Esinelaina

Laina tarkoittaa esineen luovuttamista toisen käyttöön määräajaksi tai toistaiseksi ilman, että lainan kohteen omistusoikeus muuttuu. Laina eroaa vuokrasta siinä, että lainasta ei suoriteta vastiketta tai muuta korvausta omistajalle. Jos vastiketta (esim. rahaa tai tavaraa) maksetaan, kyseessä on vuokra.

Laina määritellään yleensä irtaimen esineen vastikkeettomaksi käyttöoikeudeksi, joka perustuu lainanantajan ja lainanottajan väliseen sopimukseen.[1]

Laina on henkilökohtainen sopimus, eikä lainanottaja saa siirtää oikeuttaan toiselle.[Huom. 1] Hän ei saa myöskään luovuttaa lainatun esineen käyttöoikeutta eteenpäin.[Huom. 2] Asia voidaan ilmaista niin, että lainanottajan on pidettävä lainattu esine omassa kontrollissaan koko laina-ajan.[2] Lainanottajan käyttöoikeus esineeseen ei periydy vaan laina päättyy lainanottajan kuollessa. Jos lainaesineen omistaja myy esineen toiselle, sanotaan että "kauppa rikkoo lainan" eli ostajalla on oikeus saada lainattu esine haltuunsa, vaikka laina-aika ei olisikaan vielä päättynyt.[1]

Lainanottajan on käytettävä esinettä sovitulla tai lainaa annettaessa edellytetyllä tavalla. Lainaesinettä ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen. Lainanottajan on palautettava lainaesine takaisin yhtä hyvänä kuin hän sen sai.[1]

OikeussäännöksetMuokkaa

Suomessa lainaa käsittelevät oikeussäännökset ovat vuoden 1734 lain kauppakaaren 11 luvussa.[3] Alun perin tämä luku sisältää sekä siviili­oikeudellisia että rangaistus­säännöksiä. Myöhemminkään sen sanamuotoa ei ole muutettu, mutta nykyisin sen säännöksiä rangaistuksista ei enää sovelleta, vaan niistä on säädetty rikos­laissa. Sen sijaan luvun siviili­oikeudelliset säännökset ovat pää­peri­aatteiltaan edelleen voimassa seuraavasti.

1. Lainaesine on palautettava takaisin samassa kunnossa kuin se oli lainattaessa. Lainaesineestä on pidettävä hyvää huolta koko laina-ajan. Jos esine tuhoutuu tai vahingoittuu ja tämä johtuu lainanottajan tuottamuksesta, lainanottaja on velvollinen korvaamaan omistajalle aiheutuneen vahingon.[KK-11: 1][4]
2. Jos joku kieltää pitävänsä hallussaan lainaesinettä, mutta hänen havaitaan kuitenkin tahallaan (tieten) pitävän esinettä hallussaan, hän on velvollinen luovuttamaan esineen takaisin sen omistajalle ja korvaamaan vahingon, joka laittomasta hallussapidosta on omistajalle aiheutunut.[KK-11: 2] Laissa olevaa lausetta sakkorangaistuksesta ei enää sovelleta, vaan tapauksessa kyseeseen tulee rikoslain 28. luvun [5] 4–6 §:issä rangaistavaksi säädetty kavallus.
3. Älköön kukaan omasta tahi toisen saamisesta pidättäkö sitä, minkä on lainaksi saanut, paitsi jos hänellä on siihen panttioikeus taikka hän on omistajan suostumuksella siihen pannut tarpeellisia kuluja. Joka sen tekee, --- antakoon lainakalun takaisin.[KK-11: 3]
  • Jos lainanottajalla on saamisia lainanantajalta, hän ei saa kieltäytyä palauttamasta lainaesinettä sen omistajalle, paitsi jos on erikseen omistajan kanssa sovittu, että lainaesine toimii panttina velan maksulle. Toisin sanoen lainattua esinettä ei saa pidättää itsellään (ilman omistajan suostumusta) sillä syyllä, että esineen omistaja ei ole maksanut esim. rahavelkaansa esineen lainaajalle.
  • Jos lainanottaja on korjannut lainaesinettä omistajan luvalla, omistaja on yleensä velvollinen korvaamaan nämä korjaus- tai kunnossapitokustannukset sillä uhalla, että lainanottaja voi kieltäytyä palauttamasta esinettä ennen kuin kulut on korvattu.
Jos lainaesinettä ei palauteta, vaikka yllä mainittuja pidätysperusteita ei todellisuudessa ole, kyseeseen voi tulla rikoslain 28. luvun [6] 7–9 §:issä rangaistavaksi säädetty luvaton käyttö.
4. Lain 4 §:ssä kielletään myymästä, panttaamasta tai muuten luovuttamasta lainattua esinettä ilman omistajan lupaa.[KK-11: 4] Mikäli näin tekee, on velvollinen korvaamaan siitä aiheutuneet vahingot (esineen täyden arvon), ja teko on myös rangaistava kavalluksena. Lainanantajalla on oikeus lunastaa esine takaisin siltä, jolle se on laittomasti luovutettu. Jos esineen ostaja on tiennyt, että esine on myyty hänelle oikeudettomasti eli ilman lupaa, hän on velvollinen luovuttamaan sen takaisin oikealle omistajalle ilman lunastusta ts. ilmaiseksi. Jos hän on ollut vilpittömässä mielessä, hänen on luovutettava esine oikealle omistajalle samasta summasta kuin hän sen sai. Pykälän sisältämillä oikeussäännöillä on myös laajempaa esineoikeudellista merkitystä. Laissa kielletään myös ottamasta esineitä lainaksi toisen nimissä.

KirjastolainaMuokkaa

Kirjaston asiakkaan velvollisuudet lainatun aineiston suhteen määritellään tyypillisesti kunkin kirjaston käyttösäännöissä, joita lainaaja on sitoutunut noudattamaan saadessaan lainausoikeuden, josta merkkinä on yleensä kirjastokortti. Yllä lueteltuja laissa olevia pääperiaatteita täydentämässä käyttösäännöissä voi olla erityisiä määräyksiä. Esimerkkinä tällaisista on asiakkaan velvollisuus korvata kadonnut tai vahingoittunut aineisto.[7] Tämä tarkoittaa sitä, että lainaaja on velvollinen korvaamaan kadonneen kirjan tai sen arvon siinäkin tapauksessa, että kirja on kadonnut tapaturmaisesti tai peräti varkauden seurauksena ja vaikka asiakas onnistuu näyttämään, että kirjan katoaminen ei ole hänen syytään.[8] Vastuu perustuu tällöin sopimukseen ja kyseessä on eräänlainen ankara vastuu. Toisin sanoen lainaussopimuksella poiketaan yleisestä vahingonkorvausoikeudellisesta periaatteesta, missä tapaturmaiset vahingot eivät yleensä ole korvauskelpoisia.

Muu kuin esinelainaMuokkaa

Rahan lainauksessa ei ole kyse käyttöoikeuden luovuttamisesta irtaimeen esineeseen, sillä rahaa lainattaessa tarkoituksena ei ole palauttaa samoja rahakappaleita (esim. seteleitä) velkojalle, vaan tarkoituksena on suorittaa vastaava määrä rahaa kuin on lainaksi saatu. Myöskään osakelaina ei ole varsinaisten irtainten osakkeiden lainaa, vaan palautettavana on vastaava määrä osakkeita kuin on lainaksi saatu. Osakelaina on lähinnä tavaravelkaa.[1]

HuomautuksetMuokkaa

  1. Lainanottaja ei toisin sanoen saa siirtää sopimusta jollekulle muulle siten, että toinen ihminen saisi esineen haltuunsa ja olisi alkuperäisen lainaajan sijasta velvollinen pitämään esineestä huolta ja palauttamaan sen aikanaan omistajalle (= lainaoikeuden siirtokielto). (Ks. myös Tepora 2006, s. 101–102 ja s. 154–156.)
  2. Lainanottaja ei myöskään saa itse lainata esinettä eteenpäin eikä antaa toisen ihmisen käyttää esinettä (= käyttöoikeuden luovutuskielto). (Ks. myös Tepora 2006, s. 143.)

Lakiviittaukset kauppakaareenMuokkaa

  1. (Kauppakaaren 11. luvun 1 §.)
  2. (Kauppakaaren 11. luvun 2 §.)
  3. (Kauppakaaren 11. luvun 3 §.)
  4. (Kauppakaaren 11. luvun 4 §.)

LähteetMuokkaa

  • Ari Saarnilehto (päätoimittaja): ”Pääjakso VII: 3. luku Käyttöoikeussopimukset, 2. Laina”, Varallisuusoikeus, s. 997–999. Kirjoittaja Ari Saarnilehto. Helsinki: WSOY Lakitieto, 2001. ISBN 951-670-008-X.
  • Jarno Tepora: Johdatus esineoikeuteen. 2. täyd. painos. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2006. ISBN 952-10-2328-7.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Saarnilehto (päätoim.):Varallisuusoikeus, s. 997–999.
  2. Bengtsson, Bertil: Särskilda avtalstyper I, s. 71. (2. p.) Stockholm 1972.
  3. Kauppakaaren 11 luku: Lainasta
  4. Korkeimman oikeuden tuomio KKO:1964-II-100.
  5. Rikoslaki 28 luku 4 §
  6. Rikoslaki 28 luku 7 §
  7. Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen käyttösäännöt 2010.
  8. Puhelinkeskustelu Helsingin kaupunginkirjaston perintäyksikön kanssa 28.1.2011.