Esa Eero Liedes (s. 22. maaliskuuta 1950) on aktiiviuransa päättänyt suomalainen kestävyysjuoksija. Hän edusti vuodesta 1986 lähtien 1986 lähtien Raahen Vesaa ja hänen valmentajanaan toimi Olavi Koskinen. Kalevan kisoista Liedes saavutti 10 000 metrin juoksusta kaksi pronssia vuosina 1983 ja 1985. Lisäksi hän voitti maratonilta kultaa vuonna 1984 sekä hopeaa vuonna 1983. Sisäratojen SM-kilpailuista Liedes voitti pronssia 5 000 metrin juoksussa vuonna 1982.

Esa Liedes
Henkilötiedot
Koko nimi Esa Eero Liedes
Syntynyt22. maaliskuuta 1950 (ikä 74)
Uran tiedot
Pituus 173 cm
Paino 61 kg
Laji kestävyysjuoksu
Seura Veitsiluodon Kisaveikot (-1974)
Haukiputaan Heitto (1975-1979)
Oulun Tarmo (1980-1986)
Raahen Vesa (1987)
Oulun NMKY (1988-)

Liedes on edustanut Suomea aikuisten arvokisoissa kaksi kertaa. Hän on ollut mukana maastojuoksun MM-kilpailuissa Portugalissa vuonna 1985 ja Sveitsissä vuonna 1986. Molemmilla kerroilla hän kilpaili 12 kilometrin matkalla, mutta ei saavuttanut menestystä.

Virallisissa kilpailuissa Liedes ei ole esiintynyt vuoden 1988 jälkeen.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. Esa Liedes Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).