Erengisle Sunenpoika (Bååt)

Erengisle Sunenpoika (k. 1392) oli ruotsalainen ritari ja Orkneysaarten jaarli.

Bååtin suvun vaakuna

Erengisle kuului Bååt-sukuun, ja hänen isänsä oli ritari ja valtaneuvos Sune Joninpoika. Hän omisti huomattavan omaisuuden ja hankki vuonna 1353 Orkneysaarten jaarlin arvonimen, vaikka ilmeisesti hän ei koskaan käynyt kyseisillä saarilla. Vuodesta 1344 lähtien häntä on kutsuttu asiakirjoissa ritariksi, ja vuonna 1351 hänet mainitaan valtaneuvoksena. Erengisle kuului aatelisiin, jotka vastustivat kuningas Maunu Eerikinpoikaa. Hän oli yksi niistä, jotka asettivat Maunun pojan Eerikin vastakuninkaaksi. Hän myös osallistui Saksassa neuvotteluihin, jotka lopulta johtivat herttua Albrektin kutsumiseen Ruotsiin, ja toimi valtuuston luottamusmiehenä vielä vuonna 1371. Myöhemmin hän näyttää vetäytyneen julkisuudesta. Hän kuoli 2. elokuuta 1392 ja hänet on yhdessä kolmannen vaimonsa kanssa haudattu Vadstenan luostariin.[1][2]

Lähteet

muokkaa