Emil Rauta
Emil Johannes Rauta (24. syyskuuta 1894 Lieto – 9. toukokuuta 1967) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hän oli ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa sotilaskoulutuksen saanut jääkäri. Hän sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän toimi Suomen sisällissodassa Valkoisen armeijan jääkäritykistössä.[1][2]
Perhe ja koulutus muokkaa
Hänen vanhempansa olivat lämmittäjä Emil Alfred Rauta ja Emma Grönroos. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1929 Hilda Elviira Nyholmin kanssa. Hän kävi kansakoulun. Hän suoritti Rehumestari- ja kuormastovääpelikurssin vuonna 1923 ja kuormastovääpelikurssin vuonna 1925. [1][2]
Jääkärikausi muokkaa
Rauta työskenteli räätälinä ja merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 16. lokakuuta 1915.[1][2] Myöhemmin hän kumminkin pyrki vapaaehtoisena perusteilla olevaan Jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka Jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä.[3] Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aajoella.[1][2]
Suomen sisällissota muokkaa
Rauta astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan Jääkäritykistön 3. patteriin, jossa joukossa hän osallistui taisteluihin Kurussa, Muroleessa, Viljakkalassa, Ylöjärvellä ja Tampereella. Tampereen valtauksen jälkeen hänet siirrettiin tykistön uudelleen järjestelyn yhteydessä muodostetun Jääkäritykistöprikaatin 3. patteriston kuormastojohtajaksi, jossa joukossa hän osallistui vielä Viipurin valloitukseen.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika muokkaa
Rauta palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, josta hänet määrättiin tykistön uudelleenjärjestelyn yhteydessä kuormastovääpeliksi Kenttätykistörykmentti 3:een. Hän erosi armeijasta 27. syyskuuta 1919, mutta astui uudelleen palvelukseen jo 26. lokakuuta 1919 ja sijoitettiin patterinpäälliköksi Rannikkotykistörykmentti 3:een, jossa hän palveli 31. maaliskuuta 1922 saakka. Myöhemmin hän palveli 16. tammikuuta 1923 – 30. huhtikuuta 1925 välisen ajan rehumestarina Kenttätykistörykmentti l:ssä. Rauta astui 1. elokuuta 1926 Kadettikoulun palvelukseen, jossa hänet sijoitettiin meripuolustusosaston kirjuriksi ja muonavaraston hoitajaksi ja 27. tammikuuta 1928 alkaen Kadettikoulun varusvaraston hoitajaksi sekä korjaamon johtajaksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota muokkaa
Raura osallistui talvisotaan varusvaraston hoitajana ja korjaamon johtajana Kadettikoulussa ja jatkoi samassa tehtävässä myöhemmin Sotakoulukeskuksessa. Välirauhan aikana hän toimi aluksi edelleen Sotakoulukeskuksessa, josta hänet siirrettiin takaisin entisiin tehtäviinsä Kadettikouluun. Jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin Kadettikoulusta vääpeliksi Jalkaväenkoulutuskeskus 2:een, josta hänet siirrettiin vuonna 1942 korjaamonjohtajaksi Maasotakouluun, missä hän palveli sodan loppuun saakka. Sodan jälkeen hän erosi vakinaisesta palveluksesta ja työskenteli sen jälkeen muun muassa tehdaslähettinä Wärtsilä-yhtymä Oy:n palveluksessa Helsingissä vuosina 1951–1955. Rauta on haudattu Honkanummen hautausmaalle.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet muokkaa
- Harvila, L. et al. (toim): Tykkimies 1960, Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3, Vaasa: Kirjapaino Vaasa Oy, 1960.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.