Private Line
Private Line on melodista englanninkielistä rock-musiikkia soittava helsinkiläinen yhtye. Se on julkaissut kolme studioalbumia, EP:n ja useita singlejä sekä musiikkivideoita. Yhtye perustettiin alun perin jo 1990-luvun loppupuolella Jyväskylässä, jonka seudulta yhtyeen jäsenet ovat alun perin kotoisin. Helsinkiin muutettuaan ja Arto Muna ja Millennium -yhtyeessä kitaran soiton lopetettuaan laulaja Sammy perusti yhtyeen uudelleen 2000-luvun alussa. Nykyinen kokoonpano muodostui toukokuussa 2002, jolloin yhtyeeseen liittyi toinen kitaristi Jack Smack kitaristi Jari Huttusen siirryttyä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeeseen.lähde?
Private Line | |
---|---|
![]() |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1996– |
Tyylilaji |
hard rock glam rock punk rock |
Kotipaikka | Helsinki |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Sammy Aaltonen, laulu, kitara (1996–) |
Entiset jäsenet |
Jari Huttunen, kitara (1996–2002) |
Levy-yhtiö |
King Foo Management |
Aiheesta muualla | |
Private Line |
Private Line julkaisi parin vuoden hiljaiselon jälkeen uuden singlen ja musiikkivideon "Dead Decade" samannimiseltä, elokuussa 2011 julkaistulta, kolmannelta albumilta. Albumin julkaisi King Foo Entertainment.[1] Musiikkivideon ohjasi Ville Lipiäinen yhteistyössä Greenpeacen kanssa. Yhtye esiintyi kesäkuussa 2011 alkavalla kiertueella ainakin Suomessa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa ja on tehnyt esiintymiskiertueita aiemmin Suomen lisäksi myös Japanissa, Venäjällä, Saksassa, Italiassa, Sveitsissä, Itävallassa, Ruotsissa, Britanniassa, Espanjassa ja Liettuassa.
Jäsenet
muokkaa- Sammy Aaltonen eli Sami Aaltonen – laulu
- Jack Smack (a.k.a. Japa) – kitara & taustalaulu
- Illy eli Ilari Heinäaho – kitara & taustalaulu ja kosketinsoittimet
- Spit eli Juha "Juuso" Kinnunen – basso & taustalaulu
- Eliaz eli Elias Logren – rummut & taustalaulu
Diskografia
muokkaaAlbumit
muokkaa- 21st Century Pirates (2004)
- Evel Knievel Factor (2006)
- Dead Decade (2011)
Singlet
muokkaa- ”Forever and a Day” (2004)
- ”1-800-Out-of-Nowhere” (2004)
- ”Already Dead” (2004)
- ”Broken Promised Land” (2006)
- ”Sound Advice” (2007)
- ”Dead Decade” (2011)
EP:t
muokkaa- Smooth Motions (1998)
- Promo’99 (1999)
- Six Songs of Hellcity Trendkill (2002)
DVD
muokkaa- ”Acoustic Studio Live 2014” (2014)
Musiikkivideot
muokkaa- ”Forever and a Day” (2004)
- ”1-800-Out-of-Nowhere” (2004)
- ”Broken Promised Land” (2006)
- ”Sound Advice” (2007)
- ”Dead Decade” (2011)
- ”Deathroll Casino” (2012)
Muut julkaisut
muokkaa- ”Sleep Tight”, Levottomat 3 - Movie Soundtrack (16.tammikuuta 2004)
- ”Junkies Love”, Klamydia - Piikkinä Lihassa (5.syyskuuta 2004) (Private Linen ja Negativen jäsenten nauhoittama, alun perin Klamydia yhtyeen kappale "Narkkarirakkautta")
- ”Sound Advice”, V2 - Jäätynyt Enkeli (5.tammikuuta 2007)
- ”More” (marraskuu 2007) (Pepsi Maxin kampanjakappale, alun perin Black Eyed Peasin kappale)
Lähteet
muokkaa- ↑ Dead Decade, Keskisuomalainen.fi