Elessei Valokainen

Elessei Valokainen oli suistamolainen runonlaulaja ja tietäjä.[1]

Elessei Valokainen (oikealla) yhdessä Iivana Onoilan kanssa vuonna 1911.

Valokainen herätti monesti oudoksumista "mauttomalla muinaisaikuista pukua tavoittavalla ulkoasullaan". Hän esiintyi vuonna 1906 Sortavalan laulujuhlilla, vaikkei itse ollut varsinainen runonlaulaja. Valokainen osasi runsaasti satuja ja muuta kansanperinnettä, ja helmikuussa 1908 tohtori V. Salminen sai häneltä 11 runoa, 31 loitsua, 30 taikaa ja 19 satua.[2] Valokaiselta on tallennettu myös ikivanha suorasanainen sukeltajamyytin toisinto.[3]

Runonkerääjä Eino Kemppainen luonnehti Elessei Valokaista itsenäiseksi kehittyneeksi runonlaulajaksi, joka ei seurannut orjallisesti muita vaan usein tahallaankin muutteli sanoja omin päin hävittämättä itse pääjuonta. Toisinaan hän myös yhdisti eri runoissa olevia asioita yhteen runoon ja silloin aina epäonnistui. Kemppaisen mukaan Valokaisen käyttämä sävel erosi tunnetumman runonlaulajan Iivana Onoilan sävelestä huomattavasti. Hänen mukaansa Valokainen lauloi liian kovasti ja rämisevästi, "silloinkin kun ei tarvitsisi pienen kuulijakunnan vuoksi niin kovasti huutaa".[4] Itsekin karjalaisen runonkerääjä Iivo Härkösen mukaan Valokainen ei osannut laulaa lainkaan.[1] Myöskään Kemppaisen arvio Valokaisen omaperäisyydestä ei ilmeisesti osu oikeaan, sillä hänen omaperäisinä pidetyt runonsa ovat yleensä Kalevalasta, saduista ja tilapäisistä mielijohteista kokoonpantuja "sepustuksia".[2]

Sukunimi Valokainen (Val'okainen = Valjokkainen) on lähtöisin Suistamon Piensaran kylästä, jossa jo vuonna 1842 tavataan henkilö nimeltä Elessei Valokainen. Nimen on arveltu tulevan karjalaisista hypokorismeista Vala, Valei, Valo(i), joiden taustalla on venäläinen ristimänimi Valaam tai Valentin. Toisaalta se on yhdistetty myös murresanaan valjakka "vaalea, hailakka, kalvakka", vaikka se ei selitykään suoraan karjalan kielen pohjalta. Suistamon henkikirjoissa nimi esiintyy myös muodossa Valjakka tai Waljakka. Etelä-Savossakin sitä tavataan 1700-luvulta alkaen.[5]

LähteetMuokkaa

  1. a b Rajakarjalaiset runovirret karjalan kielen näkökulmasta erepo.uef.fi. Viitattu 14.2.2021.
  2. a b 10. Suistamo. Salminen V, n. 1408. -08 SKVR VII1, Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR) via SKVR-tietokanta – kalevalaisten runojen verkkopalvelu. 1908 (alkup. julkaisu).
  3. http://dbgw.finlit.fi/skvr/teksti.php?id=skvr07100110
  4. http://dbgw.finlit.fi/skvr/teksti.php?id=skvr07105492
  5. Rajakarjalainen sukunimistö ja sen muuttuminen helda.helsinki.fi. Viitattu 14.2.2021.