Fransmannin hylky

Fransmanniksi kutsuttu laivanhylky on tammesta rakennetun ranskalaisen kuunarin Deux Celinan hylky, joka lepää matalassa vedessä Hailuodon Santosen pohjoisrannalla Pohjanlahdella. Hylky makaa noin kymmenen metrin syvyydessä kyljellään siten, että ylempi laita on melkein pinnassa.

Tervalastissa ollut 22,5-metrinen[1] alus haaksirikkoutui 13. syyskuuta 1865 pian Oulusta lähdön jälkeen ja upposi törmättyään Hailuodon Santosen niemen pohjoispuolisille kareille. Koska alus jäi suhteellisen matalaan veteen, on sen sijainti ollut alueella liikkuniden kalastajien ja merimiesten tiedossa jo pitkään. Hylystä ilmoitettiin Museovirastolle vuonna 1971,[1] ja Pohjois-Pohjanmaan museo sai tiedon hylystä vasta 1976, kun etsintämatkoilla tarkastettiin hylystä saatua vihjettä.

Laiva on Oulun Vesimiehet -urheilusukellusyhdistyksen jäsenten sukelluskohde, mutta hylyn huono kunto on viime vuosina vähentänyt innostusta. Aluksen takila, kansirakenteet ja lasti on purettu uppoamisen jälkeen, ja luotolaiset ovat aikojen kuluessa purkaneet alusta polttopuiksi. Vuonna 2001 hylyn 7,5-metrinen kokkapuu nousi ylös troolin mukana, joka Pohjois-Pohjanmaan museon edustajan dokumentoinnin jälkeen luovutettiin kalastajan haltuun.[1]

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Titta Kallio, Sanna Lipponen: Historiaa kaupungin alla: kaupunkiarkeologisia tutkimuksia Oulussa, s. 185. Pohjois-Pohjanmaan museo, 2005. ISBN 952-5465-17-9.

LähteetMuokkaa

  1. a b c Hailuoto, Deux Celina Museovirasto. Viitattu 22.7.2012.
Tämä laivoihin tai muuhun vesiliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.