Avaa päävalikko

Ella Augusta Vilhelmina Kitunen, o.s. Europaeus (3. elokuuta 1890 Utajärvi[1]8. lokakuuta 1988 Helsinki[2]) oli suomalainen opettaja ja ravitsemustieteilijä.

Kitusen vanhemmat olivat lääninagronomi Anders Theodor Europaeus ja Kristina Sofia Riikonen ja puoliso vuodesta 1917 professori Eemeli Kitunen. Ella Kitunen tuli ylioppilaaksi 1913 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1916, filosofian maisterin arvon hän sai 1916. Kitunen teki 1930- ja 1940-luvuilla useita opintomatkoja Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Valtion siementarkastuskeskuksen assistenttina hän toimi 1918–1922 ja eri oppilaitoksissa luonnontieteiden ja ruokatalouden opettajana 1928–1938. Kitunen oli Helsingin yliopiston maatalouspoliittisen laitoksen ylimääräinen assistentti 1939–1947. Hänellä oli useita ruoka- ja kotitalouteen liittyvä luottamustehtäviä, hän oli muun muassa Työtehoseuran ja kansanhuoltoministeriön elintarviketoimikunnan johtokunnan jäsen 1943–1948.[1]

Kitunen vaikutti merkittävästi ravintokemian tuomiseen kotitalousopintoihin, mitä varten hän myös suunnitteli koelaboratorion ja -keittiön. Hän oli mukana työryhmässä, jonka 1940 tekemän ehdotuksen pohjalta Helsingin yliopistoon perustettiin 1940-luvulla kodin taloustieteen ja ravintokemian oppituolit. Yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan ensimmäinen naispuolinen kunniatohtori hänestä tuli 1958. Kitunen sekä julkaisi alaltaan oppikirjoja että laati useita muita julkaisuja.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b L. Arvi P. Poijärvi, Ilmari Havu, Mauno Jääskeläinen (toim.): Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1950, s. 322. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949.
  2. a b Kuolleita. Helsingin Sanomat, 13.10.1988, s. 22.