Avaa päävalikko
Fandi Ahmad

Fandi Ahmad (s. 29. toukokuuta 1962) on singaporelainen jalkapallovalmentaja ja entinen ammattilaisjalkapalloilija. Hän menestyi peliurallaan sekä Euroopassa että Aasiassa ja oli Singaporen jalkapallomaajoukkueen kapteenina vuosina 1993–1997. Hän pelasi tavallisimmin hyökkääjänä, joskus keskikentällä.

UraMuokkaa

PeliuraMuokkaa

Fandista tuli vuonna 1978 nuorin Singaporen maajoukkueessa pelannut henkilö. Hän piti ennätystä hallussaan vuoteen 2007, jolloin sen rikkoi Hariss Harun. Vuonna 1980 Fandi kuului Malesian Cupin voittajiin. Hän teki maalin, jolla Singapore otti Selangorista voiton 2–1. Vuonna 1982 Fandille tarjottiin paikkaa Ajax Amsterdamissa, mutta hän päättikin liittyä Niac Mitraan Indonesiassa.

Vuonna 1983 Fandi kuitenkin siirtyi Alankomaihin, jossa pelasi FC Groningenissä vuoteen 1985. Ensimmäisellä kaudellaan hän teki kymmenen maalia 29:ssä pelissä. Toisella kaudella hänet nähtiin 15 kertaa, ja hän teki kaksi maalia. Vuonna 1999 Fandi äänestettiin yhdeksi 25:stä parhaasta pelaajasta, jotka koskaan ovat FC Groningenissä pelanneet. Näin hän sai paikan seuran Hall of Famessa. Vuonna 2003 hänet nimettiin yhdeksi seuran vuosisadan yhdestätoista parhaasta.

Fandille tarjottiin jälleen paikkaa Ajax Amsterdamissa, mutta hän palasi Aasiaan vuonna 1986. Hän pelasi Kuala Lumpurissa vuoteen 1990 ja oli mukana voittamassa Malesian Cupia vuosina 1987, 1988 ja 1989. Vuonna 1988 hän voitti Malesian Kultaisen kengän. Fandi liittyi vuonna 1990 kreikkalaiseen OFI Creteen, mutta vain kuukausiksi, ja palasi Malesiaan liittyäkseen Pahangiin vuonna 1991. Siellä hän oli mukana voittamassa Malesian liigaa ja Malesian Cupia 1992.

Fandi palasi vuonna 1993 Singaporeen edustamaan Singaporea Malesian liigassa. Tuona vuonna hän oli mukana häviämässä Malesian Cupin finaalia 2–0 Kedahille. Seuraavana vuonna Fandin ollessa kapteenina Singapore kuitenkin voitti Malesian liigan ja Malesian Cupin, jonka finaali ratkesi Singaporen hyväksi 4–0 (vastustajana oli Fandin aiempi seura, Pahang). Vuonna 1994 Singapore osallistui malesialaisiin kilpailuihin viimeistä kertaa. Vuonna 1996 perustettiin S. League, ja Fandi oli Geylang Unitedin kapteenina, kun seura voitti ensimmäisen S. Leaguen mestaruuden. Tämän jälkeen hän siirtyi Singapore Armed Forces Football Clubiin (SAFFC) ja oli sen kapteenina, kun seura voitti S. Leaguen mestaruudet 1997 ja 1998.

Singaporen maajoukkueessa Fandi teki kaikkiaan 50 maalia. Hän ylsi joukkueen kanssa hopeasijalle Kaakkois-Aasian kisoissa 1983, 1985 ja 1989.

ValmennusuraMuokkaa

Fandista tuli peliuransa jälkeen SAFFC:n valmentaja, ja hänen johdollaan SAFFC voitti S. Leaguen jälleen vuonna 2000. Vuonna 2001 hänet nimitettiin Football Association of Singaporen valtuuston jäseneksi ensimmäisenä entisenä kansainvälisenä pelaajana ja nuorimpana tämän saavuttaneena henkilönä. Fandi jatkoi valmennustyötään Singaporessa ja toimi avustavana valmentajana joukkueelle, joka voitti alueellisen Tiger Cup -kilpailun vuonna 2005. Hän valmensi myös alle 23-vuotiaiden maajoukkuetta ja S. Leaguen Young Lionsia.

Vuonna 2006 Fandi liittyi valmentajana Indonesian Pelita Jayaan kolmivuotisella sopimuksella.

YksityiselämäMuokkaa

Fandin isä on Ahmad Wartam, joka toimi 1960-luvulla Singaporen maajoukkueen maalivahtina. Fandi on naimisissa entisen eteläafrikkalaisen malli Wendy Jacobsin (myös Sarah Abdullah) kanssa. Parilla on viisi lasta. Heistä Irfan ja Ikshan pelaavat itsekin jalkapalloa.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Fandi Ahmad