Aconit (runkonumerot F703 ja D609) oli Ranskan laivaston 1973 palvelukseen otettu hävittäjä, joka poistettiin palveluksesta helmikuussa 1997.

Aconit
Aluksen vaiheet
Rakentaja DCN Lorientin telakka
Kölinlasku 22. maaliskuuta 1968
Laskettu vesille 7. maaliskuuta 1970
Palveluskäyttöön 30. maaliskuuta 1973
Poistui palveluskäytöstä 27. helmikuuta 1997
Tekniset tiedot
Uppouma 3 135 t (standardi)
3 870 t (kuormattu)
Pituus 127 m (kokonaispituus)
Leveys 13,4 m
Syväys 5,8 m
Koneteho 1 x Rateau-höyryturbiini 28 650 hv (21 364 kW)
Nopeus 27 solmua
Miehistöä 232
Aseistus
Aseistus 2 x Canon de 100 mm modèle 1968
1 x Malafon-ohjustenlaukaisualusta
2 x L5 torpedoputkea
1 305 mm sukellusveneentorjuntaheitin

Tausta muokkaa

Tyypin C65 korvetin oli tarkoitus olla vastine 1960-luvulla tapahtuneelle sukellusveneiden kehitykselle. Alus suunniteltiin käyttämään kahta uutta järjestelmää: hinattavaa aktiivista kaikuluotainta DUBV43 ja Malafon-sukellusveneentorjuntaohjusta. Vaikka alusta pidettiin T45 tyypin paranneltuna versiona sen suorituskyky ei vastannut odotuksia ja propulsiojärjestelmän valmistus kesti paljon odotettua pidempään. Helikopterien käytön vaatimien tilojen puuttuminen heikensi sukellusveneiden torjunnan suorituskykyä merkittävästi ja alus olikin viimeinen Ranskan laivaston suurempi alus ilman helikopterien laskeutumisalustaa.

Viiden korvetin hankinta hyväksyttiin joulukuussa 1964 ja merivoimien esikunnan vaatimukset nimettiin C65:ksi. Suunnitelma lähetettiin 10. tammikuuta 1965 hankintaosastolle. Ensimmäinen alus sisällytettiin vuoden 1965 hankintoihin ja lopulta sai nimen Aconit. Hankintamääräys annettiin 20. tammikuuta 1966 Lorientille ja koneisto tilattiin ECAN Indretiltä.[1]

Suunnittelu muokkaa

Rungon ulommaiset osat olivat 60 SS terästä ja loput 50 SS terästä. Sisälaipiot olivat AG 4 terästä. Alus oli varustettu klipperikeulalla ja perä oli laskettu, jotta sinne voitiin asentaa hinattava kaikuluotain DUBV43. Kannen alapuoliset osat oli jaettu 14 laipiolla 15 vesitiiviiseen osastoon. Työskentely- ja majoitustilat oli sijoitettu keskelle sijoitetun keulasta perään kulkevan käytävän varteen. Kahden 140 kW sähkömoottorin käyttämät sähkö-hydrayliset vakaajat mahdollistivat aluksen tehokkaan käytön asealustana.[1]

Aluksen propulsiojärjestelmänä oli ACB Rateau, johon sisältyi korkeapaine- ja matalapaineturbiinit. Ne pyörittivät yhtä akselia, johon kiinnitetyn nelilapaisen potkurin halkaisija oli 3,9 metriä. Suunniteltu teho oli 28 650 shp:ta 27 solmun nopeudella. Aluksella oli lisäksi höyrykattila muihin tarpeisiin ja 450V/60 Hz sähköjärjestelmä, jonka kapasiteetti oli 2 960 kilowattia.[1]

Aluksen aseistuksena oli kaksi uutta 100/55 modele 1968 tykkiä, jotka soveltuivat sekä meri- että ilma-ammuntoihin. Ne oli sijoitettu etu- ja takakannelle. Niiden teoreettinen ampumanopeus oli 60 laukausta minuutissa ja ampumatarvike valikoima riittävä. Maksimi ampumaetäisyys oli merimaaliin 17 000 metriä ja ilmamaaliin 6 000 metriä. Välittömästi käytettävissä oli kymmenen laukausta ja hissillä saatiin siirrettyä 20 laukausta minuutissa. Korkeussäätö tykeissä ulottui -5 - +80 asteeseen.[1]

Aluksen komentosillan eteen oli asennettu Ruellen valmistama neliputkinen 305 millimetrin sukellusveneidentorjuntaheitin, jonka ammustenhallintajärjestelmän oli toimittanut CAF Loire. Ammusten paino oli 228 kilogrammaa. Niitä oli aluksella 57 kappaletta. Järjestelmä oli sähköisesti suunnattu ja sen käyttöön tarvittiin vain neljän hengen miehistö. Neljän kranaatin ryhmä voitiin laukaista 25 sekunnissa jopa 2 700 metrin päähän. Minimi ampumaetäisyys oli 400 metriä. Aluksen toinen sukellusveneidentorjuntajärjestelmä oli Malafon, joka oli L4 torpedolla varustettu risteilyohjus. Ohjuksen ohjaamiseksi aluksella oli DRBV13-tutka. Lisäksi aluksella oli kahdeksan maaliinhakeutuvaa L5 torpedoa, jonka maksimi kantama oli 7 000 merimailia 35 solmun nopeudella.[2]

Valmistus muokkaa

Alus tilattiin Lorientin laivastontelakalta, missä köli laskettiin 22. maaliskuuta 1968. Se laskettiin vesille 7. maaliskuuta 1970 ja otettiin palvelukseen 30. maaliskuuta 1973.[3]

Palvelus muokkaa

Palvelukseen otettaessa alus sijoitettiin Touloniin, josta se siirrettiin 1975 Brestiin. Aluksen runkonumero vaihdettiin D609:ksi 1. tammikuuta 1974. Aluksen 305 mm sukellusveneentorjuntaheitin poistettiin heinäkuusta lokakuuhun 1983, jolloin samalla asennettiin tutkailmaisin ARBR-16 ja kaksi Syllex-suojasoihtuheitintä. Heittimestä vapautuneeseen tilaan asennettiin 1984-1985 kaksi Exocet-järjestelmää, joissa oli yhteensä kahdeksan MM40 -ohjusta. Samalla aluksen DRBV-13 tutka korvattiin DRBV-15A:lla ja DRBN 32 navigointitutka korvattiin Decca 1126:lla.[4] Alus luokiteltiin uudelleen 1988 tyypin F65 fregatiksi.

Vuosina 1991-1992 alukselle asennettiin hinattava passiivikaikuluotain DSBV62C, kaksi Oerlikon 20 mm -ilmatorjuntatykkiä, kaksi 12,7 mm konekivääriä sekä Inmarsat ja Syracyse-satelliittiviestijärjestelmät. Lisäksi merenkulkututka Decca 1226 korvattiin DRBN34A:lla ja DRBC-32A tutka korvattiin DRBC-32D:llä.[4]

Aluksen Malafon järjestelmä poistettiin 1997. Se piti korvata ranskalais-italialaisella Milas-järjestelmällä, jonka taistelukärkenä oli MU-90-torpedo. Ranska kuitenkin luopui hankkeesta ennen sen päättymistä.[5] Alus poistettiin alusluettelosta 28. helmikuuta 1997 osana laivaston supistamisohjelmaa[4]. Vuonna 2010 alus oli Lanvéocissa odottamassa romuttamista.

Lähteet muokkaa

  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1947–1995. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1995. ISBN 0-85177-605-1. (englanniksi)
  • Jordan, John: C 65 Aconit: France's Prototype Ocean Escort. Warship 2022, 2022, s. 191-197. Oxford, UK: Osprey Publishing. ISBN 978-1-4728-4781-2. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. a b c d Jordan 2022 s. 193
  2. Jordan 2022 s. 193-196
  3. Gardiner, Robert s. 113
  4. a b c Jordan 2022 s. 197
  5. Jordan 2022 s. 195
  Edeltäjä:
Suffren-luokka
Ranskan laivaston hävittäjäluokat Seuraaja:
Tourville-luokka