Every Little Thing eli ELT on vuonna 1996 perustettu japanilainen popyhtye, jonka muodostavat laulaja Kaori Mochida ja kitaristi Ichirō Itō. Yhtyeessä oli alun perin kolmaskin jäsen, Mitsuru Igarashi, joka kuitenkin jätti yhtyeen vuonna 2000.[1]

Every Little Thing
ELT vuonna 2008
ELT vuonna 2008
Tiedot
Toiminnassa 1996–
Tyylilaji pop rock, soft rock
Kotipaikka Tokio, Japani
Laulukieli japani
Jäsenet

Kaori Mochida, laulaja
Ichirō Itō, kitaristi

Entiset jäsenet

Mitsuru Igarashi, kosketinsoittaja (1996–2000)

Levy-yhtiö

Avex Trax

Aiheesta muualla
Kotisivut

Every Little Thing on saavuttanut Japanissa suurta menestystä kosketinsoitinvetoisen popin ja soft rockin sekoituksellaan. Yhtyeen toinen albumi Time to Destination (1998) myi 3,5 miljoonaa kappaletta.[1]

Historia

muokkaa

Mitsuru Igarashi perusti yhtyeen vuonna 1996. Igarashi toimi avex-levy-yhtiössä tuottajana ja etsi naista duoon, jossa hän olisi itse soittanut koskettimia.[1] Hän kuuli Kaori Mochidan demonauhan, ihastui Kaorin vahvaan, mutta herkkään ääneen ja kysyi häntä mukaan yhtyeeseen. Kaori oli tuolloin vielä koulussa ja yritti saada levytyssopimusta jätettyään The Kuro Buta All-Stars -yhtyeen (Morning Musumen kaltainen, monen tytön ryhmä). Igarashi pyysi myös kitaraa soittanutta ystäväänsä Ichirō Itōta avustamaan yhtyeen ensimmäisen singlen teossa. ”Feel My Heart” menestyi niin hyvin, että Ito päätti jäädä yhtyeeseen pysyvästi.

Every Little Thingin ensimmäinen studioalbumi Everlasting (1997) oli myös menestys, mutta yhtye sai ensimmäisen Oricon-listan ykkössijansa vasta singlen ”For the moment” myötä. Vuonna 1998 julkaistu toinen albumi Time to Destination oli yksi kyseisen vuoden myydyimmistä albumeista ja on edelleen Every Little Thingin myydyin julkaisu. Samaiselta albumilta on otettu yhtyeen myydyin single ”Time goes by”.

Kun Every Little Thing oli suosionsa huipulla vuonna 2000, Mitsuru Igarashi päätti jättää yhtyeen muodostaakseen uuden yhtyeen Day After Tomorrow. Yhtyeestä tuli duo, kuten Igarashi oli alun perin suunnitellutkin.[1]

Igarashin ero yhtyeestä merkitsi myös muutosta yhtyeen musiikissa. Every Little Thing siirtyi tuotetusta poprockista pehmeämmän, akustisen rockin suuntaan.[1] Muutos alkoi singlestä ”Sure”, mutta kulminoitui singleen ”Ai no kakera”. ”Ai no kakeran” jälkeen 31. tammikuuta 2001 julkaistu ”Fragile/Jirenma” oli myös jättimenestys ja lienee yhtyeen toiseksi myydyin single.

Vuoden 2001 jälkeen Every Little Thingin suosio on laskenut, mutta se jatkaa silti musiikin tekemistä, vaikka monet samantyyppiset yhtyeet, kuten My Little Lover, Day After Tomorrow ja Do As Infinity, ovatkin jo lopettaneet. Vuonna 2004 julkaistu albumi Commonplace sisältää pääasiassa balladeja ja akustisia kappaleita ja seuraavan vuoden Acoustic: Latte olikin, nimensä mukaisesti, akustisia kappaleita sisältävä kokoelma.

Yhtye julkaisi elokuussa albumin Crispy Park, jonka kappale ”Swimmy” otettiin Kekkon dekinai otoko -televisiodraaman tunnussäveleksi.lähde? Yhtyeen maaliskuussa 2008 julkaistu albumi Door oli yhtyeen toistaiseksi lyyrisin, ja Mochida kertoi olevansa albumiin tyytyväisempi kuin koskaan aiemmin.[1]

Jäsenet

muokkaa
  • Kaori Mochida (jap. 持田 香織, Mochida Kaori), s. 24. maaliskuuta 1978 Tokio; laulu, sanoitus[2]
  • Ichirō Itō (jap. 伊藤 一朗, Itō Ichirō), s. 10. marraskuuta 1967 Kanagawan prefektuuri; kitara, sävellys, sovitus[2]
  • Mitsuru Igarashi (jap. 五十嵐 充, Igarashi Mitsuru), s. 17. toukokuuta 1969;lähde? koskettimet, tuottaja, jätti yhtyeen vuonna 2000

Julkaisut

muokkaa

Studioalbumit

Kokoelma-albumit

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f Seasoned J-pop duo ELT keep it positive Japan Times. Arkistoitu 13.10.2012. Viitattu 26.12.2012.
  2. a b Profile Every Little Thing Official Website. Viitattu 26.12.2012.

Aiheesta muualla

muokkaa