Emil Kvick

Emil Kvick

Emil Kvick (käytti Saksassa nimeä Viik) 30. kesäkuuta 1898 Pielavesi16. marraskuuta 1972 oli suomalainen jääkärikorpraali, punaupseeri ja metsätyönjohtaja. Hänen äitinsä oli Anna Henriika Kvick. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Hilda Vappu Hujasen kanssa. He saivat ensimmäisen lapsensa vuonna 1930 ja viimeisen vuonna 1954, kaikkiaan lapsia siunaantui kymmenen kappaletta, josta kahdeksan poikaa.[1][2]

JääkäriaikaMuokkaa

Merimies Kvick liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 26. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan haupitsipatteriin 20. toukokuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella, Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella. Rintamakomennuksen jälkeen hänet siirrettiin pataljoonan 1. komppaniaan 12. maaliskuuta 1917 ja takaisin patteriin 1. huhtikuuta 1917. Pataljoonan 2. komppaniaan hän sai komennuksen 4. elokuuta 1917, josta edelleen siirto pataljoonan tydennysjoukkoon 2. marraskuuta 1917.[1][2]

Jääkärikorpraalista Puna-armeijan upseeriksiMuokkaa

Suomeen hän palasi sisällissodan jälkeen ja astui armeijan palvelukseen 29. marraskuuta 1918 ja hänet sijoitettiin Pohjois-Savon rykmentin 2. konekiväärikomppaniaan Salmin Rajakonnussa hän toimi konekivääriryhmän johtajana 24. huhtikuuta 1919 alkaen. Heinäkuun alkupäivinä hän karkasi Venäjälle ja palveli siellä 6. suomalaisen punarykmentin pioneerikomennuskunnassa ja konekivääriosastossa. Hän haavoittui Muurmannin rintamalla joulukuussa 1919. Suoritti Pietarissa punaupseerikurssin sekä niiden jatkokurssin. Vienan-Karjalan sodassa hän toimi komppanianpäällikkönä vuosina 1921–1922. Sotatoimien jälkeen hän värväytyi Neuvostoliiton salaisen (valtiollinen) poliisin (GPU) palvelukseen ja suuntasi katseensa kotimaahan.[1][2]

Jääkärin kotiinpaluuMuokkaa

Hän loikkasi takaisin Suomeen 16. helmikuuta 1924, mutta tuli pidätetyksi Kuokkalassa. Hänet tuomittiin valtiopetoksen suunnittelusta. Tuomion kärsittyään toimi Pielavedellä mm. metsätöissä apulaistyönjohtajana. Talvisotaan hän osallistui taistelulähettinä JR 44:n 2. pataljoonassa, osallistuen taisteluihin Suomussalmessa, Raatteentiellä ja Kuhmossa. Välirauhan aikana hän toimi samoissa tehtävissä kuin talvisodassakin ja myöhemmin hän palasi metsätöihin apulaistyönjohtajaksi. Jatkosotaan hän osallistui niin ikään taistelulähettinä nyt JR 52:n 3. pataljoonassa. Sotien jälkeen hän sai töitä Valtion polttoainevarastolta (Vapo) metsätyönjohtajana, josta tehtävästä hän siirtyi Yhtyneiden paperitehtaiden palvelukseen toimien myöhemmin puutavaran hankkijana. Hänet oli valittu Pielavedellä useisiin kunnallisiin luottamustehtäviin eri lautakunnissa. Hänet on haudattu Pielavedelle. Ylennykset: korpraali 29. kesäkuuta 1919. Kunniamerkit Vapaudenmitali 2.lk.[1][2]

Oliko Emil Kvick todella Emil KvickMuokkaa

Suomen sotasurmat 1914–1922[3] väittää yllä esitellyn henkilön kaatuneen Salmissa 7. heinäkuuta 1919. Lisätiedoissa on merkintä L eli elossa.lähde?

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Suomen sotasurmat 1914-1922 © 2001- Valtioneuvoston kanslia, Suomi Finland.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. [1]