Franz Schalk
Franz Schalk (27. toukokuuta 1863 Wien – 3. syyskuuta 1931 Edlach) oli itävaltalainen kapellimestari.[1]
Schalk opiskeli Anton Brucknerin johdolla ja pääsi Wienin hovioopperan ensimmäiseksi kapellimestariksi vuonna 1900. Vuosina 1904–1921 hän johti samassa kaupungissa Gesellschaft der Musikfreundea ja vuosina 1918–1929 hovioopperaa seurannutta Wienin valtionoopperaa, vuosien 1919–1924 aikana yhteisesti Richard Straussin kanssa. Strauss erosi tehtävistään epäselvän vastuunjaon takia. Myöhemmin Schalk oli mukana perustamassa Salzburgin festivaalia.[1]
Schalk johti vuonna 1894 Brucknerin viidennen sinfonian kantaesityksen. Esityksessä olleiden useiden leikkausten ja muiden muutosten on useimmiten katsottu olleen ilman Brucknerin lupaa tehtyjä; säveltäjä itse oli poissa kantaesityksestä terveyssyistä. Schalkin versio viidennestä sinfoniasta oli kuitenkin ensimmäiseen julkaisuun valittu ja ainoa yleisön lähes neljään vuosikymmeneen kuulema versio teoksesta. Leon Botstein ja Hans Knappertsbusch ovat arvostaneet Schalkin Bruckner-tulkintoja, mutta häneen on kohdistettu myös ankaraa kritiikkiä Brucknerin eräiden merkittävien sinfonioiden alkuperäisversioiden peukaloinnista.[1]
Schalk kantaesitti Richard Straussin Die Frau ohne Schattenin vuonna 1919 ja oli mukana tekemässä varhaista julkaisua Gustav Mahlerin kymmenennestä sinfoniasta. Schalk teki usein yhteistyötä Lotte Lehmannin kanssa ja otti jälleen käyttöön Kammersängerin-tittelin erityisesti tätä varten. Lehmannista tuli vuonna 1926 ensimmäinen Kammersängerinin arvolla kunnioitettu laulaja sitten monarkian kaatumisen. Lehmann osallistui esimerkiksi Schalkin johtamiin Die Frau ohne Schattenin ja Hans Pfitznerin Palestrinan esityksiin. Ludwig van Beethovenin kuoleman 100-vuotismuistolle Schalk johti vuonna 1927 Fidelion, jossa Lehmann lauloi ensimmäistä kertaa Leonoren roolin. Schalkin ja Lehmannin viimeinen yhteinen esitys kuultiin Ariadne auf Naxoksen tulkinnassa Wienissä kesäkuussa 1931. Schalkin kuoltua syyskuussa 1931 Clemens Krauss johti kapellimestarikollegansa muistoksi Siegfriedin hautajaismarssin ennen Nürnbergin mestarilaulajien esitystä. 8. joulukuuta 1931 järjestettiin Schalkin muistolle vielä erikoiskonsertti, jossa kapellimestarina toimi Bruno Walter ja Lehmann lauloi Mahlerin Um Mitternachtin.[1]
Esimerkiksi Schalkin levyttämät tulkinnat Beethovenin ja Franz Schubertin kahdeksansista sinfonioista tulivat arvostetuiksi. Myös hänen isoveljensä Joseph Schalk loi uran kapellimestarina. Franz Schalkilta tunnetuksi tuli sitaatti, jonka mukaan "jokainen teatteri on hullujenhuone, mutta oopperateatteri parantumattomien osasto".[1]