Domenico Fontana

Domenico Fontana (1543 Melide, Sveitsi28. kesäkuuta 1607 Napoli, Napolin kuningaskunta) oli sveitsiläissyntyinen italialainen arkkitehti, joka suunnitteli Roomaan monia julkisia rakennuksia paavi Sixtus V:n aikana.[1] Fontanaa pidetään varhaisbarokin tärkeimpänä mestarina, ja hän sai vaikutteita muun muassa Michelangelon töistä. Hän kehitti uusia rakennustekniikoita.[2]

Domenico Fontana, Federico Zuccarin maalaama muotokuva.

Domenico Fontanan veli Giovanni Fontana oli myös tunnettu arkkitehti.[3]

Elämä ja työtMuokkaa

Fontana asettui Roomaan vuonna 1563.[1] Hän löysi 1570-luvulla työnantajakseen Felice Perettin eli kardinaali Montalton (myöhempi paavi Sixtus V), jonka toimeksiannosta hän suunnitteli villa Peretti Montalto -huvilan Quirinalis-kukkulalle (1576–1588, myöhemmin purettu) ja Santa Maria Maggioren kirkon Cappella Sistina -hautakappelin (1585).[1][4][5] Vuonna 1585 paaviksi valittu Sixtus V nimitti Fontanan paavinistuimen viralliseksi arkkitehdiksi.[1] Fontana suunnitteli muun muassa Vatikaanin kirjaston rakennuksen (1587–1590) sekä uuden Lateraanipalatsin (1585–1589), joka rakennettiin vanhan paikalle. Hän myös auttoi arkkitehti Giacomo della Portaa viimeistelemään Pietarinkirkon kupolin Michelangelon alkuperäisten suunnitelmien pohjalta vuosina 1588–1590.[1][4][6]

Fontana suunnitteli laajennuksia moniin muihinkin Rooman rakennuksiin, esimerkiksi Apostolisen palatsin Pietarinaukion viereiset siivet, joissa paavin asuintilat sijaitsevat, Lateraanikirkon julkisivua hallitsevan kaksikerroksisen esihallin (1586–1589), Palazzo della Cancellerian pääportaalin (1589) sekä edellämainitun Santa Maria Maggioren hautakappelin ja siellä sijaitsevan Sixtus V:n hautamuistomerkin. Myös aiempi paavi Pius V on myöhemmin haudattu samaan kappeliin. Fontana myös viimeisteli vuonna 1587 Trinità dei Monti -kirkon ja sen kaksiosaiset ulkoportaat. Hän teki muutoksia myös Santa Sabina -kirkkoon, mutta se on sittemmin palautettu alkuperäiseen asuunsa.[2]

Fontana osallistui Sixtus V:n kaupunkisuunnitelmien toteuttamiseen myös suunnittelemalla Roomaan uusia katuja ja aukioita, kuten Via Felicen (1585–1589, nyk. Via Sistina) ja Piazza del Quirinalen.[4][2] Eräs Fontanan kuuluisimmista saavutuksista oli egyptiläistä alkuperää olevan Vatikaanin obeliskin siirto entisen roomalaisen sirkuksen paikalta nykyiselle paikalleen Pietarinaukiolle vuonna 1586.[1][4] Hän sai sen jälkeen uudelleenpystyttää myös kolme muuta egyptiläistä obeliskia Roomaan: Esquilinuksen obeliskin Santa Maria Maggioren eteen 1587, Lateraaniobeliskin Lateraanikirkon eteen 1587–1588 ja Flaminion obeliskin Piazza del Popololle 1589.[4] Lisäksi Fontana entisöi vuonna 1589 Marcus Aureliuksen pylvään, lisäsi siihen sen nykyisen marmorijalustan ja sijoitti pylvään huipulle apostoli Paavalin patsaan Rooman keisari Marcus Aureliusta esittäneen aiemman patsaan tilalle.[2]

Paavi Klemens VIII erotti Fontanan vuonna 1592, kun tätä syytettiin julkisten varojen väärinkäytöstä. Fontana asettui sen jälkeen Napoliin, jossa hän sai viran kuninkaallisena insinöörinä.[1] Fontana suunnitteli Napolin kuninkaallisen palatsin Palazzo Realen ensimmäisen vaiheen (1600–1602) espanjalaisen varakuninkaan tilauksesta.[1][6] Vuonna 1607 kuollut Fontana on haudattu Sant’Anna dei Lombardin kirkkoon Napoliin.[5]

Kuvia suunnittelutöistäMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Domenico Fontana (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.11.2021.
  2. a b c d Brigitte Hintzen-Bohlen: Taide & Arkkitehtuuri: Rooma (suom. Maija Pellikka et al.), s. 151, 213, 225, 284, 306, 350, 371, 489, 604. Tandem Verlag (h. f. ullmann) 2006. Alkuteos Kunst & Architektur Rom.
  3. Nordisk familjebok (1908), p. 821 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 7.11.2021.
  4. a b c d e Fontana, Domenico (englanniksi) A Dictionary of Architecture and Landscape Architecture, Encyclopedia.com. Viitattu 7.11.2021.
  5. a b Alessandro Ippoliti: Fontana Domenico (italiaksi) Dizionario Biografico degli Italiani (1997), Treccani. Viitattu 7.11.2021.
  6. a b Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 779. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.

Aiheesta muuallaMuokkaa