Avaa päävalikko

Esa Einari Kervinen (26. joulukuuta 1929 Vieremä6. huhtikuuta 2016 Lappeenranta) oli suomalainen kivääriampuja. Kervinen edusti Mikkelin Ampujia ja vuodesta 1964 Joensuun Ampujia.

Kervinen kilpaili kolmissa kesäolympialaisissa: Roomassa 1960, Tokiossa 1964 ja Münchenissä 1972. Roomassa hän sijoittui pienoiskiväärin asentokilpailussa kuudenneksi ja vapaakiväärin asentokilpailussa yhdeksänneksi sekä Tokiossa vapaakiväärin asentokilpailussa kuudenneksi. Vuonna 1974 Kervinen voitti pienoiskiväärin makuuasennon joukkuekilpailun maailmanmestaruuden, ja Caracasissa 1954 hän voitti vakiokiväärin joukkuekilpailussa MM-pronssia. Kervinen valittiin Suomessa Vuoden ampujaksi vuonna 1970, ja hän kilpaili SM-tasolla lähes 80-vuotiaaksi asti muun muassa tavoitellen MM-kilpailupaikkaa 60-vuotiaana[1]. Hän oli Pohjois-Karjalan paras urheilija ja sanomalehti Karjalaisen kultamitalin saaja vuosina 1965 ja 1970. Hän työskenteli muun muassa rajavartiostossa ja musiikin parissa ja asui elämänsä aikana myös Kanadassa. Kervinen kuoli 86-vuotiaana nopeasti edenneeseen sairauteen Lappeenrannassa 6. huhtikuuta 2016.[2]

Kervisen instrumentti oli trumpetti. Vapauduttuaan rajavartioston palveluksesta toimi musiikinopettajana Joensuun konservatoriossa ja hän oli myös musiikkiopiston rehtori.

LähteetMuokkaa

  • Im Memoriam: Esa Kervinen Urheiluampuja-lehti 2/2016, s. 29
  • Heikki Arppi: Esa Kervinen on poissa. Karjalainen 10.4.2016 s. 24

ViitteetMuokkaa

  1. http://www.hs.fi/urheilu/art-2000002983385.html
  2. Urheiluampuja-lehti 2/2016, s. 29

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.