Eino Otto Kotiranta

suomalainen toimittaja ja poliitikko

Eino Otto Kotiranta (25. toukokuuta 1885 Jyväskylä[1]25. marraskuuta 1954 Tampere[2]) oli suomalainen toimittaja ja sosiaalidemokraattinen poliitikko.

Kotiranta kävi viisi luokkaa Jyväskylän lyseota[1]. Hän oli perustamassa jyväskyläläistä Sorretun Voimaa vuonna 1906 ja toimi lehden avustajana. Kotiranta siirtyi vuonna 1908 lappeenrantalaisen Kansan Äänen toimitussihteeriksi ja työskenteli sen päätoimittajana vuoden 1912 loppuun saakka. Saatuan syytteen majesteettirikoksesta Kotiranta siirtyi Yhdysvaltoihin, jossa hän kuului Raivaaja-lehden toimitukseen.[3]

Kotiranta palasi Suomeen vuonna 1920 liittyen turkulaisen Sosialistin toimitukseen[3]. Hän oli lehden päätoimittajana ja toimitussihteerinä vuoteen 1924, jolloin hän siirtyi Pohjolan Työmiehen päätoimittajaksi Ouluun. Vuosina 1926–1952 Kotiranta työskenteli tamperelaisen Kansan Lehden toimituksessa.[2]

Kotiranta liittyi sosiaalidemokraattiseen puolueeseen vuonna 1904[4]. Hän oli Oulun kaupunginvaltuuston jäsen vuonna 1926 ja Pohjois-Pirkkalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja vuosina 1931–1934[2]. Kotiranta toimi SDP:n Hämeen läänin pohjoisen piirijärjestön puheenjohtajana[4] ja oli kolmesti presidentin valitsijamiehenä. Hän kuului myös Suomen sosialidemokraattisen sanomalehtimiesliiton perustajajäseniin.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Suomen sosialidemokraattisen sanomalehtimiesliiton matrikkeli v. 1926. Työväen joulualbumi, 1926, s. 118. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b c d Kuolleita. Suomen Sosialidemokraatti, 26.11.1954, s. 7.
  3. a b E. O. Kotiranta 30 vuotta sanomalehtimiehenä. Kansan Lehti, 30.4.1938, s. 7.
  4. a b Henkilötietoja: Toimittaja E. O. Kotiranta 60-vuotias. Suomen Sosialidemokraatti, 25.5.1945, s. 6.