Ella ja kiristäjä

Ella ja kiristäjä on Timo Parvelan Ella-sarjan ensimmäinen kirja. Kirja ilmestyi Kirjava kukko -sarjassa vuonna 1995.

Ella ja kiristäjä
Kirjailija Timo Parvela
Kuvittaja Markus Majaluoma
Kieli suomi
Genre lastenkirjallisuus
Kustantaja Tammi
Julkaistu 1995
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 63
ISBN 951-31-0623-3
Sarja: Ella ja kaverit
Seuraava Ella teatterissa
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Juoni muokkaa

Opettaja käyttäytyy oudosti saatuaan kirjeen, joten oppilaat päättelevät, että häntä kiristetään. Kiristysepäilyt vahvistuvat, koska opettaja käyttäytyy oudosti myös uimahallissa. Kun hän saa toisen kirjeen, oppilaat ryhtyvät monin eri tavoin pitämään häntä silmällä ja tekevät hänelle jopa gallupkyselyn. Kun he saavat selville kohtaamisajan ja paikaksi Asemapuiston, he vaihtavat opettajan matkalaukun Hannan isän laukkuun. He epäilevät opettajan laukussa olevan rahaa. Tilalle laitetussa laukussa on Aku Ankka -lehtiä. Kun oppilaat lopulta luulevat saaneensa kiristäjän kiinni, kiristäjä osoittautuu opettajan tuoreeksi vaimoksi, jonka kanssa opettaja on lähdössä häämatkalle.

Käännöksiä muokkaa

  • Valkovenäjä: Эла і сябры (Ela i siabry). Kääntänyt Kazlova, Alena. Minsk: Mastatskaya Litaratura, 2017. ISBN 978-985-02-1750-9.
  • Espanja: Elia y el chantajista. Kääntänyt Gutiérrez Ruiz, Luisa. Madrid: , 2015. ISBN 978-84-675-7767-9.
  • Ranska: S.O.S. maitre en danger!. Kääntänyt Kuningas, Johanna. Pariisi: Nathan, 2016. ISBN 978-2-09-255963-5.
  • Ruotsi: Ella och utpressaren. Kääntänyt Ringbom, Henrika. Helsinki: Söderström, 2004. ISBN 951-52-2126-9.
  • Venäjä: Елла в πеρвом классе (Ella v pervom klasse). Kääntänyt Sidorova, A. & Tinovitskaja, Je.. Moskova: Rozovyi Žiraf, 2015. ISBN 978-5-4370-0108-0.
  • Viro: Ella ja sõbrad 1. Kääntänyt Arder, Elisabeth & Arder, Ott. Tallinna: Ajakirjade kirjastus, 2013. ISBN 978-9949-528-05-9.
Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.