Avaa päävalikko

FiDiPro-ohjelma (engl. Finland Distinguished Professor Programme) on kansallinen tieteen rahoitusohjelma, jonka tuella suomalaisiin yliopistoihin tai tutkimuslaitoksiin voidaan palkata kansainvälisesti merkittäviä tutkijoita määräajaksi.

Ohjelman sisältöMuokkaa

FiDiPron tarkoituksena on vahvistaa tieteellistä osaamista ja kansainvälistää suomalaista tutkimusjärjestelmää. Ohjelma tähtää myös pitkäaikaiseen kansainväliseen tiedeyhteistyöhön. Hankkeen rahoituksesta vastaavat Suomen Akatemia ja Tekes.[1]

FiDiPro-ohjelmassa on kaksi tasoa. Ylempi taso on FiDiPro Professor.[2] Rahoituksen avulla yliopisto tai tutkimuslaitos voi palkata määräajaksi joko ulkomaalaisen tai pitkään ulkomailla työskennelleen suomalaisen professori-tasoisen tutkijan tekemään tutkimustyötä.[1] FiDiPro-ohjelman kautta huippututkija asettuu ennalta määritettyyn yliopistoon tai tutkimuslaitokseen ja työskentelee määrätyssä tutkimushankkeessa.

Ohjelman alempi taso on nimeltään FiDiPro Fellow.[2] Sen tuella voidaan palkata niin kutsutun post doc-vaiheen ohittanut kokenut tutkija, jolla on tohtorintutkinnon jälkeistä tiedeuraa takanaan vähintään 3-4 vuotta.[3] Tyypillisesti Fellow-ohjelman kautta rekrytoitavat tutkijat ovat nuorempia tutkijoita tai apulaisprofessori-tasoisia tutkijoita.[2]

FiDiPro-tutkimusprojektin kesto voi olla 2-5 vuotta.[2] Tutkija voi vuosittain työskennellä puolet ajasta ulkomailla.[1] Hänen on oltava läsnä tutkimusprojektissa vuosittain minimissään neljä kuukautta ja projektin kestoaikana työskenneltävä Suomessa yhteensä vähintään 12 kuukautta.[3]

Ensimmäiset FiDiPro-tutkimushankkeet aloitettiin ja professorit nimettiin vuonna 2007.[1] Vuosina 2007-2013 ohjelman kautta Suomessa työskenteli 92 professoria ja 14 tutkijaa.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d FiDiPro-professorit Suomen akatemia. Viitattu 31.10.2015
  2. a b c d FiDiPro Tekes. Viitattu 12.11.2015
  3. a b Mikko Wennberg, Olli Oosi & Mia Toivanen: Evaluation of Finland Distinguished Professor (FiDiPro) Programme, s. 9. (PDF) Tekes, Helsinki 2014. (englanniksi) Viitattu 12.11.2015
  4. Wennberg ym. (2014), s. 5