Entisen Suomen Kaartin pataljoonan marssi

Entisen Suomen Kaartin pataljoonan marssi (tunnettu myös nimellä Vanhan Suomen kaartin marssi ja useilla muilla nimillä) on suomalainen sotilasmarssi. Se oli nimensä mukaisesti autonomian aikana toimineen Suomen kaartin kunniamarssi ja nykyään se on Kaartin Jääkärirykmentin kunniamarssi.

Marssi määrättiin Helsingin opetustarkk’ampujapataljoonan viralliseksi kunniamarssiksi kun se korotettiin nuoren kaartin arvoon vuonna 1829. Marssin säveltäjäksi on usein mainittu Kaartin soittokunnan ensimmäinen kapellimestari Josef Tvarjansky, mutta tieto ei todennäköisesti pidä paikkaansa. Nykyään kappaleen arvellaan olevan peräisin Ranskasta. Kyseessä on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti käytetty kunniamarssi. Suomen itsenäistyttyä 1918 siitä tuli Suomen valkoisen kaartin kunniamarssi. Nykyään se on Kaartin Jääkärirykmentin kunniamarssi ja siihen kuuluvan Kaartin pataljoonan perinnemarssi.[1] Marssin nykyinen versio perustuu Artturi Ropen sovitukseen. Jääkärirykmentin kunniamarssiksi se valittiin vuonna 1997.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Soi raikuen Torvet ja rummut: Suomen sotilasmusiikin perinteitä sanoin, kuvin ja sävelin, s. 82. Kaartin Jääkärirykmentin kilta ry, Helsinki 2006.
  2. Kaartin Jääkärirykmentti: Historia ja perinteet Suomen puolustusvoimat. Viitattu 17.1.2014.