Avaa päävalikko

Don Carlos (1545–1568)

Espanjan kruununprinssi

Carlos, Asturian ruhtinas (tunnettu nimellä Don Carlos; 8. heinäkuuta 1545 Valladolid25. heinäkuuta 1568 Madrid) oli Espanjan kuningas Filip II:n vanhin poika ja Espanjan kruununprinssi, joka kuoli vankeudessa salaperäisissä oloissa juoniteltuaan isäänsä vastaan. Hänen kuolemaansa liittyy Filip II:ta koskeva musta legenda, jonka mukaan kuningas olisi surmauttanut poikansa. Tarina on innoittanut myöhempiä kertojia.[1]

Don Carlos
Kruununprinssi Don Carlos, Alonso Sánchez Coellon maalaama muotokuva vuodelta 1564.
Kruununprinssi Don Carlos, Alonso Sánchez Coellon maalaama muotokuva vuodelta 1564.
Henkilötiedot
Syntynyt 8. heinäkuuta 1545
Valladolid
Kuollut 25. heinäkuuta 1568 (23 vuotta)
Madrid
Arvonimi Asturian ruhtinas
Espanjan kruununprinssi
Vanhemmat Filip II
Maria Manuela

ElämäkertaMuokkaa

Don Carloksen vanhemmat olivat kuningas Filip II ja tämän ensimmäinen vaimo, Portugalin prinsessa Maria Manuela. Don Carlos vietti lapsuutensa Alcalá de Henaresissa, jossa hänen kasvatuksestaan huolehtivat hänen tätinsä Doña María ja Doña Juana. Hän ei juuri tavannut isäänsä ennen kuin täytti 14 vuotta. Vuodesta 1559 hänen opettajanaan toimi tunnettu humanisti Honorato Juan Tristull.[1] Don Carlos oli koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan sairaalloinen ja vaikutti henkisesti epävakaalta. Vuonna 1560 Kastilian parlamentti eli cortes tunnusti hänet virallisesti kruununperijäksi.[1][2] Kuningas Filip kuitenkin kielsi antamasta kruunua pojalleen.[1]

Vuonna 1559 solmitun Cateau-Cambrésisin rauhan yhteydessä Don Carlos kihlattiin Ranskan kuningas Henrik II:n tyttären Elisabetin (esp. Isabel) kanssa, mutta kuningas Filip päättikin naida tämän itse. Don Carlos alkoi ilmeisesti vähitellen vihata syvästi isäänsä tämän muutettua jatkuvasti suunnitelmiaan pojan naittamisesta.[2] Lisäksi hänestä tuli epävakaampi hänen saatuaan vuonna 1562 todennäköisesti aivotärähdyksen pudottuaan portailta päälleen ja lääkärien poistettua osan hänen kallostaan hoitoyrityksen yhteydessä.[2][3] Hänen on sanottu huvitelleen jo nuoruudessaan muun muassa kiduttamalla eläimiä, ja aikuisena hän oli arvaamaton ja joskus mielivaltainen muita ihmisiä kohtaan. Hänen kerrottiin esimerkiksi syöttäneen saamansa vääränkokoiset kengät keitettyinä suutarille.[3]

Don Carlos toivoi saavansa nimityksen Espanjan Alankomaiden käskynhaltijaksi, mutta Filip II ei antanut sitä hänelle.[2] Don Carloksen on arveltu olleen erityisen kateellinen Alban herttualle, joka sai hänen sijastaan Alankomaihin lähetetyn armeijan komentoonsa.[3] Katkerana Don Carlos yritti vuonna 1565 paeta Alankomaihin ja vuonna 1567 puolestaan Saksaan. Pakosuunnitelmansa yhteydessä hän myös juonitteli alankomaalaisten separatistien paroni Montignyn ja markiisi Berghesin kanssa, jotka olivat osallisina puhkeamaisillaan olleessa Alankomaiden kapinassa.[1]

Don Carlos paljasti joulukuussa 1567 pakosuunnitelmansa sedälleen Juan de Austrialle, joka kertoi siitä kuninkaalle.[3] Filip II määräsi Don Carloksen pidätettäväksi 18. tammikuuta 1568. Hän kuoli vankeudessa muutamaa kuukautta myöhemmin vain 23-vuotiaana.[1] Kuolema saattoi olla luonnollinen, sillä Don Carloksen kerrottiin kärsineen vankeudessa kovasta kuumeesta ja pahentaneen tilaansa olemalla välillä nälkälakossa ja syömällä välillä holtittomasti.[3]

LegendaMuokkaa

Myöhemmin syntyneen legendan mukaan Filip II olisi surmauttanut poikansa Don Carloksen, koska tällä olisi ollut suhde kuningatar Isabelin kanssa tai koska tämä olisi kallistunut protestanttisen uskon suuntaan. Näiden väitteiden tueksi ei kuitenkaan ole mitään todisteita. Legendan ansiosta Don Carlos esiintyy kuitenkin traagisena sankarina Friedrich Schillerin näytelmässä Don Carlos ja Giuseppe Verdin samannimisessä oopperassa.[1][2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g Carlos de Austria (Spanish prince) (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 22.10.2015.
  2. a b c d e Nordisk familjebok (1905), s. 1168–1169 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 22.10.2015.
  3. a b c d e Tuntematon totuus: Uutta valoa historian arvoituksiin, s. 109–112. Valitut Palat, Helsinki 1992. (alkuteos Great mysteries of the Past, The Reader's Digest Associaton, 1992.)

Aiheesta muuallaMuokkaa