtälössä Coriolis-termin tasapainottaa kitkatermi. Virtausprofiilista voidaan edelleen integroida veden kulkeutuminen eli nk. Ekman-transportti. Ekman-transportti on tärkeä koko meren kiertoliikkeen kannalta, sillä jatkuvuusyhtälön mukaisesti tuulen pintakerroksesta kuljettaman veden korvaa syvältä kumpuava vesi. Edelleen pohjalla Ekmanin kulkeutumisesta johtuu laajan mittakaavan merivesimassojen liike. Merten kiertoliike ja vesimassojen sekoittuminen johtuu pääosin tuulen ja vuorovesien mekaanisesta energian syötöstä ja esimerkiksi tiheyserojen aiheuttaman sekoittumisen merkitys on niille toista kertaluokkaa. Tämä sekoittuminen eli termohaliininen kierto on kuitenkin paikallisesti merkittävää ja muodostaa valtamerten syvimmät vesimassat.

Geostrofinen tasapainoMuokkaa

Toinen tunnettu analyyttinen ratkaisu saadaan tilanteesta, jossa Coriolisvoima tasapainottaa painegradienttivoiman. Tämä on geostrofinen tasapaino ja kuvaa geostrofisia virtauksia keskellä, syvällä meressä. Ilmakehässä vastaavaa tasapainoa kutsutaan geostrofiseksi tuuleksi.

InertiavirtausMuokkaa

Kolmas analyyttinen ratkaisu Navierin-Stokesin yhtälölle saadaan, kun ulkoiset pakotteet (yleensä tuuli) eivät vaikuta virtaukseen, jolloin hidastuvuuden tasapainottavat Coriolisvoima, painegradienttivoima ja/tai kitkavoima. Tässä tilanteessa syntyvää virtausta kutsutaan inertiavirtaukseksi. Molemmat analyyttiset erikoistapaukset, Ekmanin spiraali ja inertiavirtaus on kyetty luonnossa havaitsemaan.

Meritiede verrattuna ilmatieteeseenMuokkaa

Vaikka meritieteessä ja ilmatieteessä ratkotaan samoja yhtälöitä, ovat tapahtumien suuruusluokat ja aikaskaalat hyvin erilaisia. Toistaiseksi vastaavaa synoptisten havaintojen verkostoa kuin ilmatieteelle ei meritieteelle ole. Tämä vähentää paljon tietämystämme merten virtauksista ja kerrostuneisuudesta. Täten myös tulevien muutosten ennustaminen vaikeutuu.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Virtausten vaikeat yhtälöt Tiede. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 13.7.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fysikaalinen meritiede.