Eider

joki Saksassa

Eider (tansk. Ejderen) on 188 kilometriä pitkä joki Schleswig-Holsteinin osavaltiossa Pohjois-Saksassa. Joki saa alkunsa pienistä puroista Kielin eteläpuolella ja virtaa pohjoiseen Westenseen läpi Kieliin, jossa se kääntyy länteen laskien lopulta Pohjanmereen.[1][2]

Eider
Eider kiemurtelee Dragessa
Eider kiemurtelee Dragessa
Alkulähde Kielin eteläpuolella
Laskupaikka Pohjanmeri
Maat  Saksa
Pituus 188 km
Valuma-alue 3 275 km²

Eider on kulkukelpoinen Rendsburgiin asti. Tämän jälkeen joki yhdistyy Kielin kanavaan, jota pitkin voi kulkea Itämerelle. Eiderin merkittävimmät sivujoet ovat Sorge ja Treene.[2] Joen suulle rakennettiin vuonna 1973 viiden kilometrin mittainen Eiderin tulvapato (Eidersperrwerk).[3]

Antiikin aikaan roomalaiset käyttivät Eideristä nimitystä Romani terminus imperii, Rooman valtakunnan (pohjoinen) raja. Myös Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta näki joen pohjoisrajanaan. Joesta tuli sittemmin Schleswigin ja Holsteinin välinen raja.[1] Tanskassa Eideriä pidettiin valtakunnan historiallisena etelärajana, sillä kuningas Hemming ja Kaarle Suuri olivat vuonna 811 sopineet rajan kulkevan siinä. Tanskan kansallisliberaalit ajoivat 1840-luvulta vuoteen 1864 Tanskan virallisena ulkopolitiikkana niin sanottua Eider-politiikkaa, jonka tarkoituksena oli yhdistää Schleswig kokonaan Tanskaan ja vakiinnuttaa valtakunnan eteläraja uudelleen Eiderille. Tämä johti kahteen sotaan Tanskan ja Saksan valtioiden välillä.[3][4]

Joen nykyisen nimen varhaisin tunnettu muoto on 800-luvulla käytetty Egidorae fluminis, joka on mahdollisesti johdettu muinaissaksista.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b Eider River Encyclopædia Britannica. Viitattu 4.3.2015. (englanniksi)
  2. a b Eider FlussInfo. Viitattu 4.3.2015. (saksaksi)
  3. a b c Ejderen (tanskaksi) Den Store Danske. Viitattu 4.3.2015.
  4. Ejderpolitik (tanskaksi) Den Store Danske. Viitattu 4.3.2015.

Aiheesta muualla muokkaa