Ed de Goeij

alankomaalainen jalkapalloilija
(Ohjattu sivulta Ed de Goey)

Eduard Franciscus ”Ed” de Goeij (de Goey) (s. 20. joulukuuta 1966 Gouda) on alankomaalainen, vuosina 1985–2006 ammattilaisena pelannut jalkapallomaalivahti.[1]

De Goeyn ensimmäinen joukkue oli pikkuseura Olympia. Ensimmäinen seura ammattilaistasolla oli Sparta Rotterdam, josta hän siirtyi kaupungin toiseen joukkueeseen, Feyenoordiin, vuonna 1990. Feyenoordissa hän pelasi seitsemän kautta, joiden aikana häneltä jäi pelaamatta vain kahdeksan ottelua. Kausien aikana tuli myös runsaasti menestystä: Alankomaiden liigamestaruus 1993 ja Alankomaiden cupin voitot vuosina 1991, 1992, 1994 ja 1995.

Kesäkuussa 1997 de Goey solmi uransa rahakkaimman sopimuksen Chelsea FC:n kanssa. Siirtosumma oli 2,25 miljoonaa puntaa. De Goey oli joukkueen ykkösmaalivahti, ja menestystä tuli jälleen. Chelsean aikana hän voitti Englannin liigacupin (1998), Cup-voittajien cupin (1998) ja FA Cupin (2000). Hän rikkoi myös seuran sisäisen ennätyksen pelaamalla 29 nollapeliä kaudella 1999–2000. Kaiken kaikkiaan de Goey pelasi seurassa 179 ottelua, joissa 71:ssä nollapelin. Italialainen Carlo Cudicini kuitenkin hankittiin korvaamaan jo melko iäkäs hollantilainen, ja mies siirtyi ilmaiseksi Stokeen.

De Goey pelasi Alankomaiden maajoukkueessa 31 maaottelua vuosina 1992–1998. MM-kilpailuissa 1994 hän oli joukkueen ykkösmaalivahti. Hän oli mukana varamaalivahtina EM-kilpailuissa 1996, MM-kilpailuissa 1998 ja EM-kilpailuissa 2000.[1]

Lähteet muokkaa