Avaa päävalikko

Erkki Lehtinen (historioitsija)

Erkki Antero Lehtinen (6. elokuuta 1929 Hollola16. huhtikuuta 2015 Jyväskylä[1]) oli suomalainen historioitsija ja professori. Hän valmistui ylioppilaaksi 1950, filosofian kandidaatiksi 1954, lisensiaatiksi 1957 ja tohtoriksi 1961. Väitöskirja käsitteli hallituksen yhtenäistämispolitiikkaa Suomessa 1600-luvulla. Jyväskylän yliopiston Suomen historian apulaisprofessoriksi hän tuli 1969. Hän julkaisi Lapuan ja Suur-Ulvilan historian sekä tutkimuksen Suomen varhaishistorian ja ristiretkikauden kuvasta uskonpuhdistus- ja suurvalta-aikana (1968).[2] 1980-luvulla hän kävi tunnettua julkista debattia professori Heikki Ylikankaan kanssa nuijasodan syistä ja osallistui samalla tavalla puukkojunkkari-ilmiön historiallisten syiden arviointiin.

Jäätyään eläkkeelle 1993[3] Lehtinen siirtyi runoilijaksi. Runoja on julkaistu kokoelmassa Suostuuko suvantoon virta (Minerva Kustannus Oy, Jyväskylä, 2006)[4].

LähteetMuokkaa

  1. Keskisuomalainen 19.4.2015.
  2. Kuka kukin on 1982, s. 516. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06659-5.
  3. Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 288. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  4. Historian emeritusprofessorista tuli runoilija Osmo Pekonen 10.10.2006 Keskisuomalainen
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.