Avaa päävalikko
Fredrik Elfving 1870-luvulla.

Fredrik Emil Wolmar Elfving (9. joulukuuta 1854 Tammisaari21. kesäkuuta 1942 Helsinki) oli suomalainen kasvifysiologi. Hän oli Helsingin yliopiston kasvitieteen professori vuosina 1892–1926.[1] Hän kirjoitti muun muassa kirjat Tärkeimmät viljelyskasvit ja Kasvitieteen oppikirja, joita käytettiin oppikirjoina laajalti.

Sisällysluettelo

ElämäkertaMuokkaa

Elfving valmistui ylioppilaaksi vuonna 1870 Turussa. Hän oli aluksi suunnitellut lääkärin uraa mutta kiinnostui enemmän kasvitieteestä. Elfving valmistui jo neljän vuoden kuluttua filosofian kandidaatiksi. Vuosina 1878–1879 hän täydensi opintojaan Saksassa. Tohtoriksi hän väitteli vuonna 1879 24-vuotiaana, ja jo vuonna 1881 hänet nimitettiin kasvitieteen dosentiksi. Vuonna 1892 hänet nimitettiin tiukan kilpailun jälkeen kasvitieteen professoriksi oppituolin edellisen haltijan Sextus Otto Lindbergin kuoltua vuonna 1889. Elfving toimi myös fyysis-matemaattisen osaston dekaanina vuosina 1911–1924. Elfving hoiti professorin virkaa 34 vuotta ja jäi eläkkeelle 71-vuotiaana vuonna 1926.

1900-luvun alkuvuosikymmeninä kielikysymys kuumensi tunteita yliopistossa. Elfving kannatti tiukasti ruotsinkielisyyttä, mikä johti siihen, että hänen vuonna 1852 perustetun kasvitieteen oppituolinsa rinnalle perustettiin vuonna 1925 uusi suomenkielinen professuuri, johon nimitettiin Kaarlo Linkola. Elfvingin jäätyä eläkkeelle laitoksen esimiehen tehtävät siirrettiin uuden suomenkielisen oppituolin haltijalle. Hänen virkaansa ei kuitenkaan lakkautettu, vaan uudeksi ruotsinkieliseksi kasvitieteen professoriksi valittiin vuonna 1928 Alvar Palmgren.

Elfving oli Pohjoismaiden ensimmäisiä kasvifysiologian tutkijoita. 1880-luvulla Elfving julkaisi useita kasvifysiologisia tutkimuksia, joiden perusteella hänelle ajateltiin jo vuosikymmenen puolivälissä järjestää ylimääräinen professuuri, mutta hanke ei toteutunut. Hän nosti kasvifysiologian profiilia tieteenä vastapainoksi taksonomialle ja morfologialle, joiden harjoittaminen juonsi juurensa Carl von Linnéstä. Kotimaisista kasveista Elfving tutki erityisesti eräitä leviä (Desmidiaceae) sekä viljelyskasveja. Kaikkiaan hän julkaisi uransa aikana alkuperäistutkimuksia puolisensataa. Elfving kirjoitti lukuisia elämäkerta-artikkeleita, joista ensimmäinen käsitteli Carl von Linnétä. Lisäksi hän kirjoitti tutkielmia ja historiikkeja tieteen ja yliopistolaitoksen historiasta.

Elfving kehitti kasvitieteen yliopisto-opetusta ja otti muun muassa käyttöön laboratorioharjoitukset opetuksessa. Aikalaiset kehuivat hänen luennoitsijan taitojaan. Kuulustelijana häntä pidettiin ankarana ja pelättynä tentaattorina. Kasvitiede oli vielä 1900-luvun alussa lääketieteen opiskelijoille pakollinen sivuaine, minkä vuoksi lääketieteellistä tiedekuntaa harmistutti se, että Elfvingin väitettiin ankaruudellaan estäneen lääketieteen opiskelijoiden opintoja, vaikka kasvitiede ei ollut erityisen merkityksellistä varsinaisen lääketieteen kannalta.

Vuosina 1903–1902 Helsingin Kaisaniemeen valmistunut kasvitieteen laitosrakennus, jossa nykyään toimii yliopiston Kasvimuseo, rakennettiin Elfvingin aloitteesta ja hänen suunnitelmiensa mukaan.

LähteetMuokkaa

  • Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesmatrikkeli 1640–1917.
  • Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesluettelo 1918–2000.
  • Autio, Veli-Matti: Elfving, Fredrik (1854–1942). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.6.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

ViitteetMuokkaa

  1. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 870. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.

Aiheesta muuallaMuokkaa