Euroopan lämpöaalto 2006

Euroopan lämpöaalto 2006 oli kesäkuusta heinäkuun loppuun asti kestänyt lämpöaalto. Se jatkui paikoitellen pisimmillään vuoden 2007 puolelle.

Lämpöaallon aiheuttamat ennätykset

muokkaa
 
Lämpöaallon laajuus ja keskilämpötilojen poikkeamat Euroopassa 20.–27. heinäkuuta 2006.

Laajalla alueella Euroopassa rikottiin runsaasti lämpöennätyksiä vuoden 2006 lämpöaallossa. Muun muassa Belgiassa mitattiin korkeimpana lukemana 38,3 celsiusastetta, Isossa-Britanniassa 36,5 astetta ja Ranskassa elokuun ensimmäisenä päivänä 37,7 astetta, mikä oli maan mittaushistorian uusi elokuun lämpöennätys. Lämpöaalto aiheutti paikoitellen paljon kuivuutta sekä pitkiä poutajaksoja kuten Tanskassa, jossa Aurinko paistoi heinäkuun aikana yhteensä 321 tuntia, rikkoen aiemman 290 tunnin ennätyksen.[1] Lämpöaallon seurauksena syntyi paikoitellen myös runsaasti kosteutta sekä ukkosta kuten Saksassa, jossa ukkosmyrskyistä kehittyi lämpöaallon suurin haittavaikutus. Ranskassa elokuu oli kuivan ja lämpimän heinäkuun jälkeen sateinen ja viileä.

Euroopan lämpöaalto 2006 Pohjoismaissa

muokkaa

Euroopan lämpöaalto 2006 ulottui vuoden 2003 lämpöaallosta poiketen myös Pohjoismaihin, joissa se aiheutti monin paikoin uusia lämpö- ja kuivuusennätyksiä. Lundin kaupungissa Ruotsissa mitattiin vuonna 1859 alkaneen mittaushistorian korkein heinäkuun keskilämpötila. Målillassa mitattiin Ruotsin lämpöaallon korkeimmaksi lukemaksi 34,2 celsiusastetta heinäkuun kuudentena, mikä oli maan korkein mittaustulos sitten Kalmarin ja Söderhamnin 35,1 asteen tuloksen vuodelta 1994.

Keskilämpötila oli Suomessa läpi kesän kaksi astetta vuosien 1971–2000 keskiarvoa korkeampi. Maassa ei saavutettu merkittäviä lämpöennätyksiä, mutta kuivuusennätyksiä syntyi runsaasti, sillä laajoilla alueilla satoi alle 75 prosenttia keskimääräisestä sademäärästä. Kesä 2006 oli Jokioisilla, Kajaanissa ja Rovaniemellä mittaushistorian kuivin.[2]

Euroopan lämpöaallon 2006 vaikutukset syksyyn

muokkaa

Syksy 2006 oli kesän lämpöaallon seurauksena erittäin lämmin koko Euroopassa. Syyskuu oli Isossa-Britanniassa maan mittaushistorian lämpimin. Myös loka- ja joulukuu olivat maassa lämpimiä, mutta eivät tehneet uusia ennätyksiä. Ranskassa syyskuu oli lämpimin 50 vuoteen. Puolassa syyskuu oli erittäin lämmin sekä kuiva, ja Kujavia-Pommerin voivodikunnassa esiintyi kuun alkupuolella voimakas tornado, joka repi paikoiltaan useita satoja puita. Myös lokakuu oli lämmin Puolassa sekä aurinkoinen, kun Aurinko paistoi maassa kuun aikana noin 150 tuntia. Marraskuu oli Puolassa mittaushistorian lämpimin kymmeneen vuoteen.

Euroopan lämpöaallon 2006 vaikutukset talveen

muokkaa

Joulukuu 2006 oli kesän lämpöaallon seurauksena ennätyslämmin koko Euroopassa. Ranskassa mitattiin kuun aikana uusia lämpöennätyksiä. Isossa-Britanniassa joulukuun 2006 ja helmikuun 2007 välinen ajanjakso oli talvesta 1868–1869 alkaneen mittaushistorian lämpimin talvi.[3] Venäjällä joulukuu 2006 ja tammikuu 2007 olivat mittaushistorian korkeimmat muun muassa Moskovassa, Pietarissa ja Kazanissa. Joulukuu 2006 oli mittaushistorian lämpimin myös Suomessa, jossa kuun keskilämpötila oli Helsingin Kaisaniemessä neljä celsiusastetta. Salossa mitattiin joulukuun kuudentena maan mittaushistorian uusi kuun lämpöennätys, 10,8 celsiusastetta.[4] Lämpöaallon vaikutukset jatkuivat Suomessa vuoden 2007 puolelle, mutta helmikuu oli tavanomaista kylmempi koko maassa. Lämpöennätyksien vaihtuminen jatkui kuitenkin maaliskuussa.[5] Sää pysyi Suomessa lyhyitä katkoja lukuun ottamatta selvästi tavanomaista lämpimämpänä yli kaksi ja puoli vuotta kesän 2006 lämpöaallon jälkeen. [6] Maassa oli seuraavan kerran yhtä lämmintä vuosien 2013 ja 2014 vaihteessa.[7]

Seuraukset

muokkaa

Merivesien lämpötilat nousivat heinäkuun 2006 lämpöaallon seurauksena tavanomaista korkeammiksi, minkä myötä saderintamia kehittyi helpommin merenpinnan yläpuolella. Tapahtuma johti sateiseen elokuuhun ympäri Länsi-Eurooppaa. Met Office tiedotti 16. lokakuuta 2006 koko kesän, toukokuusta syyskuuhun kestäneen ajanjakson olleen mittaushistorian kaikkien aikojen lämpimin. CET:n mukaan koko kesän keskilämpötila 16,2 celsiusastetta oli kaksi astetta vuosien 1961–1990 keskiarvoa korkeampi.

Lähteet

muokkaa