Francine
Francine on Lahdessa vuonna 1987 perustettu rock'n'roll-yhtye. Sen musiikissa on vaikutteita muun muassa rockabillysta, punkista ja skasta. Varsinkin neljän ensimmäisen studioalbumin jälkeen yhtyeen musiikki alkoi yhä enemmän irtautua rockabillystä rankempaa rock'n'rollia kohti. Francine tunnetaan eritoten hiteistä ”Goodbye Forever”, ”She Bop” ja ”King for a Day”, ja energisestä lavaesiintymisestä.
Francine esiintyy ja levyttää englanniksi. Yhtye kuitenkin julkaisi vuonna 1993 suomenkielisen albumin Pitkäsoitto nimellä Pääesiintyjät. Lisäksi Pääesiintyjät-nimellä julkaistiin pari singleä samana vuonna.
Francine jäi määrittelemättömän pitkälle tauolle vuoden 2020 alussa. Siinä aikana One Stop Further-albumista julkaistiin vinyyliversio ja nykyään osa Franceinen entisistä ja nykyisistä jäsenistä jatkaa Pääesiintyjät-kokoonpanon nimissä.[1][2]
Jäsenet
muokkaa- Pete Salomaa – kontrabasso (1987–)
- Antti Kukkola – laulu, kitara (1994–)
- Alec Hirst-Gee – rummut (2011–2012, 2016–)
Entiset jäsenet
muokkaa- Mika Jokinen – laulu, kitara (1987–1993)
- Esa Nurminen – rummut (1987–1988)
- Jari Paksunen – kitara (1989–1990)
- Tude Usvaala – rummut (1989–2011)
- Mauro Gargano – rummut (2012–2016)
Julkaisut
muokkaaAlbumit
muokkaa- Fire (1990)
- Hard Enough (1990)
- A Piece of Noise (1992)
- Animal Beat (1995)
- The Playmate (1999)
- Fullahead! (2001)
- Level 8 (2003)
- King for a Day (2005)
- One Step Further (2008)
- Still Burning (2013)
- Rightnow! (2018)
EP:t
muokkaa- Shake My Bones (1989)
- Three Cool Cats (1990)
- Trouble (2010)
Kokoelma-albumit
muokkaa- The Francinest (1997)
- The Story of Francine (2007, CD & DVD)
Livealbumit
muokkaaPääesiintyjät-nimellä
muokkaa- Pitkäsoitto (1993)
- Lättähatun paluu (2020)
- Lauluja laitakaupungilta (2022)
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ One Step Further vinyylinä discogs.com. Viitattu 26.5.2021.
- ↑ Bändin esittely Pääesiintyjät-yhtyeen kotisivut. Viitattu 26.5.2021.
Aiheesta muualla
muokkaa- Yhtyeen kotisivu
- Francine Poko Rekordsin sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)
- Francine Myspacessa (englanniksi)