Elokuva television aikakaudella

Elokuva television aikakaudella on suomalaisen elokuvakriitikko Modest Savtschenkon (taiteilijanimeltään Martti Savon) vuonna 1975 julkaistu kirja. Kirjassa Savtschenko luo katsauksen elokuvan historiaan ja tuleivaisuuteen. Lisäksi hän harjoittaa kärkevää kritiikkiä suomalaista elokuvatutkimusta kohtaan.

Kirjan teesitMuokkaa

  • Uuden teknologian tullessa elokuviin (esim. ääni tai 3D), se vie huomion pois elokuvan taiteelliselta sisällöltä.
  • Elokuva on parhaimmillaan elokuvateattereissa, koska siellä katsojan on keskityttävä elokuvaan.