Energiajuomat Suomessa

Suomessa on monia erilaisia sekä erimakuisia ja -hintaisia energiajuomia. Juomien markkinat ovat kasvaneet selvästi 2000-luvun alussa. Erilaisten merkkien ja niiden muunnelmien määrä on lisääntynyt ja brändien estetiikkaan panostetaan paljon. Tunnettuja suomalaisia energiajuomamerkkejä ovat muun muassa Sinebrychoffin valmistama Battery, Hartwallin valmistama ED ja Olvin valmistama Teho.

Historia muokkaa

Ensimmäinen suomalainen energiajuomatuotemerkki oli Laihian Maltaan Vita Nova, jota on valmistettu 1970-luvulta alkaen.[1]

Energiajuomien yleiset lisäaineet tauriini ja guarana sallittiin Suomessa vuonna 1998.[2] Vuonna 2004 energiajuomia myytiin Suomen päivittäiskaupoissa yli 2,7 miljoonaa litraa, vuonna 2009 määrä oli 10 miljoonaa litraa.[3]

Energiajuomien ostamiselle ei ole ikärajaa, mutta Suomessa erinäiset vanhempainyhdistykset ovat antaneet omia suosituksiaan kauppiaille.[4] Antti Rinteen vuoden 2019 kesäkuussa nimetyn hallituksen ohjelmassa oli energiajuomien myynnin kieltäminen lailla alle 16-vuotiaille Suomessa.[5]

Nykytilanne ja myyntirajoitukset muokkaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, että energiajuomia ei myytäisi alle 15-vuotiaille. Energiajuomien myyntiä ei ole kuitenkaan kielletty laissa. Useat kaupat noudattavat suositusta ja rajoittavat energiajuomien myyntiä lapsille ja nuorille.[6]

Lähteet muokkaa

  1. Vita Nova - Energy Drink! Laihian Mallas. Arkistoitu 20.9.2015. Viitattu 13.4.2011.
  2. Asiantuntijat: Varovaisuutta energiajuomien kanssa MTV3 Uutiset. 6.7.2011. Arkistoitu 13.1.2018. Viitattu 13.4.2011.
  3. Energiajuomien kasvava kulutus syö suomalaisten purukalustoa (Arkistoitu – Internet Archive), kp24 4.12.2009, viitattu 23.12.2010
  4. Energiajuomat eivät sovi lapsille, esite nuorisuomi.fi. Viitattu 26.5.2018.
  5. Nuoret saavat jättää haikeat hyvästit energiajuomille – hallitus kieltää myynnin alle 16-vuotiaille www.iltalehti.fi. Viitattu 4.6.2019.
  6. Energiajuomat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 5.12.2021.
Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.