Eero Reijonen
Eero Juhani Reijonen (s. 10. syyskuuta 1947 Polvijärvi) on suomalainen entinen Suomen Keskustan kansanedustaja.
Reijonen toimi kansanedustajana vuosina 2003–2015 sekä uudelleen 1.3.2018 alkaen kun Elsi Katainen siirtyi Euroopan parlamenttiin. Eduskunnassa hän oli useiden valiokuntien ja jaostojen jäsen. Liperin kunnanvaltuustossa hän on ollut jäsenenä vuodesta 1985. Kunnanhallituksen jäsen hän on ollut vuosina 1992–1996, valtuuston puheenjohtajana vuodesta 2001. Lisäksi hänellä on muitakin yhteiskunnallisia luottamustoimia. Reijonen oli ehdolla eduskuntavaaleissa 2019, mutta ei tullut valituksi.
Koulutukseltaan Reijonen on rakennusmestari ja työskennellyt aikaisemmin parissa eri rakennusyrityksessä. Reijonen on sotilasarvoltaan majuri. Hän on naimisissa ja perheessä on neljä lasta.
Katso myös Muokkaa
Lähteet Muokkaa
- Eero Reijonen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.