Education for Death

Education for Death: The Making of the Nazi on vuonna 1943 valmistunut piirretty sotapropagandaelokuva, jonka tuotti The Walt Disney Company ja julkaisi RKO Radio Pictures. Lyhytelokuvan ohjaajana toimi Clyde Geronimi ja animaattorina etupäässä Ward Kimball. Education for Death perustuu löyhästi Gregor Ziemerin kirjaan, jonka kansikuva näkyy elokuvan alussa.

Education for Death
Elokuvan alkuruutu
Elokuvan alkuruutu
Ohjaaja Clyde Geronimi
Käsikirjoittaja Gregor Ziemer (kirja)
Joe Grant
Tuottaja Walt Disney
Säveltäjä Richard Wagner
Pääosat Art Smith
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö The Walt Disney Company
Ensi-ilta 15. tammikuuta 1943
Kesto 10 min
Alkuperäiskieli englanti
saksa
Aiheesta muualla
IMDb

Elokuva kertoo saksalaisesta Hans-pojasta, josta kasvaa natsikoulutuksen myötä säälimätön sotilas.

Elokuvassa esiintyvä dialogia on puhuttu saksaksi ilman tekstityksiä, mutta Art Smithin esittämä kertoja kääntää keskustelut pääpiirteissään. Elokuvassa kuullaan Adolf Hitlerinkin ääntä.

Education for Death ei ollut The Walt Disney Companyn ainoa natsivastainen elokuva, vaan esimerkiksi Der Fuehrer’s Facessa Aku Ankka työskentelee natsien ammus- ja pommitehtaalla.

Elokuvaa ei esitetty enää toisen maailmansodan jälkeen. Se palasi luvallisesti julkisuuteen vasta vuonna 2004 DVD-kokoelmassa Walt Disney Treasures: Walt Disney on the Front Lines.

Aiheesta muuallaMuokkaa