Avaa päävalikko

Folkvinus, Folquinus tai Folkvin oli mahdollisesti keskiaikainen Suomen piispa 1100-luvun lopulta tai 1200-luvun alusta. Folkvinuksen historiallisuudesta ei ole varmoja todisteita.

Folkvinus
Suomen piispa
Edeltäjä Rodolfus
Seuraaja Tuomas
Henkilötiedot
Kuollut Ennen vuotta 1216?

Palmsköldin katkelman vanhemman, todennäköisesti 1400-luvulta peräisin olevan osan[1] perusteella Folkvinus oli Suomen piispana ennen Tuomasta, mutta Rodolfuksen jälkeen.

Muut tiedot Folkvinuksesta perustuvat Paavali Juustenin 1500-luvulla laatimaan Suomen piispainkronikkaan, mutta näiden tietojen todenperäisyys on sangen kyseenalainen. Piispainkronikan mukaan Folkvinus olisi ennen Suomeen tuloaan toiminut Uppsalan tuomiokapitulissa, mistä johtuen häntä on arveltu benediktiinimunkiksi.[2] Gallénin mukaan[3] piispainkronikan maininta Folkvinuksen kaudella vuonna 1198 tapahtuneesta Turun hävityksestä on sekaannus vuoden 1318 Turun tuhoamisen kanssa.

Yhtenä mahdollisuutena on pidetty, että Folkvinus olisi ollut se Ex tuarum -kirjeessä mainittu henkilö, jonka piispaksi nimittämiseen paavi Innocentius III antoi aviottomasta syntyperästä huolimatta luvan 30. lokakuuta vuonna 1209. Tällöin hän olisi kuollut ennen vuotta 1216, jolloin paavi määräsi jälleen täytettäväksi Suomen piispanistuimen. Folkvinus on kuitenkin saattanut elää jo aiemmin ja hän on voinut olla myös samaisessa Ex tuarumissa kuolleeksi mainittu piispa.[2]

LähteetMuokkaa

  • Juhani Rinne: Turun Tuomiokirkko keskiaikana I Tuomiokirkon rakennushistoria. Turku: Uuden Auran osakeyhtiön kirjapaino, 1941.

ViitteetMuokkaa

  1. Jarl Gallén:De engelska munkarna i Uppsala – ett katedralkloster på 1100-talet, Historisk tidskrift för Finland 1976
  2. a b Ari-Pekka Palola: ”Rodolphus ja Folquinus”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 324–325. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. Teoksen verkkoversio.
  3. Gallén: Åbo förstörelse 1198, Historisk tidskrift för Finland 1954
  Edeltäjä:
Rodolfus
Suomen piispa
mahdollisesti noin 1210–1216
Seuraaja:
Tuomas