Edu Kehäkettunen

suomalainen hiphop-artisti

Edu Kehäkettunen (oikealta nimeltään Harri Juhani Hinkkanen,[1] s. 21. lokakuuta 1976)lähde? on Espoosta lähtöisin oleva rap-artisti ja radiotoimittaja.[2] Aikaisemmin hänet on tunnettu muun muassa nimillä Kehäkettu, Harakiri ja B-Rapun Talonmies.

Harri Juhani Hinkkanen
Henkilötiedot
Syntynyt21. lokakuuta 1976 (ikä 47)
Ammatti rap-artisti, toimittaja
Muusikko
Taiteilijanimi Edu Kehäkettunen
Edu Kehäfaija
Edu
Kehäkettu
Harakiri
Kehäraakki
Kettu
Hinkki
Laulukielet suomi
Tyylilajit rap
Yhtyeet Kehäkettu & Setä Koponen
MC Taakibörsta
No Smoking Team
Levy-yhtiöt Numbers, Monsp

Humoristisista lyriikoistaan tunnettu Edu Kehäkettunen on nauttinut arvostusta hiphop-piireissälähde?, mutta ei ole koskaan noussut valtavirta-artistiksi. Vuosien mittaan hän on julkaissut useita omakustanteita sekä yksin että yhdessä muiden olarilaisten rap-artistien kanssa. Vuonna 2005 Numbers Entertainment julkaisi hänen ensimmäisen kokopitkän albuminsa.

Ura muokkaa

Alkuajan yhtyeet muokkaa

Vuonna 2000 Kehäkettu-nimellä esiintynyt Edu tuli suuremman yleisön tietoisuuteen julkaistuaan Setä Koposen kanssa Kehäkettu & Setä Koponen: EP:n. Kuten Edu Kehäkettusen myöhemmässäkin tuotannossa, jo EP:llä vahvoja teemoja olivat seksi, juhliminen ja päihteet. Levyllä kuultiin myös olarilaisduoa nimeltä Tuomio & Kone.

Kehäkettu ja Setä Koponen perustivat jo EP:llä vierailleen Davo Isotaakin kanssa MC Taakibörsta -trion, joka julkaisi vuonna 2001 kolme kappaletta sisältäneen PA 2001 -singlen. Sen lisäksi tehtiin myös video, jota näytettiin paljon muun muassa MoonTV:llä, jossa Edu myös välillä teki ohjelmaa. Yhtye kuitenkin hajosi, eikä koskaan julkaissut aiottua albumia.

Vuonna 2003 Kehäkettu ja Tuomio & Kone julkaisivat Melaveikot-nimellä Vehkeet levällään/Pepputemppu -vinyylisinglen. Sisällöllisesti kappaleet käsittelivät aiempia aiheita. Myöhemmin samana vuonna Edu julkaisi ruotsalaisen tuottajan, Prao-D:n, kanssa Räppäävä Älykääpiö EP:n. Levy oli ensimmäinen, joka julkaistiin Edu Kehäkettunen -nimellä. Edu myös vieraili Tuomio & Kone -levyllä, tällä kertaa nimellä Kehäraakki.

Soolo muokkaa

Edu Kehäkettusen ensimmäinen albumi, Lentäjän Koira, julkaistiin vuonna 2005.[3] Levyn teemat käyvät ilmi jo kappaleiden nimistä, esimerkiksi Hellyyden Ehdoilla (Anaalitreffit remix) ja Härskiyden huipentuma. Aikaisemmin samana vuonna julkaistiin vinyyli-EP Lentäjän Koira Vol.2.

Toukokuussa 2008 Edu julkaisi yhdessä DJPP:n kanssa albumin Hyvän olon konsultit.[4] Albumi nousi julkaisuviikollaan Suomen albumilistan sijalle 25.[5] Sen jälkeen Edu on toiminut yhtyeessä No Smoking Team, jonka muodostivat Edu ja Davo.

Muu media muokkaa

Edu on tehnyt myös toimittajan töitä mm. MoonTV:llä ja juontanut HIFK:n jääkiekko-otteluita HIFK-radiossa, Bassoradiossa, Metro FM:llä sekä nykyisin Radio City:llä. Vuonna 2007 hän toimi toisena Bassoradion aamushown vetäjänä, kunnes radiomainosmyyntiongelmien kanssa paininut yritys joutui lomauttamaan suositun ohjelman juontajat elokuussa 2007. Edu on kuitenkin tehnyt paluun puolivaltakunnalliseksi radiokanavaksi kasvaneen Bassoradion iltapäiväohjelman juontajaksi alkuvuodesta 2012.

Edu oli myös vuonna 2010 jääkiekon MM-kisojen tiimoilta toimineen Ihan finaalissa -sarjan juontajana Aleksi Valavuoren kanssa. Edu itse tunnetaan kovana HIFK-fanina.[6] Edu toimi myös vuoden 2011 kisojen aikana saman sarjan juontajana Sacha Remlingin kanssa. Kaksikko alkoi vuonna 2014 toimittaa Hesa o Ygöne -nimistä ohjelmaa Radio Helsingissä.[7]

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

Omakustanteet muokkaa

Vierailijana muokkaa

Artisti Kappale Albumilta Muut vierailijat Vuosi
Raimo "Riskejä on otettava" On sun kuuluvuustaajuudellasi Davo & Setä Koponen 2000
Raimo "Raimo & Kumppanit Oy" On sun kuuluvuustaajuudellasi Heinä, Kone, Phlöö, Setä Koponen, Seyed Ali, T-Murha, Tuomio & Ässä 2000
DJPP "Edu ja PP" Tuottajalevy 2006
DJPP "Moottoriturvat (Remix)" Tuottajalevy Petos 2006
Stig Dogg "Nyt on juttu se" Stig Dogg Davo 2006
Reilukerho "Vielä kerran pojat" Kyseenalaisia totuuksia 2007
Loost Koos "Kotka päälle" Ei väistetä jos ei tunneta 2008
DJPP "Gasmask Theme" Street Tape vol. 2 Davo & Asa 2008
Lieminen "Tääl on Lieminen" Davo 2013

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Tässä on koko kesän paras musiikkivideo – “Lieminen – Tääl on Lieminen feat. Davo & Edu” Vivas. 9.8.2013. Viitattu 22.1.2014.
  2. Redrum-187: Haastattelussa No Smoking Team YouTube. 23.8.2013. Viitattu 22.1.2014.
  3. Lentäjän Koira meteli.net. Arkistoitu 22.6.2008. Viitattu 22. toukokuuta 2008.
  4. Hyvän olon konsultit meteli.net. Arkistoitu 30.5.2008. Viitattu 22. toukokuuta 2008. (suomeksi)
  5. Edu Kehäkettunen & Djpp: Hyvän olon konsultit Musiikkituottajat ry.
  6. HIFK-fani Edu Kehäkettusen terveiset Jokereille: Kauppatorilla tavataan Helsingin Sanomat. 15.10.2013. Arkistoitu 19.2.2014. Viitattu 22.1.2014.
  7. Hesa o Ygöne – Radio Helsinki (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. Edu Kehäkettunen / Edu : Antaa faijan jörniä levykauppax.fi. Viitattu 12.1.2024.

Aiheesta muualla muokkaa