Ericsson Diavox on ruotsalainen vuosina 1978–1989 tuotannossa ollut lankapuhelinmalli. Puhelinta valmistettiin vain näppäinpuhelimena. Se oli Dialog-mallin korvaaja.[1]

Diavox, 10 näppäimen impulssivalinta.

Taustaa

muokkaa
 
Diavox, 12 näppäimen äänitaajusvalinta.

Ericsson teki 1960-luvulla kokeiluja näppäinpuhelimilla Ericofon- ja Dialog-tuotesarjoissa. Ensimmäinen puhelin, joka oli muotoiltu näppäinpuhelimeksi, saatiin vasta vuonna 1978. Samaan aikaan julkaistiin digitaaliset puhelinvaihteet Ruotsissa.

Vuonna 1975 julistivat Ericsson ja Ruotsin telelaitos Televerket muotoilukilpailun yhdessä kehitysyhtiö Ellemtelin kanssa. Kyseessä oli kutsukilpailu neljälle kilpailijalle. Kilpailun voitto meni Carl-Arne Bregerin design-yrityksen ehdotukselle. Voittajamalli oli melko korkea. Siinä oli myös kömpelö ja kulmikas luuri. Puhelimen pääpiirteet olivat kuitenkin valmiit: muun muassa irrotettava kuori, jota sai useissa väreissä. Breger ja Richard Lindahl kehittivät mallia edelleen vuosina 1975–1977. Puhelimesta tehtiin 14 erilaista puumallia. Erityisesti luurin ja etuosan muotoiluun käytettiin paljon aikaa. Tulos oli sirompi kuin mitä puhelimissa oli aiemmin ollut tavallista. Luurista tuli edeltäjämalli Dialogin luuria ergonomisempi.

Uusi näppäinpuhelin sai nimekseen Diavox. Sen sarjatuotanto alkoi kesällä 1978 Ericssonin ja Televerketin tehtailla. Diavox oli viimeinen Ruotsissa kehitetty vakiolankapuhelin. Se korvasi Ericssonin Dialog-mallin. Diavoxia vietiin muun muassa Iso-Britanniaan nimellä Astrophone ja Yhdysvaltoihin nimellä Royal. Saudi-Arabiasta tuli 400 000 laitteen tilaus. Diavoxin valmistus jatkui vuoteen 1989 asti.

Ruotsissa Diavox laajalti korvasi vanhan Dialog-mallin erityisesti yrityksissä ja julkisissa toimitiloissa.

Muotoilu

muokkaa
 
Diavox II kuori avattuna.
 
Diavoxin näppäimet ja piirikortti.

Diavoxissa erityistä on se, että kuori on helppo irrottaa avaamalla puhelimen pohjasta kaksi ruuvia. Televerket markkinoikin puhelinta tällä ominaisuudella ja myi vaihdettavia kuoria asiakkaille, jotka halusivat vaihtaa puhelimensa väriä.

Aluksi Diavoxia sai vakioväreissä muun muassa valkoisena, punaisena, tummanvihreänä, beigenä, keltaisena ja mustana. Vakiomallien luuri oli musta. Myös alaosa ja runko olivat mustat. Vain kuoren etuosan värin saattoi valita.

Jonkin ajan jälkeen alettiin julkaista muunneltuja malleja. Myyntiin tuli esimerkiksi täysin valkoinen malli, jossa myös alaosa ja luuri olivat valkoiset. Myöhemmin tuli saataville erikoisempia vaihtokuoria, muun muassa kromin, kuparin ja kullan värisiä kuoria. Nämä kuoret olivat huomattavasti kalliimpia kuin tavalliset muovikuoret. Kallein oli kultainen kuori. Saatavilla oli jopa aidosta italialaisesta nahasta tehty kuori – punaisena tai ruskeana. Kuoria valmistettiin kukkakuvioituina. Muitakin kuvioita oli. Kuoria pystyi tilaamaan myös erikoispainoksena esimerkiksi yrityksen logolla tai mainoksella. Kuoren sai hankittua puisena, joka tehty kalliista puulajista kuten mahongista tai tiikistä. Sellaiset puhelimet valmistettiin käsin ja ne olivat hyvin kalliita. Puhelinta sai myös läpinäkyvästä muovista valmistetulla kuorella. Läpinäkyvä puhelin oli aluksi tarkoitettu vain esittelykäyttöön, mutta sitä ruvettiin pian myymään asiakkaille.

1980-luvun puolivälissä julkaistiin hieman pyöreämpi kuoriversio. Tavallisia kuoria valmistettiin edelleen ja uudet kuoret olivat vaihtoehtona. Uudet kuoret saivat nimen Nova, kun vanhan kuorimallin nimi oli Classic.

Tekniikka

muokkaa

Diavoxia julkaistiin seitsemänä erilaisena mallina ja kaiutinpohjalla, joka oli eräänlainen tavallisen puhelimen lisävaruste:[2]

  • Diavox 100 oli puhelimen perusmalli.
  • Diavox 120 kuulokkeilla ja kahdella ylimääräisellä napilla: ON-nappi avasi, OFF-nappi sulki yhteyden, kun kuulokkeet olivat käytössä.
  • Diavox 125 tuki kahta puhelinlinjaa.
  • Diavox 130, 9 ja 27 numeron pikavalinta. Tämä malli käytti äänitaajuusvalintaa ja siinä oli kaiutin. Käyttäjä pystyi valitsemaan numeron ja kuulemaan, meniko puhelu läpi ennen kuin nosti luurin.
  • Diavox 150 sihteeritoiminnoilla (executive secretary) koostui kahdesta samanlaisesta puhelimesta, joissa oli viisi lisänappia.
  • Diavox 200 kaiutinpuhelin. Tässä mallissa oli kaksi lisänappia R-napin yläpuolella, joilla kaiuttimen sai päälle ja pois päältä. Puhelin osasi suodattaa pois huoneen taustamelua.
  • Diavox 250 kaiutinpohja: neliskanttinen musta laatikko, jossa oli kolme nappulaa. Kun tavallinen puhelin asetettiin laatikon päälle, se muuttui kaiutinpuhelimeksi.
  • Diavox 824 tuki useita puhelinlinjoja. Mallissa oli useita lisänäppäimiä eri linjoille ja valodiodit, jotka näyttivät käynnissä olevan puhelun näyttämiseksi.

Näiden mallien lisäksi kehitettiin parin vuoden päästä Diavox Courier 700, joka oli digitaalinen versio MD 110 -puhelinvaihdetta varten.[3]

Diavoxia kehitettiin eri malleina impulssi- ja äänitaajuusvalinnalle. Televerketille valmistetuista neljästä miljoonasta puhelimesta kolme miljoonaa tuki äänitaajuusvalintaa. Äänitaajuusvalintapiiri oli RIFA:n kehittämä ASIC-piiri.[4] Dialogin hiilimikrofoni korvattiin elektreettimikrofonilla, jotta saatiin parempi puheäänen laatu. Diavoxissa oli automaattinen vastaanoton ja lähetyksen säätö; Dialogissa oli automaattista vain vastaanoton säätö.

Puhelinvaihteille suunnitellut versiot

muokkaa

Diavoxista valmistettiin myös puhelinvaihteille suunniteltuja versioita. Tavallisiakin Diavoxeja käytettiin puhelinvaihteissa, mutta erikoisversioissa oli enemmän toimintoja. Muunnelluissa versioissa oli lisänäppäimiä R-näppäimen vieressä. Toimintoina niissä saattoi olla esimerkiksi suoravalintoja vaihteen alanumeroihin.

 
Logivox (Diavox Courier 700)

Diavoxin pohjalta valmistettiin myös isompia puhelimia, joissa vain näppäimet ja luuri olivat Diavoxin kanssa samaa muotoilua. Yksi tällainen oli Logivox eli Diavox Courier 700.

Lähteet

muokkaa
  • Lasse Brunnström: Telefonen, en designhistoria, Atlantis 2007
  • Meurling, John; Jeans Richard (2000). Ericssonkrönikan: 125 år av telekommunikation. Stockholm: Informationsförl. ISBN 91-7736-480-5.
  • The History of Ericsson

Viitteet

muokkaa
  1. Leif Branden (1980). ”Standard Telephone Set, Diavox 100”. Ericsson Review (Ericsson AB) (2): sid. 38-44. ISSN 0014-0071. Läst 11 augusti 2024.
  2. Leif Branden (1980). ”The Diavox Family”. Ericsson Review (Ericsson AB) (2): sid. 46-51. ISSN 0014-0071. Läst 11 augusti 2024.
  3. Jonas Reinius (1982). ”Diavox Courier 700, Digital System Telephone for MD110”. Ericsson Review (Ericsson AB) (2): sid. 58-66. ISSN 0014-0071. Läst 13 augusti 2024.
  4. Klas-Håkan Englung (1980). ”Choice of Monolithic Technique”. Ericsson Review (Ericsson AB) (2): sid. 64-70. ISSN 0014-0071. Läst 7 augusti 2024.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Diavox  –  versio 14.8.2024