Francis Beaufort

Francis Beaufort (27. toukokuuta 1774 Navan, Irlanti17. joulukuuta 1857 Hove, Englanti)[1][2] oli irlantilaissyntyinen hydrografi ja Englannin laivaston amiraali, joka kehitti tuulen voimakkuutta kuvaavan boforiasteikon (engl. Beaufort scale).

Francis Beaufort, Stephen Pearcen maalaama muotokuva vuodelta 1850.

Pohjoisella jäämerellä sijaitseva Beaufortinmeri on nimetty Beaufortin mukaan.[3]

UraMuokkaa

Beaufortin isä Daniel Augustus Beaufort oli protestanttinen pappi ja maantieteilijä, joka julkaisi vuonna 1792 yhden varhaisimmista yksityiskohtaisista Irlannin kartoista. Beaufort liittyi 13-vuotiaana messipojaksi Englannin Itä-Intian kauppakomppanian laivastoon, mistä hän siirtyi kuninkaalliseen laivastoon. Hän kiinnostui muutamaa vuotta myöhemmin säähavainnoista ja kartografiasta.[1][3] Beaufort osallistui vuonna 1794 niin sanottuun kesäkuun 1. päivän suurenmoiseen taisteluun (Glorious First of June) ranskalaisia vastaan.[1] Hän kunnostautui myös osallistuessaan Napoleonin sotien aikana vuonna 1800 luutnanttina HMS Phaetonilla merisotatoimiin Espanjan rannikolla. Ollessaan haavoittumisen vuoksi poissa palveluksesta hän auttoi vuosina 1803–1804 lankoaan Richard Lovell Edgeworthia rakentamaan optisen lennätinlinjan Dublinin ja Galwayn välille.[4]

Beaufort sai komentoonsa ensimmäisen aluksensa HMS Woolwichin vuonna 1805, jolloin hänet lähetettiin suorittamaan hydrografisia mittauksia Etelä-Amerikkaan. Myöhemmin Beaufort suoritti hydrografisia tutkimuksia itäisellä Välimerellä ja kartoitti Turkin rannikoita. Haavoituttuaan vuonna 1812 tarkka-ampujan luodista paikallisessa konfliktissa turkkilaisten kanssa hänet kutsuttiin takaisin Englantiin. Beaufort ei tämän jälkeen ollut aktiivisessa sotapalveluksessa.[3] Hän oli vuodesta 1829 amiraliteetin päähydrografina ja kehitti virastostaan kansainvälisesti merkittävän tutkimuslaitoksen.[5] Hän sai vuonna 1846 kontra-amiraalin arvon ja vetäytyi lopullisesti palveluksesta 81-vuotiaana vuonna 1855. Hän oli vuodesta 1848 Bath-ritarikunnan ritarikomentaja (Knight Commander of the Bath).[3]

Boforiasteikon kehittäminenMuokkaa

Beaufort alkoi vuonna 1805 kehitellä henkilökohtaista sääpäiväkirjaansa varten yksinkertaista asteikkoa, jolla voisi kuvata tuulen voimakkuutta ilman mittalaitteiden käyttöä, merestä tehtävien silmämääräisten havaintojen avulla. Hän kuvasi tuulen voimakkuutta alkuaan 13-portaisella numeroasteikolla ja muita sääoloja kuten pilvisyyden sekä sateen eri tyyppejä aakkosiin perustuneella koodistolla. Tuuliasteikko oli alkujaan tarkoitettu purjealusten käyttöön, sillä tarvittava purjeiden määrä riippui kulloisestakin tuulesta.[3] Beaufort uudisti asteikkoaan vuosina 1807 ja 1810.[1]

Beaufortin asteikkoa käytettiin virallisesti lokimerkinnöissä ensimmäisen kerran HSM Beaglen vuosien 1831–1836 kuuluisalla maailmanympäripurjehduksella.[3] Beaufort oli suunnittelemassa tätä retkeä, järjesti ystävänsä Robert FitzRoyn Beaglen kapteeniksi ja ehdotti nuorta Charles Darwinia osallistumaan matkalle, kun FitzRoy toivoi matkakumppanikseen ”toista herrasmiestä”.[1] Britannian amiraliteetti määräsi hieman muunnellun version Beaufortin sääkoodistosta otettavaksi käyttöön kaikilla kuninkaallisen laivaston aluksilla vuonna 1833 ja tuulennopeuden boforiasteikon vuonna 1838.[3]

Vaikka boforiasteikko menetti alkuperäisen tarkoituksensa höyrylaivojen korvattua purjelaivat, se pysyi hyödyllisenä meteorologisten säähavaintojen tekemisessä. Asteikkoa täydennettiin myöhemmin siten, että havaintoja voitiin tehdä myös maalla. Kansainvälinen meteorologinen komitea teki boforiasteikkoon vuosina 1874, 1926 ja 1946 parannuksia, jotka mahdollistivat tuulen varsinaisen nopeuden ilmoittamisen.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e The Beaufort Scale (englanniksi) Met Office. Viitattu 21.10.2019.
  2. Francis Beaufort (1774-1857) (englanniksi) Bibliothèque nationale de France. Viitattu 21.10.2019.
  3. a b c d e f g h Beaufort, Sir Francis (1774-1857) (englanniksi) World of Earth Science (2003), Encyclopedia.com. Viitattu 21.10.2019.
  4. Sir Francis Beaufort (englanniksi) Library Ireland. Viitattu 21.10.2019.
  5. Sir Francis Beaufort (englanniksi) National Portrait Gallery. Viitattu 21.10.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa