Essi Hellén

suomalainen näyttelijätär

Essi Julia Hellén (s. 19. helmikuuta 1988 Helsinki) on suomalainen näyttelijä.[1][2]

Essi Hellén
Henkilötiedot
Koko nimi Essi Julia Hellén
Syntynyt19. helmikuuta 1988 (ikä 36)
Helsinki
Kansalaisuus Suomi
Ammatti Näyttelijä
Puoliso Mikko Virtanen
Lapset 2
Näyttelijä
Aktiivisena 2002–
Merkittävät roolit Aino
(21 tapaa pilata avioliitto)
useita rooleja
(Putous)
Emma
(Viikossa aikuiseksi)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Hellén on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri. Hän opiskeli näyttelemistä Teatterikorkeakoulussa vuodesta 2007 ja valmistui vuonna 2012.[3][4] Syksyllä 2012 hänet kiinnitettiin Kokkolan kaupunginteatteriin, jossa hänen ensimmäinen näytelmänsä oli Fucking Åmål. Hän esitti samannimiseen elokuvaan perustuvan näytelmän toista päähenkilöä Agnesia.[5][6] Hellén on näytellyt myös Ryhmäteatterin näytelmissä, vuonna 2010 Cyrano de Bergeracissa Suomenlinnan kesäteatterissa[7] ja vuonna 2011 Rikoksessa ja rangaistuksessa Helsinginkadun näyttämöllä.[8] Keväällä 2014 hän muutti Kokkolasta takaisin Helsinkiin ja siirtyi vapaaksi näyttelijäksi.[9]

Hellén teki elokuvadebyyttinsä vuonna 2013 ensi-iltansa saaneessa, Johanna Vuoksenmaan ohjaamassa komediassa 21 tapaa pilata avioliitto. Hän esittää elokuvassa päähenkilö Sannan ystävää Ainoa.[10] Hän on näytellyt myöhemmin saman ohjaajan Viikossa aikuiseksi -elokuvassa (2015) ja Ex-onnelliset-televisiosarjassa (2016).[11][12] Vuosina 2014–2015 Hellén oli näyttelijänä viihdeohjelma Putouksen kuudennella ja seitsemännellä tuotantokaudella.[13][14] Syksyllä 2015 ja keväällä 2016 hän toimi panelistina urheiluaiheisessa viihdeohjelmassa Villi kortti.[15] Hellén on esiintynyt myös Radioteatterin kuunnelmissa Puhdistus (hahmonaan Zara) ja Akutch – nuoren pakolaisnaisen tarina (hahmonaan päähenkilö Akutch).[3]

Hellén on naimisissa näyttelijä Mikko Virtasen kanssa.[16][17] Heillä on vuonna 2013 syntynyt tytär ja perheen toinen lapsi syntyi marraskuussa 2020.[18][19]

Hellén on kertonut sairastavansa ykköstyypin diabetesta.[20]

Filmografia muokkaa

Elokuvat muokkaa

Vuosi Elokuva Rooli
2013 21 tapaa pilata avioliitto Aino
2015 Viikossa aikuiseksi Emma
2016 Nuotin vierestä Susanna
2017 Autot 3 Cruz Ramirez
2018 Supermarsu Emilian äiti
2022 Supermarsu 2

Televisiosarjat muokkaa

Vuosi Sarja Rooli
2002 Laura blondi bileissä
2012 Paparazzit
2014 Klikkaa mua Selina
2014–2015 Putous useita rooleja
2016–2020 Ex-onnelliset Suvianna Ollanketo
2016 Roba Päivi
2018 Donna Mira
2019 Aikuiset pukunainen
2021 Roba koulukuraattori
2023 Sunnuntailounas Hanna

Tuottajana muokkaa

Vuosi Sarja
2018 Keisari Aarnio Talk Show
Hyvät ja huonot uutiset
2019–2021 Putous
2022 Kultakala

Lähteet muokkaa

  1. Essi Hellén 18.7.2013. Vaikute.net, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – Nuva ry. Arkistoitu 27.5.2014. Viitattu 27.5.2014.
  2. Laari, Susanna: Näyttelijät Essi Hellén ja Mikko Virtanen: ”Ei olisi uskonut, että meistä tulee pari” 26.4.2015. Me Naiset. Viitattu 15.12.2015.
  3. a b Essi Hellen Teatterikorkeakoulu. Viitattu 23.2.2013.
  4. Valmistuneet 2012 Teatterikorkeakoulu. Viitattu 23.2.2013.
  5. FUCKING ÅMÅL Kokkolan kaupunginteatteri. Arkistoitu 27.5.2014. Viitattu 23.2.2013.
  6. Byskata, Pia: Identiteetti hakusessa paineiden alla 25.9.2012. Pohjalainen. Viitattu 23.2.2013.
  7. Cyrano de Bergerac Ryhmäteatteri. Arkistoitu 27.5.2014. Viitattu 27.5.2014.
  8. Rikos ja rangaistus Ryhmäteatteri. Arkistoitu 27.5.2014. Viitattu 27.5.2014.
  9. Juupaluoma, Johanna: Putous-Essi muutti äitiyslomalta takaisin Helsinkiin 25.10.2014. Turun Sanomat. Viitattu 21.2.2015.
  10. Valkola, Jarmo: 21 tapaa pilata avioliitto 8.2.2013. Keskisuomalainen. Arkistoitu 27.5.2014. Viitattu 23.2.2013.
  11. Topelius, Taneli: Viikossa aikuiseksi - lue IS:n arvio elokuvasta 23.1.2015. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 8.12.2016.
  12. Romero, Rebeca: Essi Hellén uuden sarjan tähtenä: Olen itsekin kasvanut eroperheessä 9.9.2016. MTV.fi. Arkistoitu 21.12.2016. Viitattu 8.12.2016.
  13. Mari Perankoski ja Kari Ketonen ovat uusia Putous-tähtiä! 15.9.2014. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 16.9.2014. Viitattu 15.9.2014.
  14. Tässä he ovat! Seitsemännen kauden Putous-tähdet julkaistiin 23.9.2015. MTV3. Arkistoitu 25.9.2015. Viitattu 15.12.2015.
  15. Vartiainen, Heli: Uutuussarja Villi kortti alkaa Yle TV2:ssa 19.10. 22.9.2015. Yleisradio. Viitattu 15.12.2015.
  16. Tämä kaunotar Putous-tähtien kanssa valkokankaalle 8.5.2013. MTV3. Viitattu 17.6.2013.
  17. Haastattelussa Mikko Virtanen 31.1.2013. Teatterikärpäsen puraisuja 2 -blogi. Viitattu 17.6.2013.
  18. Näyttelijäpari Mikko Virtanen ja Essi Hellén: Lapsi tulossa! www.iltalehti.fi. Viitattu 3.9.2020.
  19. Putous-tähdet Essi Hellén ja Mikko Virtanen: Toinen lapsi syntyi! www.iltalehti.fi. Viitattu 15.1.2021.
  20. Malmi, Mia: Essi Hellén kertoo sairaudestaan: "Haluan rohkaista muita" 23.9.2015. Me Naiset. Viitattu 28.9.2015.

Aiheesta muualla muokkaa