Avaa päävalikko
Eino Karhu

Eino Karhu (27. marraskuuta 1923 Hietamäki, Inkeri15. huhtikuuta 2008 Petroskoi, Venäjä) oli karjalainen kirjallisuudentutkija, kriitikko ja kääntäjä.

Karhu syntyi inkerinsuomalaiseen talonpoikaisperheeseen vuonna 1923. Perhe pakkosiirrettiin Kuolan niemimaalle vuosiksi 19311940 ja keskikoulun Eino kävi Poventsassa. Hänet kutsuttiin armeijaan 1941, josta hän kotiutui 1945. Hän opiskeli Petroskoin yliopistossa 19461950 ja myöhemmin tutkijankoulutuslaitoksessa Suomen kirjallisuuden historian alalla. Hän väitteli kandidaatiksi 1956 ja tohtoriksi 1965. Vuosina 19562004 hän teki tutkimustyötä Karjalan tiedekeskuksen Kielen, kirjallisuuden ja historian tutkimuslaitoksessa ja vuosina 1960–1988 johti tutkimuslaitoksen kirjallisuusosastoa. Akateemikon arvo hänelle myönnettiin 1996.[1]

Opiskeluaikoinaan hän käänsi muun muassa Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ja Maiju Lassilan ja Helvi Hämäläisen tuotantoa.[1]

Karhu oli Karjalan tasavallan kunniakansalainen. Työstään ja merkittävästä panoksestaan kansojen ystävyyden ja yhteistyön hyväksi hänelle on myönnetty Ystävyyden kunniamerkki.[2] Hänen kirjalliseen tuotantoonsa kuuluu yli 300 teosta, joista kuusi on suomennettu. Omien tutkimustensa lisäksi hän käänsi suomalaisia teoksia venäjäksi.

TeoksiaMuokkaa

Suomessa julkaistuja Eino Karhun teoksia:

  • Suomen 1900-luvun alun kirjallisuus (1973)
  • Dostojevski ja Suomen kirjallisuus (1977)
  • Suomen kirjallisuus runonlaulajista 1800-luvun loppuun (kaksiosainen) (1978)
  • Isien sanoma: Tutkielma karjalaisesta ja inkeriläisestä kansanrunoudesta. Suomentaja: Robert Kolomainen. Juminkeon julkaisuja n:o 18. Kuhmo: Juminkeko, 2002. ISBN 952-5385-02-7. [3]
  • Kansakuntaa luomassa : Elias Lönnrotin elämä ja merkitys (2002)

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa