Avaa päävalikko
Elävänä Euroopassa
Eppu Normaali
Livealbumin Elävänä Euroopassa kansikuva
Livealbumin tiedot
 Nauhoitettu  1980 ?
 Julkaistu 15. marraskuuta 1980
 Tuottaja(t) Mikko Syrjä
 Tyylilaji suomirock
 Kesto 78.29
 Levy-yhtiö Poko Rekords
Listasijoitukset
  • Suomen lippu 6. (marraskuu 1980)[1]
Eppu Normaalin muut julkaisut
Akun tehdas
1980
Elävänä Euroopassa
1980
Cocktail Bar
1981

Elävänä Euroopassa on suomalaisen rockyhtyeen Eppu Normaalin vuonna 1980 julkaistu kahden levyn livealbumi.

Albumilla kuullaan tuttujen Eppu klassikoiden lisäksi mm. versiot kappaleista ”Roadhouse Blues”, ”Musti sotakoira” ja ”Let's See Action” sekä yhtyeen silloinen keikkabravuuri ”Mies soittaa rokkia”, joka ei ole päätynyt yhtyeen millekään studioalbumille. ”Musti sotakoira” on basisti Mikko Nevalaisen aikaisemman yhtyeen Kollaa kestää kappale.

Vaikka levyn kannessa sanotaan, että levy on äänitetty kesällä 1980, on se äänitetty vasta alkusyksyllä. Tarkoitus oli nauhoittaa Ruisrockin 1980 elokuinen esiintyminen, joka peruuntui, koska yhtye ei päässyt soittamaan ollenkaan. Äänitys hoidettiin toisilla keikoilla tämän jälkeen.

Kannen piirrokset ovat yhtyeen entisen basistin Mikko Saarelan tekemiä. Levyn nimen innoittajana oli Creedence Clearwater Revivalin live-albumi Live in Europe.

KappaleetMuokkaa

  1. Roadhouse Blues – 3.03 (säv. Doors)
  2. Kaljanlanttauslaulu – 4.54 (säv. ja san. Mikko Saarela)
  3. Science Fiction (Säv. Juha Torvinen & Mikko Saarela)
  4. Kitara ja kivääri – 2.02 (säv. ja san. Mikko Saarela)
  5. Poliisi pamputtaa – 1.51 (säv. Mikko Syrjä, san. Mikko Saarela)
  6. Pidetään ikävää – 6.13 (säv. Mikko Syrjä, Mikko Saarela)
  7. Puhtoinen lähiöni – 6.13 (säv. Mikko Syrjä, san. Mikko Saarela)
  8. Vanha poika – 2.46 (säv. Mikko Syrjä, san. Mikko Saarela)
  9. Vanha kellarissa valittaa – 2.22 (säv. ja san. Mikko Saarela)
  10. Mies soittaa rokkia – 2.21 (säv. ja san. Mikko Saarela)
  11. Lainelautaileva lehmänmaha rock`n`roll – 1.39 (säv. ja san. Jylli Huotari)
  12. Akun tehdas – 2.54 (säv. Mikko Syrjä, san. Martti Syrjä)
  13. Jee jee – 2.24 (säv. Mikko Syrjä, san. Mikko Syrjä & Mikko Saarela & Martti Syrjä)
  14. Nuori poika – 2.49 (säv. Eric Wreckless, san. Mikko Syrjä & Mikko Saarela & Martti Syrjä)
  15. Kuka ön Pertti Ström – 1.56 (säv. Mikko Syrjä, san. Mikko Saarela)
  16. Njet, njet – 3.00 (säv. Mikko Syrjä, san. Mikko Syrjä & Mikko Saarela)
  17. Jäähyväiset rock`n`rollille – 2.45 (säv. Mikko Syrjä, san. Martti Syrjä)
  18. Suomi-ilmiö – 2.56 (säv. Mikko Syrjä, san. Mikko Saarela)
  19. Mekin tehtiin rakkautta – 2.22 (säv. Mikko Syrjä, san. Mikko Saarela)
  20. Puhtoiset vesistömme – 2.58 (säv. Mikko Syrjä, san. Mikko Saarela, sov. Mikko Syrjä)
  21. Let's See Action – 5.18 (säv. Peter Townshend)
  22. Minun aurinkolasit – 4.05 (säv. Mikko Syrjä, san. Martti Syrjä, sov. Mikko Syrjä)
  23. Myrkkyä – 2.54 (säv. Mikko Syrjä, san. Mikko Syrjä & Mikko Saarela)
  24. Kamat lujilla – 2.18 (säv. ja san. Mikko Saarela)
  25. John Fogerty – 3.38 (säv. Juha Torvinen, san. Martti Syrjä)
  26. Musti-intro + korkeushyppyä – 1.50
  27. Musti sotakoira – 1.05 (säv. Kollaa kestää)
  28. Nipa – 2.48 (säv. ja san. Mikko Saarela)
  29. Poliisi pamputtaa taas – 3.05 (säv. ja san. Mikko Syrjä)

MuusikotMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Pennanen, Timo: Sisältää hitin, levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 137. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.